Delfiininäytelmä leikkii politiikan järjellä

Tampereen Ylioppilasteatteri: Kiitos kaloista
Ohjaus Outi Kautonen, käsikirjoitus Olli Vuokko
Ensi-ilta 16.2.2018. Esityksiä 24.3.2018 saakka

 

Delfiinit Eevertti (Iida Putkuri), Delfi (Erik Forss), Veera (Ronja Jylhä-Vuorio) ja Niki (Henniina Isoaho) eivät ole vain delfiinejä, vaan samalla ihmisiä. Ne esimerkiksi polttavat tupakkaa, juovat viinaa ja käyttävät älypuhelinta. Delfiinit delfiineinä kertovat vuonna 2014 päättyneen tarinan Tampereen Särkänniemen delfinaariosta ja kysyvät, voivatko eläimet ja ihmiset ymmärtää toisiaan. Delfiinit ihmisinä kertovat toistaiseksi päättymättömän tarinan, joka voisi olla nimeltään ”maassamme vallitseva poliittinen tilanne”, ja kysyvät, voivatko ihmiset ymmärtää ihmisiä. Tarinat ovat surullisia, mutta kysymykset esitetään energisesti, iloisesti ja optimistisesti, välillä suorastaan hellyttävän humoristisesti.

Altaassa ja kuivilla, veikeinä ja viisaina

Altaaseen kuolleina syntyneiden delfiininpoikasten kuoro pitää teekutsuja ikuisuudessa ja laulahtelee teepusseihin kirjoitettuja mietelauseita. George Orwell, Raamattu, Yleinen Kansanviisaus ja muutamat muut osaavat ajattelijat huutelevat Olli Vuokon käsikirjoituksesta Outi Kautosen ohjaamaan esitykseen ja osuvat tilanteisiin täsmällisesti. Yhteyksistään irrotettujen lauseiden sijoittaminen pussiteehen ei ole pikkusievä idis, vaan pienoisjohdanto tilanteemme falskiuteen: Teen markkinoija arvelee, että kulutamme viisauksia sisältäviä teepusseja, koska näin voimme ehkä osoittaa olevamme viisautta arvostavia yksilöitä.

Delfinaarion delfiinit ovat veikeitä ja sympaattisia. Tai sellaisilta ne luultavasti monien mielestä ainakin näyttävät.  Näin ollen markkinoija laskeskelee, että kuluttaja voi osoittaa delfinaariota kuluttamalla olevansa veikeyttä ja sympaattisuutta arvostava yksilö, kenties veikeä ja sympaattinen itsekin.

Delfiininäytelmä on yhdestä kulmasta katsoen tutkielma siitä, miten markkinoijien laskelmointitavat hallitsevat elämää. Särkänniemen johtaja ottaa eläimistä ”sekä moraalisen että eettisen vastuun”, joten kuluttaja voi kuluttaa delfiineitä kevein sydämin, onhan se vastuullista kulutusta.

Vastuu, veikeys ja viisaus syntyvät delfinaariossa viattomia eläimiä katselemalla. Altaan ulkopuolisessa poliittisessa tilanteessa sen sijaan moraali vaatii myös epämiellyttävien asioiden esiin ottamista. Persukokkari (Kalle Kotilainen) kysäisee delfinaarion arvostelijoilta, miksi nämä eivät mene oikeisiin töihin. Työttömäksi paljastaminen on pahin häpäisy, millä vastapeluria voi uhata. Työttömät eivät ole veikeitä ja viisaita delfiinejä, vaan rumia ja järjettömiä miljoonakaloja. Lainsäädäntö on työttömien akvaario. Hoitokokouksia, aktivointeja, ja muita kansalaisuuden loukkauksia määrätään työttömille kymmenissä lakimuutoksissa ja niiden vaikutuksia tarkastellaan lakeihin liitettyjen ponsien velvoittamina. Näin työttömän huonous ja järjettömyys saadaan pysymään jatkuvasti julkisuudessa. Laeissa sovellettava identiteettimarkkinointi olettaa, että työssä käyvät haluavat tuntea itsensä hyviksi kansalaisiksi erottautumalla niistä huonoista ei-kansalaisista, joita varten on pakko säätää yhä uusia lakeja. Hyötyä koituu, kun työssä käyvä kansalainen suostuu minkälaisiin työehtojen huononnuksiin hyvänsä ja tekee miten vahingollista työtä tahansa, jotta ei joutuisi työttömien akvaarioon nöyryytettäväksi.

