Yliopistosta maailmaa pelastamaan

Hanna Hyvärinen

Viime syksynä anelin tällä palstalla tutkijoita ratkaisemaan maailman muoviongelman. Tuon kirjoituksen jälkeen on tapahtunut kaksi asiaa.

Ensinnäkin muoviahdistukseni on kasvanut entisestään. Joka kerta kaupassa käydessäni yritän epätoivon vimmalla etsiä tuotteita, jotka olisi pakattu johonkin muuhun materiaaliin. Huonolla menestyksellä.

Olisin valmis vaipumaan epätoivoon, ellei olisi tapahtunut sitä toista asiaa. Olen nimittäin oppinut, että Suomessa on koko joukko yrityksiä, jotka ahertavat keksiäkseen muoville ekologisen, teolliseen tuotantoon sopivan vaihtoehdon.

Suomessa kehitetään muun muassa muovikelmua, joka muuttuu hajotessaan mikromuovin sijaan vedeksi ja hiilidioksidiksi. Samaan aikaan paperia ja sellua jalostetaan yhä kestävimmiksi materiaaleiksi. Uudenlaisella kartongilla puolestaan pyritään korvaamaan nykyiset muovilla pinnoitetut kertakäyttökupit. Kalojen kuljetuksessa käytettäville styrox-laatikoillekin on kehitetty aaltopahvinen vaihtoehto.

Yksi vaihtoehtoisia pakkauksia valmistava yritys on kahden Tampereen yliopiston entisen opiskelijan, lääketieteellisiä biomateriaaleja tutkineiden Suvi Haimin ja Laura Kyllösen Sulapac. Firma valmistaa biohajoavia kosmetiikkapurkkeja. Jatkossa on tarkoitus laajentaa myös elintarvikepakkausten kentälle. Parhaillaan yritys käy neuvotteluja isojen kansainvälisten brändien kanssa.

Tämä ei onnistuisi ilman yliopistoa hankittua vankkaa biomateriaalien tuntemusta. Yliopistossa yrittäjät myös oivalsivat, että he voivat olla omalla alallaan maailman parhaita.

Tällaisille avauksille on helppo toivoa parasta mahdollista menestystä. Sillä jos tämä maailma vielä jollain on pelastettavissa, niin juuri tällaisilla tieteen, vision ja yritysmaailman yhdistelmillä.

Kirjoittaja on Aikalaisen toimittaja.