Teknologia muuttaa sairaudenhoitoa

    Verisuonikirurgian apulaisprofessorin Niku Oksalan mukaan uuden sukupolven terveysteknologia on huomaamatonta ja keskustelee erilaisten sovellusten kanssa. Tähän tarvitaan aivan uudenlaisia, odottamattomiakin, ratkaisuja.

    Taudit löydetään entistä varhemmin ja tarkemmin. Lääkärin työ muuttuu diagnoosin tekijästä potilaan tukijaksi.

     

    Eikö olisi hienoa, jos vakavat sairaudet, kuten syöpä tai vaikka sydänsairaus voitaisiin havaita ja hoitaa jo ennen kuin tauti oireilee? Kuinka paljon turhia testejä, kipuja ja pelkoja sillä voitaisiinkaan välttää?

    Kiitos teknologian, tämä voi pian olla todellisuutta. Keinonenä voi haistaa eturauhassyövän virtsasta, ja vaatteisiin tai vaikka laastariin sijoitettu sensori kykenee havaitsemaan sydämen rytmihäiriöt. Diabetes, astma ja keuhkosyöpä mitataan tulevaisuudessa helposti uloshengitysilmasta.

    Kaikki nämä skenaariot on tutkimuksissa osoitettu mahdollisiksi. Seuraava askel on ottaa teknologiat hallitusti käyttöön. Kehitys muuttaa niin diagnosointia kuin potilaiden monitorointiakin. Sairaudet löydetään yhä aiemmin, ne osataan hoitaa yhä tarkemmin, ja sairaalassa vietetään entistä vähemmän aikaa.

    Perinteinen toimintatapa, jossa ensin mentiin oireiden kanssa lääkäriin ja sitten lähetteen kanssa laboratorioon otattamaan lääkärin määräämät kokeet, on jäämässä historiaan. Vastedes mittaukset tehdään kotona, niitä tehdään jatkuvasti ja mittaustietoa suhteutetaan yksilöllisiin elintapoihin ja vaikkapa vuorokausirytmiin. Vasta kun tässä sarjassa on jotain poikkeavaa, käännytään terveydenhuollon ammattilaisten puoleen.

     

    Markkinoilla on jo nyt jos jonkinlaisia laitteita ja sovelluksia terveyden ja hyvinvoinnin mittaamiseen. Esimerkiksi sykettä mittaavia sensoreita asennetaan rannekelloihin. Ongelma näissä on kuitenkin se, että varsinaisen mitattavan signaalin ympärillä on runsaasti hälyä. Rannekellon sensori reagoi sykkeen lisäksi herkästi esimerkiksi käden liikkeisiin. Toinen ongelma on, etteivät yksittäiset sovellukset integroidu muihin sovelluksiin. Eri mittareiden tietojen yhdisteleminen on työlästä.

    Tavoitteena onkin kehittää sensorisukupolvi, joka mittaa haluttua asiaa mahdollisimman häiriöttömästi ja keskustelee myös muiden mittareiden kanssa. Verisuonikirurgian apulaisprofessorin Niku Oksalan mukaan tähän tarvitaan aivan uudenlaista, odottamatontakin, teknologiaa.

    – Se on selvää, että mittarit sijoitetaan vastedes ihan muualle kuin kelloon.

    Seuraava iso megatrendi on mittausten tekeminen niin, ettei sitä edes huomaa. Kokeiluja on tehty muun muassa älyvaatteilla ja -laastareilla. Avuksi voi tulla myös tutka.

    – Se mahdollistaa esimerkiksi peruselintoimintojen mittauksen etänä. Sensorit voidaan asentaa vaikkapa vanhuksen kotiin, ja ne mittaavat sykettä, hengitystiheyttä ja liikkumista jopa viiden metrin päästä. Jos vanhus vaikkapa kaatuu, sensorit havaitsevat sen elintoimintojen muutoksista ja aiheuttavat hälytyksen.

     

    Myös kuntoutumista voitaisiin ohjata lisätyn todellisuuden avulla.

     

    Sairaalaympäristössä potilaiden seurannan avuksi voisi tulla lisätty todellisuus, jossa sairaalahenkilökunta voisi esimerkiksi nähdä potilaat seinien läpi ja saada olennaiset mittatiedot näkyviin missä ja milloin tahansa.

    – Näin saataisiin ihmisen havainnointikyky, joka on varsin hyvä, hyötykäyttöön.

    Myös erilaiset potilasryhmät voivat hyötyä lisätystä todellisuudesta. Esimerkiksi kuulo- tai näkövammaisille voitaisiin tuottaa ympäristön signaalit tarvittavalla tavalla liikkumista ja navigointia helpottamaan.

    – Myös kuntoutumista voitaisiin ohjata lisätyn todellisuuden avulla. Kuntoutuja voisi katsella virtuaalilaseista, kun terapeutti näyttää liikkeet. Sen jälkeen laitteisto voisi valvoa liikeratoja ja näyttää, mihin saakka tulisi kurottaa. Lopuksi se palkitsisi kuntoutujan onnistumisesta tavoitteessa.

     

    Teknologian kehitykseen liittyy toki myös riskejä. Kun kuka tahansa pystyy mittaamaan mitä tahansa, vaarana on, että mittailu menee överiksi.

    – Tarkoitus on kuitenkin parantaa elämänlaatua, ei kuormittaa ja huolestuttaa ihmisiä liialla mittaamisella, Oksala muistuttaa.

    Terveydenhuollolle kuormitusta voivat aiheuttaa kasvavat potilasmäärät, kun oireettomiltakin alkaa löytyä orastavia tauteja.

    – Jonkun täytyy tällöin päättää, mitä hoidetaan ja milloin. Tämä edellyttää valveutunutta terveydenhuollon henkilökuntaa. Ihmisiä, jotka osaavat suhteuttaa ja tulkita.

