Tutkimus tuottaa parempia kohtaamisia

    Tutkimushankkeen vanavedessä syntynyt myönteisen tunnistamisen malli on otettu riemulla vastaan lapsi- ja nuorisotyössä. Nuorisotyön lisäksi tutkimuksen avulla on viime vuosina kehitetty niin ensihoitoa kuin kaupunkiliikennettäkin.

     

    Lapsi- ja nuorisotyössä yksi tärkeimmistä hetkistä on se, kun työntekijä ensi kertaa kohtaa lapsen tai nuoren. Kohtaamisen ensi hetket voivat ratkaista sen, löydetäänkö yhteistä säveltä vai ei. Silti vasta aivan viime vuosina tähän kohtaamiseen on saatu tutkimukseen perustuvia työkaluja. Sellaisia kuin myönteinen tunnistaminen.

    Myönteisen tunnistamisen perusajatuksena on, että kun kohdataan lapsia ja nuoria, heitä tai heidän toimintaansa ei arvoteta, vaan ollaan avoimen kiinnostuneita siitä, miten lapset toimivat ja mikä on heille itselleen tärkeää. Menetelmä kehitettiin muutama vuosi sitten osana SKIDI KIDS -akatemiahanketta.

    – Hanke lähti alun perin siitä, että analysoimme, miten esimerkiksi kuntien lastensuojeluohjelmissa puhutaan osallistumisesta. Tämän jälkeen haastattelimme lapsia siitä, mitä nämä itse ajattelevat osallistumismahdollisuuksistaan. Kävi ilmi, että vaikka aikuisilla oli usein se käsitys, että lasten osallisuudessa oli puutteita ja ongelmia, lapset itse eivät kokeneet näin. Lapsista ei tuntunut siltä, etteivät he voi vaikuttaa. Siitä syntyi ajatus, että pitäisi paremmin tunnistaa, millaisia ovat lasten itsensä arvottamat asiat ja mikä on lapsille merkityksellistä, kertoo SKIDI KIDS -hankkeessa väitöskirjatutkijana työskennellyt Elina Stenvall.

     

    Myönteisen tunnistamisen tukipilareita ovat tutustuminen, tunnustaminen ja tukeminen. Niiden mukaan lapsi tai nuori pitäisi kohdata ilman ennakko-oletuksia, häntä pitäisi pyrkiä ymmärtämään ja hänelle tulisi antaa tunnustusta hänen voimavaroistaan ja muista myönteisistä asioista. Lopuksi lapsen tai nuoren toimijuutta tulisi tukea arkisissa käytännöissä.

    – Pitäisi siis päästä myönteisesti kiinni lapsen maailmaan ja erottaa lapsi siitä, mitä tämä ehkä tekee väärin. Jos lapsi vaikka polttaa tupakkaa, polttaminen pitäisi nähdä irrallaan lapsesta ja yrittää päästä käsiksi siihen, miksi tämä polttaa ja mikä tässä motiivissa voisi olla myönteistä.

    Kun tutkijat olivat saaneet ajatusmallin muotoiltua, heille oli selvää, että mallin kanssa ei voisi marssia organisaatioihin ilmoittamaan ammattilaisille, että teidän kannattaisi nyt ryhtyä toimimaan tällä tavalla. Sen sijaan päätettiin kutsua ammattilaisia koolle ja ryhtyä rakentamaan käytännön toimintamallia yhdessä näiden kanssa. Hankkeen myötä järjestettiin useita työpajoja, joihin kutsuttiin lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä ympäri Suomen.

     

    Myönteisen tunnistamisen toimintamalli on antanut meille uskoa ja vahvistusta sille, että olemme olleet oikeilla jäljillä koko ajan.

     

    Sittemmin myönteisen tunnistamisen menetelmiä on otettu tai ainakin suunniteltu otettavaksi käyttöön useissa eri lastensuojelun ja nuorisotyön organisaatioissa. Aseman Lapset ry:n Walkers-toiminnasta vastaava johtaja Mauri Mujunen luki myönteisestä tunnistamisesta ensi kerran Aikalaisesta. Malli puhutteli heti.

    – Mehän olemme oikeastaan tehneet samaa jo 20 vuotta. Tärkein kysymyksemme on aina ollut ”mitä sulle kuuluu”, ja ohjenuorana on ollut arvostuksen ja tunnustuksen antaminen nuorille hyvin arkisista jutuista. Myönteisen tunnistamisen toimintamalli on antanut meille uskoa ja vahvistusta sille, että olemme olleet oikeilla jäljillä koko ajan, Mujunen sanoo.

