Luontokuvaus elvyttää

    Kirjailija Anni Kytömäki käyttää luontokuvausta myös kirjan juonen eteenpäin viemiseen.

    Kirjailija Anni Kytömäki on tullut tunnetuksi vaikuttavasta luontokuvauksestaan.

     

    ”Mättäät möykyttävät maata kuin menninkäisten tukankuontalot, leppätiheiköt peilaavat lehtikruunujaan järvestä, iso kuusi kurottaa oksiaan veden ylle”.

    Anni Kytömäen elokuussa ilmestynyt romaani Kivitasku kuljettaa lukijan kallioille ja veden äärelle. Kolme vuotta vanhemmassa esikoisessa, Kultarinnassa, metsä oli suorastaan yksi päähenkilöistä.

    – Joku sanoi, että kokee vieläkin olevansa ”siellä metsässä”, vaikka kirjan lukemisesta on jo viikko.

    Kytömäki kertoo, että luonto on lumonnut hänet aina. Jo lapsena hän hakeutui mieluummin metsään kuin rakennettuun ympäristöön, ja lukiossa syttyi innostus lajistontuntemukseen.

    – Kirjoitan luontokuvaukset niin, että ensin liikun metsässä, tarkkailen ja pysähtelen. Jotkut asiat tekevät vaikutuksen, mutta niitä kuvaavat ilmaukset syntyvät vasta kotona. Joskus yhden lauseen kirjoittamiseen on mennyt 45 minuuttia.

    Paras palaute on, että lukijat kertovat lähteneensä metsään kirjan innoittamina.

     

    Luonnon fyysiset ominaisuudet, laineiden liplatus, lehtien liike ja maaston muodot, lumoavat mielen automaattisesti.

     

    Taitava kertoja herättää luontokuvauksellaan voimakkaita mielikuvia, uskoo ympäristöpsykologiaan erikoistunut professori Kalevi Korpela. Parhaimmillaan hyvän kirjan lukeminen voi olla samankaltainen, joskaan ei samanlainen, hyvinvointia lisäävä kokemus kuin luonnossa oleskelu.

    – Ihmisen eläytymiskyvystä ja omasta taustasta riippuu, miten hyvin hän pystyy kuvittelemaan kokemuksen ja saa samankaltaisia tuntemuksia kuin aidossa ympäristössä, Korpela sanoo.

    Luonnossa oleskelu vähentää stressiä ja parantaa keskittymiskykyä. Sydämen syke laskee ja lihasjännitykset vähenevät. Mieliala voi kohentua jo pelkästään luontokuvan katsomisen ansiosta.

    – On useita syitä, miksi luonto lisää hyvinvointia. Kaupungin keskustaan verrattuna luonnossa on vähemmän melua ja ilmansaasteita. Lisäksi luonnon fyysiset ominaisuudet, laineiden liplatus, lehtien liike ja maaston muodot, lumoavat mielen automaattisesti, ja silloin keskittymiskyky lepää.

    Merkitystä on myös sillä, että luonnossa ihminen on poissa sosiaalisista vaatimuksista ja kiireestä, joka usein liittyy kaupunkiin. Yhtä lailla kirjaan uppoutuminen voi olla lomaa omista ajatuksista ja paineista.

     

    Kotona ei ole hirvikärpäsiä, ja ainakin minulle voi tulla ihan kauhea olo, jos olen lähtenyt metsään rentoutumaan ja vastaan tuleekin avohakkuu.

     

    Kirjailija Kytömäki arvelee, että kirjan luontokuvauksen lukeminen voi joskus olla parempikin vaihtoehto kuin luonnossa tarpominen.

    – Kotona ei ole hirvikärpäsiä, ja ainakin minulle voi tulla ihan kauhea olo, jos olen lähtenyt metsään rentoutumaan ja vastaan tuleekin avohakkuu.

    Korpela kuitenkin keksii kolme syytä, miksi luontokuvauksen lukeminen ei vaikuta yhtä voimakkaasti kuin luonnossa liikkuminen. Luonnossa ärsykkeitä tulee kaikille aisteille, ja pelkästään äänet voivat olla rauhoittavia. Lukeminen puolestaan vaatii tarkkaavuuden ylläpitoa, joten keskittymiskyky ei pääse elpymään.

    – Kokemuksen kesto on kolmas tekijä. Luonto voi aiheuttaa fysiologisia muutoksia jo 40 sekunnissa, mutta laajempiin hyvinvointivaikutuksiin tarvitaan 15–50 minuuttia kävelyä luonnossa. Kirjan luontokuvauksen lukeminen ei varmaankaan kestä niin kauaa.

     

    Korpela uskoo, että kirjallisuuden luontokuvausten voima perustuu miellyttäviin kokemuksiin luonnossa liikkumisesta. Lukeminen herättää saman tunnesävyn ja tuottaa mielihyvää.

    – Itse näen lukiessani kuvia silmissäni, mutta silloin on iso merkitys sillä, miten elävästi kirjailija on osannut pukea ympäristönsä sanoiksi ja lauseiksi, Korpela toteaa.

    Kytömäki itse ei yleensä jaksa lukea kirjallisuuden luontokuvauksia. Varsinkin vanhemmassa kirjallisuudessa ne ovat usein koristelua ja sivujen täytettä. Siksi kirjailija itse yrittää viedä luontokuvauksellakin juonta eteenpäin.

    – Hiljattain törmäsin yllättäen oikein tyylikkääseen luontokuvaukseen Kati Tervon romaanissa Iltalaulaja. Maininnat luonnosta olivat lyhyitä, mutta samanaikaisesti päteviä ja äärimmäisen kauniita. Ne avarsivat tunnelmaa ja tapahtumia.

    Teksti Sanna Sevänen

    Kuva Jonne Renvall