Tekoäly vai algoritminen äly

Lehdistössä on suuren suosion saavuttanut tekoäly-termi. Tuntuu, että tekoäly ratkaisee kaiken, mutta niin ei ole asianlaita. Luimme tohtoriopiskelijoitteni kanssa artikkelin Datification, Organizational Strategy, and IS Research: What’s the Score? (Markus 2017). Näyttää, että Markusta on pyydetty kommentoimaan aluetta datifikaatio koskevia artikkeleita. Markus määrittelee datifikaation teknologioiksi ja työkäytännöiksi, joilla ihmiset ja organisaatiot lajitellaan ja luokitellaan, pisteytetään ja järjestetään eri dimensioiden mukaan (paremmuusjärjestykseen), ja määrätään ja ennustetaan usein manipulointitarkoituksessa. Markus ottaa keskusteluun mm. datifikaation, väittelyn algoritmisen älyn (tekoälyn) ja ihmisälyn välillä. Hänen kommenttinsa kohdistuvat erityisesti big datan käyttöön ja seurauksiin yksilö-, organisaatio- ja sitä ylemmillä tasoilla.

Markus toteaa, että big datan käyttöä ja seurauksia on tutkittu vähän. Pääosa tutkimuksesta on käsitteellistä. Empiirinen tutkimus ei ole kiinnostunut organisaatiotasosta, joka on tietojärjestelmätieteen tutkimuksen keskiössä. Ensin hän ottaa ilmaisun algoritminen äly määritelmän: Algoritminen äly viittaa liiketoiminnan analysoinnin sovelluksiin ja tekoälyn (AI) sellaisiin alueisiin kuin robotiikka, konenäkö, luonnollinen kieli, asiantuntijan päätöksenteko ja luokittaminen. Markus suosittaa, että AI:tä sovelletaan tehtäviin, joita ihminen ei tee hyvin (tehtävät ovat toistuvia ja tylsiä tai kalliita (call center)), tai tehtäviin, joita ihmiset suorittavat huonosti (auton ajaminen ja eräät arviointia vaativat tehtävät) tai tehtäviin, joita ihminen ei voi lainkaan tehdä (hahmon löytäminen laajasta monidimensioisesta, strukturoimattomasta datasta). Markus myös suosittaa, ettei AI:tä pitäisi ollenkaan soveltaa joihinkin tehtäviin (esimerkiksi joidenkin arviointitehtävien koneoppimiseen, sillä algoritmi on läpinäkymätön). Lisäksi hän suosittaa, että ihminen-konesysteemi tulisi suunnitella yhdeksi kokonaisuudeksi käyttäen hyväksi kummankin osapuolen parhaita kykyjä. Väittely algoritmisen ja ihmisälyn kesken ei ole uusi, sillä jo 1980-luvulla väiteltiin siitä pitääkö koneen tukea ihmistä vai korvata ihminen.

On kuitenkin vähän tutkimusta ihmisen mukanaolosta tehtävän suorituksessa algoritmisen älyn kanssa. Hän painottaa, että ihminen on asenteellinen sekä ensikertalaisena että asiantuntijana. Asenteellisuus näyttää riippuvan teknisestä tai ohjelmallisesta tuesta. Esimerkiksi laitteen tai algoritmin luotettavuus lisää luottamusta siihen ja samalla laskee ihmisen suorituskykyä. Asenteellisuuteen edellä mainituissa tapauksissa ei pysty vaikuttamaan koulutuksella eikä ohjeilla. Ei asianosaisen taidot eikä tietämys eikä myöskään niiden puuttuminen selitä sokeaa luottamusta tekniikkaan tai algoritmiin.

Siitä, että suunnittelijat automatisoivat joka tehtävän, minkä voivat, ja sijoittavat muut tehtävät ihmiselle, seuraa, että ihmiselle tulee kiinnostamattomia tehtäviä tai tulee tehtäviä hyvin harvoin. Automatisoidulle ihmiselle voi tulla tehtävä, kun automaatio ei toimi, mutta on osoittautunut, ettei ennen automaatiota tehtävän osannut henkilö enää muistakaan, kuinka hän suoritti tehtävän manuaalitilanteessa. Lisäksi Markus kiinnittää huomiota siihen, että kaiken ihmisen suorittaman automatisointi kyllä ehkäisee työntekijän virheen, mutta tuo silloin esille suunnittelijan virheen. – Minusta Markus on ottanut termin algoritminen äly termin tekoäly sijasta korostaakseen sitä, että algoritminen äly perustuu ilmiön täsmällisiin relaatioihin. Inhimilliset relaatiot, joissa ihminen on ainakin toisena osapuolena, harvoin ovat sellaisia, ja siksi AI ei niihin sovi.

Pertti Järvinen
prof. emeritus