    Tervetullut on ollut myös mallin sanoma nimenomaan arkisten kohtaamisten merkityksestä.

    – Työmme perustuu vapaaehtoisuudelle aikana, jona yksilöllisyys on kasvussa ja yhteisöt ovat heikentyneet. Vapaaehtoisetkin miettivät tarkkaan, mihin ja paljonko osallistuvat. Siksi on tärkeää kuulla, että juuri arkiset kohtaamiset ovat tärkeitä. Muutenkin suomalaiseen yhteiskuntaan on tervetullutta ajattelu, että nähdään kaikki ihmiset arvokkaina ja voimavaroina, eikä siten, että ”mitäs olet nyt töpeksinyt”.

     

    Myös Pelastakaa Lapset ry:n kehittämispäällikkö Hanna Tulensalo törmäsi myönteiseen tunnistamiseen mediassa.

    – Kiinnostuin ideasta, sillä olen itsekin kehitellyt lapsikeskeistä työskentelyotetta. Myönteisessä tunnistamisessa ja lapsikeskeisyydessä on paljon samaa.

    Tulensalon mukaan tärkein opetus mallissa on kohdata lapset sellaisina kuin nämä ovat ja kuunnella, mitä lapset itse kertovat itsestään ja elämästään.

    – Malli muistuttaa, että kohtaapa ketä tahansa, on tärkeää pysähtyä. Kyse on sinänsä simppelistä asiasta ja sen pitäisi olla itsestäänselvyys kohtaavassa työssä, mutta palvelujärjestelmä on monimutkainen. Kohtaamisen ja pysähtymisen korostaminen on hyvää vastapuhetta rakenteelliselle puhetavalle.

    Tulensalon mukaan lastensuojelutyö ja auttamisjärjestelmä ylipäätään ovat myös joskus hiukan liian palvelukeskeisiä, ja kunnollisen kohtaamisen ja tutustumisen painottaminen voi olla lääke siihen.

    – Ettei mentäisi liian nopeasti palvelun tarjoamiseen, vaan katsottaisiin ensin kunnolla tarpeet. Joskus jo pelkkä kohtaaminenkin voi olla tapa vastata tarpeeseen.

     

    Jos aidosti halutaan ratkoa ongelmia ja muuttaa ja kehittää asioita, tarvitaan sekä kunnollista tutkimusta että niiden tahojen sitoutuminen, jotka oikeasti voivat muuttaa toimintaa.

     

    Tutkija Elina Stenvall työskentelee tällä hetkellä SOS-lapsikylän kehittämissuunnittelijana. Väitöstutkimus on tulossa tarkastukseen ensi keväänä. Stenvall kertoo törmäävänsä nykyisessä työssään säännöllisesti myönteisen tunnistamisen käytännön sovelluksiin.

    – Se tulee toistuvasti esiin erilaisissa moniammatillisissa työryhmissä vähintään mainintana tai jonakin jota ”pitää ajaa eteenpäin”. Näyttää siis siltä, että ajattelu on lyönyt kentällä läpi.

    Stenvallin mukaan tutkittua tietoa ylipäätään arvostetaan lapsi- ja nuorisotyössä, ja toiminta nojaa vahvasti tieteeseen ja tieteen ja kokemustiedon yhdistämiseen.

    – Kun työskennellään lasten asioiden ympärillä, on selvää, että kaikki tarvittava osaaminen ja ymmärrys ei synny yhden organisaation sisällä. Ei yliopistossa eikä kentällä. Siksi on tärkeää, että tutkimus ja ammattikentän avaintahot työskentelevät yhdessä. Jos aidosti halutaan ratkoa ongelmia ja muuttaa ja kehittää asioita, tarvitaan sekä kunnollista tutkimusta että niiden tahojen sitoutuminen, jotka oikeasti voivat muuttaa toimintaa.

    Tämän tunnistaa myös Aseman lasten Mauri Mujunen:

    – Seuraamme jatkuvasti alan tutkimusta ja tuotamme myös itse tutkimustietoa katutasolta esimerkiksi erilaisten opinnäytetöiden muodossa. Tutkimus vie asioita eteenpäin. 1990-luvulla tuli varhainen tunnistaminen ja nyt myönteinen tunnistaminen. Molemmat ovat tulleet tarpeeseen ja tilaukseen.

