Kirjeet kertovat tunteista ja tarpeista sodan keskellä

    Arjen sirpaleita ja suuria tunteita julkaistiin lokakuun alussa. Tekijät kukitettiin, ja Marja-Riita Mikkola (oik.) oli muistanut kirjoittajatovereitaan Angry Birds –aiheisilla patalapuilla. Kuvassa vasemmalta Merja Ponkala, Marjo Pajunen, Sara Silén, projektin vetäjä Liisa Mustanoja ja Marja-Riitta Mikkola.

    Sota-ajan kirjeissä ikävöidään, mutta myös riidellään ja viljellään huumoria. Koti, uskonto ja isänmaa -eetos sen sijaan loistaa poissaolollaan.

     

    En minä enään osaa sinua varrota lomalle enkä mitään, elämä on kuin yhtämittaista painajaisunta aamusta iltaan en jaksa enään varrota sen loppumistakaan se tylsistyttää ihmisen ihan perin juurin mutta kai sitä joskus sitten ehkä tavataan.

    Näin kirjoittaa turhautunut Inkeri rintamalla olevalle aviomiehelleen Antille helmikuussa 1942. Inkeriä rassaavat Antin alati lykkääntyvät lomat ja oma yksinhuoltajan arki sodan köyhdyttämässä Suomessa. Samaa teemaa käsitellään pariskunnan välisessä kirjeenvaihdossa toistuvasti. Pari kuukautta aiemmin Antti on jo ollut toiveikas, että Inkerin ahdistus pian helpottaisi:

     

    En usko [–] helpolla pääseväni [–] Vaikka toisaalta taitaa olla parempi, että tulen vasta tammi- tai helmikuussa, kun sinäkään rakkaani et olisi minulle enää niin katkera.

     

    Tampereen yliopiston suomen kielen tutkinto-ohjelman maisterivaiheen opiskelijat perehtyivät sodanaikaiseen kirjeenvaihtoon kahdella kurssilla, keväällä 2016 ja keväällä 2017. Jälkimmäisen kurssin lopputuotteena syntyi e-kirja Arjen sirpaleita ja suuria tunteita – Kirjeet sodan sanoittajina ja ihmissuhteiden ylläpitäjinä 1939–1944.

     

    Opiskelijat paneutuivat sodan ajan kirjeenvaihtoon niin diskurssitutkimuksen kuin viestinnän tutkimuksenkin näkökulmista. Tarkasteluun valittiin harvemmin tarkasteltuja teemoja, kuten rakastavaisten riitely kirjeiden välityksellä, äidin ja muualle lähetetyn tyttären yhteydenpito ja miespuolisten ystävysten välinen kirjeenvaihto. Myös koti, uskonto ja isänmaa -eetoksen esiintyvyyttä tutkittiin, samoin hiukan perinteisempää aihetta, parisuhteen ylläpitoa.

    Aineistona toimivat Tampereen yliopiston yhteydessä toimivan Kansanperinteen arkiston kirjekokoelmat. Ne kattavat noin 40 000 kirjettä ja korttia sota-ajalta.

     

    Rakas äiti! Terveisiä täältä Riihimäestä, ja kiitos kirjeistä, ja rahasta. Ensin vastaa ensimmäisen kirjeen kysymyksiin. Täällä on parempi kuin luuletkaan. Täällä on niin hyvä ruoka, että. Täällä syödään kolmekertaa päivässä, ja juodaan kahvia yhtämonta kertaa. (Helsingistä Riihimäen maaseudulle sotaa pakoon lähetetty Brita-tyttö äidilleen heinäkuussa 1941.)

     

    Äidin ja lapsen kirjeenvaihtoa tutkinut Merja Ponkala kertoo yllättyneensä siitä, kuinka vähän kirjeissä kirjoitettiin ikävästä. Pikemminkin Brita keskittyy vakuuttelemaan äidilleen, että hänellä on maalla asiat oikein hyvin, eikä äidin tarvitse olla huolissaan. Taustalla on ehkä lapsen huoli äidin jaksamisesta kaupungissa, missä ruuasta on pulaa ja pommit putoilevat.

    – Kirjeet olivat todella monitasoisia. Ne menivät luihin ja ytimiin. Vaikka kirjeet on kirjoitettu sota-aikaan, moni niissä käsitelty teema sopisi tähänkin aikaan, Ponkala sanoo.

    Kirjeiden lukeminen ja analysointi ei aina ollutkaan helppoa. Hurjaa oli muun muassa huomata, että kaatuneen sotilaan viimeiseksi jäänyt kirje oli yleensä ihan yhtä arkinen kuin kaikki edellisetkin. Osa kirjeistä meni henkilökohtaisuudessaan kurssilaisten ihon alle.

    – Samaistuin Anttinsa kanssa riitelevään Inkeriin. Olisin varmasti itse ollut ihan yhtä pahana, jos olisin joutunut elämään vastaavassa tilanteessa. Kirjeitä lukiessani aloin elää mukana Inkerin mielen muljahduksissa, sanoo pariskuntien riitelyä tarkastellut Marjo Pajunen.