    Oikealla suhteuttamisella ja tulkinnalla varhaisista löydöksistä on hyötyä, sillä niiden avulla voidaan ehkä säästää hoidon loppupäästä, joka on useimmiten se raskain ja kallein. Tässä sellaiset osaamiskeskukset kuin tuleva Tampere3 voivat Oksalan mukaan nousta arvoon arvaamattomaan.

    – Tampere3 olisi tässä loistava foorumi. Siinä yhdistyvät teknologian, etiikan, käyttäytymistuntemuksen, ja lääketieteen ja terveydenhuollon osaaminen. Se voisi auttaa kehittämään toimintatapoja.

    Oksala peräänkuuluttaa yhteistyötä myös teknologiateollisuuden kanssa. Uudet teknologiat tuottavat uusia bisnesmahdollisuuksia, ja kun kyse on terveydestä, bisneksen on syytä pysyä eettisesti kestävänä.

    –Tampere3 voisi muodostaa asiantuntijaverkon tukemaan terveysteknologian yritystoimintaa ja siten toimimaan kriittisenä suodattimena bisnekselle. Verkosto voisi olla mukana testaamassa uusia laitteita ja kehittämässä sellaisia ratkaisuja, joista oikeasti hyötyä ja jotka ovat myös eettisiä.

     

    Lääkärin tehtävä on auttaa potilasta poimimaan sellaista tietoa, josta on oikeasti apua. Lääkäri kannustaa, tukee ja tulkkaa asioita potilaalle.

     

    Myös lääkärin yhtenä tehtävänä on tulevaisuudessa auttaa potilasta pitämään tekniset hankinnat järkevinä. Terveysteknologiateollisuus varmasti näkisi myös potilaat mielellään omina asiakkainaan.

    – Mutta potilas ei ole asiakas. Potilas saattaa olla hämmentynyt sairaudestaan. Hän saattaa olla masentunut, ja kaivata turvaa ja empatiaa. Niitä ei välttämättä saa verkkokaupasta. Niinpä lääkärin tulee auttaa potilasta jaksamaan sairauden aiheuttamassa myllerryksessä.

    Oksalan mukaan lääkäreistä tuleekin tulevaisuudessa lausunnonantajien sijaan eräänlaisia managereita tai coacheja eli valmentajia. Varsinaisten lausuntojen antamisesta voivat huolehtia esimerkiksi ”chattibotit”, jotka kertovat potilaille diagnoosin, antavat ohjeita kotihoitoon ja pystyvät käymään potilaan kanssa älykästä dialogia. Lääkärin tehtävänä on yhä enemmän toimia potilaan tukena.

    – Terveydenhuollossa tapahtuu sama, mikä on jo tapahtunut esimerkiksi lääketieteen opetuksessa. Aiemminhan opetuksessa kaikki tieto oli opettajalla, joka sitten – jos oli hyvä päivä – ystävällisesti jakoi tietämystään oppilailleen luennoimalla. Hyvinkin moniulotteista tietoa yritettiin siirtää aivoista aivoihin puheen välityksellä. Nyt tämä on muuttunut. Opettaja ei ole enää auktoriteetti, vaan manageri, joka fasilitoi oppilaan tiedon hankintaa ja antaa siihen parhaat mahdolliset työkalut. Sama tapahtuu tulevaisuudessa lääkäri–potilas-suhteessa, Oksala sanoo.

     

    Eiköhän lääkäri lopulta saa enemmän mielihyvää auttamisesta – vaikka sitten teknologian avulla – kuin oikeassa olemisesta

     

    Potilaat taas todennäköisesti sitoutuvat hoitoon sitä paremmin, mitä aktiivisempi heidän oma roolinsa siinä on ja mitä paremmin heitä kannustetaan itse hankkimaan laadukasta tietoa tilanteestaan.

    – Lääkärin tehtävä on auttaa potilasta poimimaan sellaista tietoa, josta on oikeasti apua. Lääkäri kannustaa, tukee ja tulkkaa asioita potilaalle.

    Tämä vaatii myös lääkärikunnalta ajattelutavan muutoksia. Lääkäri on perinteisesti ollut varsin konservatiivinen ammatti, ja sen edustajat ovat saaneet nauttia melkoisesta auktoriteettiasemasta suhteessa niin potilaisiin kuin muuhun hoitohenkilökuntaan. Teknologiankehitys pakottaa lääkärit laskeutumaan niin sanotusti rahvaan tasolle. Oksalan mukaan tämä ei tuota tulevaisuuden ammattikunnalle ongelmia.

    – Lääketieteen opiskelijoiksi hakeutuu pääosin ihmisiä, jotka haluavat auttaa toisia ihmisiä. Silloin täytyy ymmärtää, että keinot auttaa voivat aikojen saatossa muuttua. Eiköhän lääkäri lopulta saa enemmän mielihyvää auttamisesta – vaikka sitten teknologian avulla – kuin oikeassa olemisesta.

     

    Niku Oksala

    Verisuonikirurgian apulaisprofessori (tenure track), lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta.

    Kirurgian ja kokeellisen kirurgian dosentti, LT, FT, verisuonikirurgian erikoislääkäri.

    Tutkimuskohteina muun muassa kirurgisten sairauksien diagnostiikan ja perioperatiivisen monitoroinnin kehitysprojektit ja laskennallisen systeemibiologian sovellutukset kirurgisten potilaiden riskinarvioinnissa ja hoidossa.

    Mukana työryhmässä, joka kehittää elektronista nenää haistamaan syöpäsoluja ihmisen eritteistä.

     

    Teksti: Hanna Hyvärinen

    Kuvat Jonne Renvall