     

     

    Näin tutkimus vaikuttaa:

     

    Päivystyksen odotusajat lyhenevät ja tulokset paranevat

    Suomessa aloitti vuoden 2013 alussa akuuttilääketieteen erikoisala, jonka tarkoituksena oli parantaa päivystyspotilaiden hoitoa. Ensimmäisten joukossa akuuttilääketiede omaksuttiin käyttöön Hämeenlinnassa, Kanta-Hämeen keskussairaalassa, missä toiminnan käynnistämisestä on vastannut Päivystysklinikan ylilääkäri, Tampereen yliopiston akuuttilääketieteen professori Ari Palomäki.

    Akuuttilääketieteen myötä esimerkiksi tiettyjen erikoisalojen, kuten neurologian ja korva-, nenä- ja kurkkutautien, päivystyspotilaat ovat siirtyneet valtaosin akuuttilääkäreiden tutkittaviksi. Näin päivystyksen kuormitus on vähentynyt ja hoitoon pääsy nopeutunut. Suurin ja kansainvälisestikin merkittävä harppaus on otettu aivoinfarktipotilaiden hoidossa, jossa liuotushoidot päästään nyt aloittamaan selvästi aiempaa nopeammin.

    – Myös liuotushoitojen määrä on lähes kaksinkertaistunut. Emme siis ole vain lyhentäneet hoidon saamisen viivettä, vaan pystymme myös auttamaan entistä useampaa potilasta, Palomäki kertoo.

    Parhaillaan Kanta-Hämeessä tutkitaan ja kehitetään eteisvärinän hoitoprosessia sekä kaikkein terveimpien päivystyspotilaiden hoitoprosessia.

    – Eteisvärinäpotilaita on niin paljon, että jos prosessi päivystyksessä ei suju, eteisvärinäpotilaat voivat ruuhkauttaa päivystystä. Kansainvälisistä megatutkimuksista puolestaan tiedetään, että päivystyksen ruuhkautuminen lisää sekä sairastavuutta että kuolleisuutta.

    Terveimpien potilaiden hoitoprosesseja tutkitaan samasta syystä. Mitä nopeammin ja paremmin heidät saadaan hoidettua, sitä enemmän jää aikaa ja tilaa vakavasti sairaille.

    – Olemme tutkineet hoitajien ja lääkäreiden työn toteuttamistapaa sekä sitä, millaisia kokeita potilailta otetaan ja miten. Jo ensimmäisten viikkojen aikana odotusajat potilaan saapumisesta siihen, kun hän kohtaa ammattilaisen vastaanottohuoneessa, ovat lyhentyneet kymmenillä minuuteilla. Myös potilaan kokonaisaika klinikalla on lyhentynyt.

    Palomäki korostaa, että terveydenhuollossa jokaisen muutoksen takana on oltava kattava tieteellinen näyttö. Siksi Kanta-Hämeessäkin tehdään paitsi omaa tutkimusta, myös keskustellaan tiiviisti kansainvälisen tutkimuskentän kanssa. Esimerkiksi eteisvärinän hoitoprosessin kehittämiseen liittyy Tampereen yliopiston ja Kanta-Hämeen keskussairaalan johdolla toteutettava osatutkimus, johon osallistuu päivystyksiä kaikkiaan kolmelta mantereelta.

    Palomäen mukaan tieteellä tulisikin olla tämänhetkistä vahvempi rooli myös esimerkiksi sote-uudistuksen eteenpäin viemisessä.

    – Sotessa hyödynnetään nyt liian vähän tieteellistä lähestymistapaa. Lähtökohdat ovat enemmänkin vaikutelmia. Kuitenkin on vaikeaa edes kuvitella terveydenhuoltoa tai lääketiedettä ilman vahvaa tieteellistä perustaa.

     

    Sujuvampaa ajoa keskustaan

    Tampereen yliopiston koordinoimassa, yhdessä neljän kaupungin kanssa toteutetussa LIIRA-hankkeessa (Liikenteen reaaliaikaiset rajapinnat) avattiin liikenteen reaaliaikaisten tietojen rajapintoja avoimen datan periaatteiden mukaisesti. Rajapinnat liittyvät muun muassa liikennemääriin, kunnossapitoon, liikenteen ohjaukseen, joukkoliikenteeseen ja pysäköintiin.

    Hankkeen tavoitteena on ollut edesauttaa älyliikenteen palveluiden kehittymistä.