    – Vieraiden ihmisten kirjeiden lukeminen myös ujostutti alkuun. Mietin, mikä oikeus minulla on tirkistellä näiden ihmisten elämää, kertoo Marja-Riitta Mikkola.

    Mikkola tarkasteli koti, uskonto ja isänmaa -eetoksen esiintymistä kirjeissä. Hänet yllätti se, kuinka vähän sitä esiintyi. Uskonnollisimmat ja isänmaallisimmat kirjeet lähetettiin kotirintamalta. Sotilaat sen sijaan keskittyivät kertomaan omia kuulumisiaan.

     

    Kyllä täällä aika menee niinkun itse käsität. Kaikki on pysynyt entisellään ainoastaan Autikainen on kaatunut ja Ahola menee lomalle vihittäväksi sekin on merkkitapaus tässä virmassa.

     

    Näin kirjoittaa Haaskala Untolle elokuussa 1941. Nuorten, sotaikäisten miesten keskinäistä kirjeenvaihtoa on tutkittu aiemmin vähän. Kaverukset kuitenkin pitivät aktiivisesti yhteyttä toisiinsa, vaikka sota vei heitä eri puolille.

    Miesten välisissä kirjeissä korostuvat yhteisöllisyys ja huumori, mutta toisaalta esiin tulevat myös turhautumisen ja ärtymyksen tunteet. Rintamaelämän kokeneelle kaverille ikävistä tunteista kirjoitettiin helpommin kuin vaikkapa kotiväelle. Jälkimmäisille ennemmin vakuuteltiin, että kyllä täällä pärjätään. Turhautuminen tulee esiin muun muassa Teukin Toivolle kirjoittamassa kirjeessä, joka on päivätty huhtikuulle 1940. Kirje myös osoittaa, että termi ”v-käyrä” oli käytössä jo paljon ennen kuin siitä alettiin raportoida sosiaalisessa mediassa.

     

    Ville, Jussi ja Masa ovat tainneet jo kertoa nämä täkäläiset niin tarkkaan, että minun lienee tarpeetonta ruveta enää mitään v-käyriä kuvailemaan. Mainitsen vain, että en pidä tätä hommaa sopivana itselleni, olen aivan porukan häntäpäässä.

     

    Kirjan tekijät yllättyivät siitä, kuinka vähän sensuurin vaikutus tarkastelluissa kirjeissä lopulta näkyi. Toki sodanaikainen yleinen ohjeistus pysyä olosuhteista huolimatta reippaalla mielellä on varmasti saanut aikaan itsesensuuria. Kuitenkin poikkeamat tästä reippaudesta ovat kirjeenvaihdossa yleisiä.

    – Kirjeet ovat hyvin avoimia, tiivistää projektin vetäjä ja kirjan toimittaja, yliopisto-opettaja Liisa Mustanoja.

    Juuri avoimuus toi kirjeiden kirjoittajat lähelle niiden tutkijoita.

    – Tuli tunne, ettei noista kirjeistä ja tapahtumista sittenkään ole niin kovin kauaa. Kirjeet käsittelevät samoja tunteita ja ajatuksia, joita me ihmiset koemme tänä päivänäkin, Marjo Pajunen sanoo.

    – Ihminen on sama, ollaanpa 1940-luvulla tai 2010-luvulla, Liisa Mustanoja vahvistaa.

    Marja-Riitta Mikkolalle sotakirjeisiin tutustuminen avasi uuden ikkunan myös oman perheen historiaan.

    – Isäni sotakirjeet ovat olleet vintillä kaikki nämä vuodet. En ole aiemmin uskaltanut niitä lukea, mutta tämän projektin myötä rohkaistuin ja luin ne läpi.

    Sotakirjeiden tutkimus

    Sota-ajan kirjeiden lingvistinen tutkimus käynnistyi opiskelijavoimin keväällä 2016 Liisa Mustanojan suomen kielen erikoiskurssilla ”Puhutun ja kirjoitetun kielen rajapinnassa”.

    Liikkeelle lähdettiin alun perin hämäläisen murretaustan näkymisestä sota-ajan kirjeiden kielessä.

    Kevätlukukaudella 2017 järjestetyn artikkelipraktikumin ”Kirjeitä sodasta ja rakkaudesta” anti, opiskelijoiden kirjoittamat tutkimusartikkelit, koottiin e-kirjaksi nimeltä Arjen sirpaleita ja suuria tunteita. Kirjeet sodan sanoittajina ja ihmissuhteiden ylläpitäjinä 1939–1944.

     

    Onko sinulla sota-ajan kirjeitä tallessa?

    Kansanperinteen arkisto ottaa kirjeitä vastaan:

    Kansanperinteen arkisto

    33014 Tampereen yliopisto

    Puh: vaihde (03) 355 111

    sähköposti: kansanperinteen.arkisto@uta.fi

     

    Teksti Hanna Hyvärinen

    Kuvat Jonne Renvall