Elintason nousu ei tehnyt suomalaisista onnellisia

Hiljattain toistettu klassikkotutkimus viittaa siihen, että onnettomia on Suomessa nyt enemmän kuin 1970-luvulla.

Vuonna 1972 valtaosa suomalaisista piti itseään onnellisena. Vuonna 2017 hyvin onnellisia on suunnilleen yhtä paljon kuin 45 vuotta aiemmin, mutta kehitys ei ole ollut pelkästään positiivista. Niiden suomalaisten osuus, jotka kokevat itsensä onnettomaksi tai yksinäiseksi, on kasvanut.

– Näyttää siltä, että hyvinvointi on polarisoitunut. Niitä, jotka kokevat, että heidän elämänsä on onnetonta, yksinäistä, tylsää ja kovaa, on enemmän kuin vuonna 1972, sanoo tutkija Tuomo Laihiala Tampereen yliopistosta.

Laihiala on päätutkijana professori Juho Saaren vetämässä tutkimushankkeessa, jossa toistetaan akateemikko Erik Allardtin kansainvälisestikin tunnettu hyvinvointitutkimus vuodelta 1972.

 

Allardt oli hyvinvoinnin mittaamisessa aikansa edelläkävijä. Hän toi suomalaiseen keskusteluun hyvinvointikäsityksen, joka ottaa huomioon paitsi objektiiviset hyvinvointitekijät, myös ihmisen oman kokemuksen hyvinvoinnistaan. Kun aiemmassa tutkimuksessa oli keskitytty lähinnä toimeentulon, terveyden, asumisen tai työtilanteen selvittelyyn, Allardt halusi ottaa huomioon ihmisten omat näkemykset tilanteestaan.

”Minua innoitti tyytymättömyys siihen, että hyvinvointi usein käsitetään vain aineellisista resursseista koostuvaksi, vaikka vaikuttaisi perustellulta ja hedelmälliseltä käsittää hyvinvointi huomattavasti monisäikeisemmäksi ilmiöksi”, Allardt kirjoitti 1976.

Sittemmin hänen having, loving, being -jaottelustaan on tullut olennainen osa hyvinvoinnin tutkimusta. Having viittaa elintasoon, loving sosiaalisiin suhteisiin ja being itsensä toteuttamisen mahdollisuuksiin.

 

Kun Allardt teki hyvinvointitutkimuksensa 1970-luvussa alussa, siihen haastateltiin kaikkiaan 994 ihmistä. Kyselylomake oli pitkä ja raskas, ja analysointi tapahtui aikansa menetelmillä.

Tutkija Tuomo Laihiala ja kumppanit hioivat kysymyksenasettelua hieman, ja kysely toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelilla. Vastaajia kertyi 2560.

– Pidimme kuitenkin mukana myös sellaisia kysymyksiä, jotka eivät ehkä enää tässä ajassa ole relevantteja, sillä halusimme saada aikaan mahdollisimman luotettavan vertailun aineistojen välille, Laihiala sanoo.

Vastaajilta kysyttiin muun muassa onnellisuudesta, elämän helppoudesta, yksinäisyydestä sekä siitä, kokevatko he elämänsä kiinnostavaksi.

Tulos, jonka mukaan onnettomia, yksinäisiä ja tylsistyneitä on enemmän kuin vuonna 1972, yllätti tutkijat. Sitä, mistä tulos johtuu, he eivät vielä ryhdy arvailemaan, sillä aineiston analysointi on kesken. Jotain kuitenkin voidaan päätellä vallitsevista yhteiskunnallisista olosuhteista.

– Esimerkiksi työttömyyttä on nyt enemmän kuin 1970-luvulla. Myös perhesuhteet ovat muuttuneet. Yksinasuvia on enemmän kuin aiemmin. Tällaiset asiat voivat vaikuttaa.

 

Voiko tutkimuksesta sitten päätellä, että ennen kaikki oli paremmin?

Laihialan mukaan ei. Moni hyvinvoinnin osatekijä on neljässä vuosikymmenessä mennyt huomattavasti parempaan suuntaan. Ihmiset asuvat tilavammin, ovat aiempaa terveempiä ja heillä on käytössään enemmän resursseja kuin 70-luvulla. Myös mahdollisuudet kehittää itseään, oppia uutta sekä menestyä ovat kohentuneet.

– 1970-luvun alussa hyvinvointi ei ollut Suomessa vielä kovin pitkälle kehittynyttä. Suomalaiset muuttivat Ruotsiin paremman elämän perässä. Kokonaiskuva on kehittynyt parempaan suuntaan.

Laihiala muistuttaa, että pohtiessaan hyvinvointiaan ihmiset suhteuttavat oman kokemuksensa kulloinkin vallitsevaan aikaan, paikkaan ja tavoitteisiin. Oma hyvinvointi koetaan hyväksi tai huonoksi suhteessa omaan viiteryhmään eli siihen, mitä ympärillä on.

– Se, että osa kokee itsensä onnettomaksi, kertoo enemmän tämän päivän yhteiskunnasta kuin historiallisesta kehityksestä. Voi toki spekuloida, onko kyse esimerkiksi yhteiskunnan yksilöllistymisestä ja sen aiheuttamasta onnettomuudesta.

Voi myös olla, että osa suomalaisista näyttää voivan niin hyvin ja elävän niin mukavasti, että oma vointi näyttää vertailussa vaatimattomalta.

Teksti Hanna Hyvärinen
Kuvitus Maria Leskinen