    – Joukkoliikenteen rajapintojahan on hyödynnetty jo pitkään, ja niiden päälle on rakennettu erilaisia sovelluksia, joista näkee muun muassa, missä bussi menee ja onko se ajoissa. LIIRA:n myötä avattiin myös liikennevalokojeissa olevien tietojen rajapintoja, joista saadaan dataa, jonka avulla voidaan analysoida liikennevirran tapahtumia. Saamme tunnuslukuja esimerkiksi siitä, kuinka liikennevalot käytännössä toimivat, kertoo Tampereen kaupungin projektipäällikkö Mika Kulmala.

    Tarkoituksena on, että eri yritykset voivat rakentaa avoimen datan päälle sovelluksia, joista on hyötyä vaikkapa tavalliselle kaupunkiautoilijalle. Vaikka LIIRA-hanke päättyi vasta syyskuussa 2017, Kulmalan korviin on jo kantautunut huhuja ensimmäisistä hankkeen dataan perustuvista sovelluksista.

    – Kehitteillä on ilmeisesti ainakin sovellus, joka kertoo, kuinka monissa liikennevaloissa eri reiteillä joutuu pysähtymään. Tulossa on siis sovelluksia, jotka kertovat liikenteessä oleville, missä pääsee kulkemaan sujuvimmin. Sitä tietoahan kaivataan Tampereella juuri nyt aika kovastikin.

    Sujuvamman liikenteen lisäksi Kulmala laskee hankkeen saldoksi myös uudenlaisen yhteistyön hankkeeseen osallistuneiden muiden kaupunkien, Helsingin, Turun ja Oulun, kanssa.

    – Esimerkiksi Turussa avattiin kunnossapitodataa ja Helsingissä pysäköintiin liittyvää dataa. Jatkossa voimme hyödyntää myös näitä tietoja.

     

    Informaatiotulva hallintaan

    Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos toteutti vuosina 2015–2017 Tuottavuutta, laadukasta asiakaskokemusta ja työhyvinvointia informaatioergonomialla -hankkeen, jonka tavoitteena oli parantaa organisaatioiden työhyvinvoinnin ja asiakastyön laatua informaatioergonomiaa vahvistamalla. Hankkeessa tutkittiin informaatiokäytäntöjä ja niiden vaikutusta työhyvinvointiin ja asiakastyön laatuun kolmessa organisaatiossa.

    Yksi hankkeeseen osallistuneista yrityksistä oli vakuutusyhtiö Turva. Hankkeen aluksi mitattiin Turvan työntekijöiden tietokoneenkäyttöä ja sykevaihtelua. Kävi ilmi, että päivän aikana työntekijät siirtyilivät jatkuvasti järjestelmästä ja ohjelmasta toiseen. Siirtymiset myös nostivat sykettä, eli aiheuttivat pientä stressiä.

    Käytäntöihin paneuduttiin työpajoissa, joissa eri osastojen työtekijät pääsivät yhdessä miettimään, kuinka käytäntöjä voitaisiin järkeistää.

    – Kun itse käsittelen liikennevahinkoja, ja samoja vahinkoja käsitellään myös henkilö- ja omaisuusvahingoissa, se tarkoittaa, että tietoa vaihdetaan jatkuvasti eri osastojen välillä. Hankkeen myötä olemme oppineet tekemään tästä tiedosta entistä tarkempaa. Samalla järjestelmää on kehitetty niin, että tietoa ei enää tule monesta eri kanavasta, vaan se liikkuu keskitetymmin ja tehokkaammin, kertoo korvausasiantuntija Susanna Raivio.

    Hankkeen seurauksena purkautui myös myytti siitä, että multitaskaaminen, eli monen asian tekeminen yhtä aikaa, olisi hyve.

    – Oletimme ehkä, että sitä odotetaan, mutta keskusteluissa kävi ilmi, että näin ei ole. Parempi on tehdä yksi asia kerrallaan, huomauttaa matemaatikko Jari Virtanen.

    Lisäksi huomiota ryhdyttiin kiinnittämään työn tauottamiseen.

    Turvassa ei ole mitattu, minkä verran työhyvinvointi tai tuottavuus ovat hankkeen myötä parantuneet, mutta subjektiivinen kokemus on, että parempaan suuntaan on menty.

    – Tuntuu, että omaa työntekemistä voi hallita entistä paremmin. Ja sehän on tosi tärkeää, Virtanen sanoo.

     

    Teksti Hanna Hyvärinen

    Kuvitus Jonne Renvall