Voiko merinisäkästä ja kunnanisää ymmärtää?

Delfiininäyttämöllä nähdään monta syntymää ja kuolemaa, monta uskomista ja uskon menetetystä, joita Jetro Sukkelan musiikki kommentoi. Siinä on sydämen sykettä, hermon kutkutusta, mahan värähtelyä ja muita hyviä elin- ja elämäntoimintoja. Näyttelijöiden työ on riemastuttavan reipasta. Tunnelma on rento ja joviaali, paikoitellen mukavan ponteva. Mieliala on kontrastissa altaan sisä- ja ulkopuolella vallitsevan surullisen tilanteen kanssa. Kysymykset ovat raskaita riippumatta siitä, koskevatko ne eläimiä vai ihmisiä.

Markkinoijat tekevät selväksi, että nöyryyttäminen, pakottaminen, vangitseminen ja väkivalta ovat legitiimejä toimia, koska ne palvelevat ”ihmisten” haluja. Pahanteon välittömänä tuloksena on talouskasvua, eli numeroiden muuttumista joidenkin ihmisten pankkitileillä. Lopputuotteena on jätevuoristo. Se kaatuu mereen ja pääsee siinä sivussa esiintymään poliitikkojen tekopyhissä puheissa.

Persukokkari ottaa raisusti yhteen Vihervassarin (Tanja Kiiski) kanssa jääkiekkomatseissa, joissa pitäisi ratkaista, haluavatko delfiinit elää meressä vai altaassa. Kysymys kuuluu: miten he voivat tietää jotakin delfiinien haluista, kun eivät voi tietää toistensakaan haluja? Jatkokysymys kuuluu: perustuuko politiikka laajemminkin sellaisiin tietoihin, joita ei voi periaatteessakaan olla olemassa, ja jos perustuu, niin miten se on mahdollista? Alkuosaan TaYT:n näytelmä vastaa: kyllä perustuu. Loppuosaa ei voi ratkaista, koska toisten vapaaehtoisen toiminnan mahdollisuuden selvittäjä joutuisi turvautumaan toisen haluja koskeviin tietoihin, ja niiden olemassaolon hän kiistää kysymyksenasettelussaan.

”Kiitos kaloista” on traaginen näytelmä. Tragiikka ei ole siinä, että ihmiset toimivat järjettömästi, vaan siinä, että he tietävät, mitä tekevät, ja tekevät silti. Se on myös kiitettävän koominen näytelmä. Komiikka ei ole ainoastaan siinä, että näytelmä tekee paljastuksia politiikan järjestä, vaan ennen kaikkea siinä, että se kysyy urhoollisesti, miten niin häpäisevä, naurettava ja tuhoisa meininki on mahdollista. Sisukas kysyminen käy päinsä, koska teatteri on leikkiä. Niki sanoo, että ”minä vain tiedän kaikenlaista mitä ei voi järjellä selittää”. Näytelmä yrittää silti. ”Yrittäminen on ensimmäinen askel epäonnistumiseen”, toteaa puolestaan Eevertti.  Epäonnistuminen ei ole välttämättä pahasta. Riippuu siitä, missä ja millä mielellä yritetään. Yrittäminen on leikissä kunniakasta. Epäonnistuminen on hyvä tulos selittämisessä. Jos delfiinien ja poliitikkojen käytös selitettäisiin, niin heitä luultaisiin selittävien muuttujien determinoimiksi toimijoiksi, selitysten vangeiksi. Selittämättöminä olentoina he sen sijaan saavat oikeuden uida ja tehdä politiikkaa vapaan tahtonsa mukaan.

Pertti Julkunen