Miksi äiti jää kotiin?

    Suomessa on kuntia, joissa äitejä ohjataan jäämään lasten kanssa kotiin, pois työelämästä.

     

    Viime viikot ovat taas monissa perheessä olleet emotionaalista aikaa. Lomilta töihin palanneet vanhemmat ovat jälleen joutuneet kamppailemaan itsensä kanssa siitä, tehdäänkö tässä nyt oikein vai väärin, kun lasta viedään joka aamu pitkäksi päiväksi hoitoon. Tai tehdäänkö tässä nyt oikein vai väärin, kun jättäydytään kotiin, vaikkei lapsella ole naapurissa ikätovereita, ja pomokin kaipailisi töihin.

    Kaikille ei riitä omantunnon ääni. Vahvistusta – tai horjutusta – omalle ratkaisulle haetaan läheisiltä ja lukuisilta keskustelupalstoilta, joilta takuulla löytyy varmoja mielipiteitä siihen, miten ja kenen tulisi pitää mukuloista päiväsaikaan huolta.

    Tästä omantunnon ristiriidasta ei varmaan päästä eroon niin kauan kuin on vanhemmuutta. Sen sijaan eroon pitäisi päästä käytännöistä, jotka jo lähtökohtaisesti asettavat perheitä, vanhempia ja lapsia eriarvoisiin asemiin ja vievät heiltä aidon valinnanmahdollisuuden.

    Tutkijoiden mukaan Suomessa on kuntia, joissa äitejä ohjataan jäämään lasten kanssa kotiin. Niin ikään joissain kunnissa on tartuttu toisia hanakammin uuteen varhaiskasvatuslakiin, jonka mukaan subjektiivista päivähoito-oikeutta voidaan rajata 20 tuntiin viikossa, mikäli vanhemmat eivät ole kokoaikatyössä.

    Tämä herättää kysymyksiä. Miksi juuri äitejä? Miksei isiä? Ja minkäikäisten lasten kanssa? Miksi kotiin ohjataan niitäkin lapsia, jotka tutkimusten mukaan hyötyisivät päivähoidon tuomasta sosiaalisesta piiristä? Ja miten käy vanhempien työnhaulle, kun lapset ovat kotona? Entä, miten käy näille lapsille, joiden perheessä työn vähyys ei ehkä ole ainoa ongelma? Miten se, että nämä lapset tuolloin jääväät pois päivähoidosta, vaikuttaa lasten tulevaisuuteen? Entä onko reilua, että lapsen ja tämän perheen elämä, työnteko ja uranluominen ovat kiinni siitä, mihin kuntaan lapsi on sattunut syntymään ja ketä sen kunnan valtuustossa sattuu sillä hetkellä istumaan? Osataanko näitä kysymyksiä ylipäätään kysyä? Saati nähdä merkittävinä tasa-arvon puutteina?

    Onneksi tutkimus tekee kysymyksiä ja puutteita nyt näkyväksi. Vanhempien omantunnon ristiriitoja se ei poista, mutta avaa ehkä kuntapäättäjien silmiä. Loppu on sitten kiinni heidän omastatunnostaan.

    Hanna Hyvärinen

    Kirjoittaja on Aikalaisen vastaava toimittaja.