Älyköt avaavat sisimpänsä

Kari Enqvist & Janne Saarikivi:
Ainoa, mikä jää. Keskusteluja siitä, mikä on tärkeää.
WSOY 2017. 238 s.

Mikä: Luterilainen ateisti kosmologi (prof. Enqvist) ja luterilainen kristitty kielitieteilijä (prof. Saarikivi) käyvät kirjeenvaihtoa maailman ja ihmiselämän perimmäisistä kysymyksistä, kuten siitä, mitä kaikkea on olemassa ja miten, mikä ja millä lailla oleva on tärkeää ja kuinka merkittävä rooli kielellä on siinä kaikessa. Saarikivelle Jumala on ”olemassaolon kokonaisuu[s], joka on hyväntahtoinen ja turvallinen”, kun taas Enqvistille elämä Jumalan luomassa maailmassa ”olisi […] vailla merkitystä”. Molemmat professorit kirjoittavat olevansa emergentistejä (”tietoisuus nousee aineesta”), mutta kiistävät olevansa reduktionisteja tai relativisteja. Tekijät kirjoittavat ansiokkaasti teistisen ja ateistisen maailmankuvan seurauksista yksilölle ja yhteiskunnalle, mutta melko vähän aihepiirin keskeisimmästä asiasta eli siitä, onko Jumalaa olemassa muutoinkin kuin ihmismielessä ja käsitteenä, joissa jumalia kyllä on, minkä ateisti Enqvistkin toteaa. Hän kiistää Jumalan olemassaolon lyhyellä väitelauseella, eikä Saarikivi penää perusteluja, vaikka Enqvist avoimesti kertoo fysikaalisten ilmiöiden olevan ”äärimmäisen vaikeita hahmottaa”.

Kiitämme: Kirjassa on paljon ansiokasta. Molemmat älyköt kirjoittavat hyvin avoimesti ja rehellisesti näkemyksistään ja joutuvat siksi avaamaan sisimpänsä lukijalle, mikä ansaitsee hatunnoston.

Moitimme: Ateistinen tieteellinen maailmanselitys uskoo sattuman kaikkivoipaisuuteen (vrt. esim. kristinuskon Jumalaan), eli että kun riittävän monta kertaa heittää noppaa, mitä epätodennäköisimmätkin asiaintilasarjat toteutuvat. Tässä kohtaa tiede tekee merkittävän poikkeuksen tapoihinsa, sillä normaalisti, jos ilmiölle X on kaksi kilpailevaa selitystä, joista toinen on erittäin epätodennäköinen, sitä ei pidetä ainakaan parempana. (A)teismin julistaminen varmana totuutena on tiedemieheltä joko
hybriksen tai (tiede)uskon merkki. Näitä kahta asiaa ei ole kirjassa huomattu tai haluttu sanoa. Miksei jumalaväittelyissä juuri koskaan ole teistin ja ateistin lisäksi agnostikkoa?

Kenelle: Kirjaa voi suositella kaikille, erityisesti sellaisille ihmisille, jotka eivät ole aiheesta vähääkään kiinnostuneita.

Opimme: Jumalasta keskustelevista professoreista oppii ennen kaikkea ihmisestä ‒ hyvin erilaisen maailmankatsomuksenkin omaavien ihmisten syvällisestä samankaltaisuudesta.

Mikko Heikkilä