Ketä varten kaupunkia kehitetään?

    Älykaupunki on kaupunkikehityksen uusi muotisana ja siltä odotetaan paljon. Tutkijat muistuttavat, että kehityksestä pitää olla hyötyä myös kaupunkilaisille – ei vain kaupungeille ja teknologiayrityksille.

     

    Tampere, kuten monet muutkin Suomen – ja maailman – kaupungit, on julistautunut ”smart cityksi”, eli ”fiksuksi kaupungiksi” tai älykaupungiksi. Tämä tarkoittaa, että kaupunkia kehitetään digiteknologian mahdollisuuksia hyödyntäen, ja näin toimitaan kaikilla kaupunkikehittämisen osa-alueilla liikenneinfrasta ympäristösuunnitteluun ja terveyspalveluihin.

    Tietoteknologian odotetaan palvelevan ja yhdistävän kaupunkilaisia aivan uudella tavalla. On paikannukseen perustuvaa palveluntarjontaa ja ympärivuorokautista terveysneuvontaa. On räätälöityjä tarjouksia ja uusia osallistumismahdollisuuksia.

    Kuulostaa hyvältä, mutta kehityksellä on myös arvaamattomia seurauksia.

    – Niitä on aina. Kun auto kehitettiin, ideana oli, että sillä pääsee paikasta toiseen. Nyt tiedämme, että autoilulla on ollut monia muitakin seurauksia. On myös nähty, että kun teknologia, jota on kehitetty teknologian ehdoin, tuodaan ihmisten käyttöön, ihmiset tulkitsevat ja käyttävät sitä aina yllättävin tavoin. Vasta käyttäjät antavat teknologialle lopullisen ilmiasun ja käyttötarkoituksen, eikä se yleensä ole ihan sitä, mitä on suunniteltu, muistuttaa ROSE-palvelurobottiprojektin tutkija Tuomo Särkikoski.

     

    Lainsäädäntö laahaa aina tekniikan jäljessä, ja tämä pätee myös ihmisoikeuksiin ja yksityisyydensuojaan.

     

    Älyteknologiasta tekee vielä piirun verran arvaamattomampaa se, että sen käyttökentällä kilpailevat lukuisat eri intressit. On kaupallisia tahoja, jotka haluavat myydä tuotteitaan. On kaupunki, joka haluaa parantaa palveluiden saatavuutta ja ohjata ihmisiä palvelemaan itse itseään. Sitten on yksilö, joka haluaa osallistua yhteiskuntaan ja ostaa palveluita, mutta ehkä myös säilyttää yksityisyytensä.

    Julkisoikeuden yliopistonlehtori ja ihmisoikeustutkimuksen dosentti Jukka Viljanen ennustaa, että palveluntarjoamisen ja yksityisyyden rajaa vedetään vielä moneen kertaan eri oikeusasteissa.

    – Lainsäädäntö laahaa aina tekniikan jäljessä, ja tämä pätee myös ihmisoikeuksiin ja yksityisyydensuojaan. Ennakkoon ei mitenkään pystytä näkemään kaikkia mahdollisia skenaarioita, joita älyteknologian käytöstä seuraa.

    Viljanen peräänkuuluttaakin kaikkien mahdollisuuksien keskellä myös vastuunkantoa. Sitä pitäisi harjoittaa niin viranomaisten ja yritysten kuin yksilöidenkin.

    – Ihmisillä on valtava luottamus siihen, että kaupalliset toimijat eivät väärinkäytä heidän tietojaan. Erilaiset käyttöehdot hyväksytään niitä lukematta, koska se on helpompaa kuin pitkien ehtojen tavaaminen. Seurauksia ei juuri mietitä. Siksi yritysten on pidettävä tietosuojalupauksistaan kiinni.

     

    Viljanen muistuttaa, että tieto on valtaa:

    – Tietoa keräämällä ja yhdistämällä voidaan tehdä profilointia, jota voidaan käyttää mihin vain. Tuoreena esimerkkinä ovat Ranskan presidentinvaalit. Macronin kampanjaa kohdistettiin yleisöille, jotka tiedettiin potentiaaliksi äänestäjiksi.

    Samoin toimitaan yhä useammin kaupallisten tarkoitusperien kanssa. Älyteknologian keskellä elävä ihminen on jatkuvan, tarkkaan kohdistetun, mainospommituksen kohteena. Etenkin urbaanissa ympäristössä.

    – Oma ideaali kaupunkiympäristöni on tori, jossa voin haahuilla kojulta toiselle niin kuin haluan. Nyt kaupunkien torit ovat – ihan konkreettisesti – yhä useammin viritetty jotakin tapahtumaa varten, ja kaupalliset intressit ovat aina selvästi näkyvissä. Se on jatkuvaa kilpailua sieluista. Samaa tapahtuu virtuaalimaailmassa, Tuomo Särkikoski sanoo.

    Teknologian ja kehollisuuden suhteeseen paneutunut yliopistotutkija Jaana Parviainen on vielä vähän pessimistisempi. Parviaisen mukaan kisa sieluista on jo hävitty.

    – Vaikuttaa siltä, että kuluttajina emme ole enää täysivaltaisia käyttäjiä vaan yhä useammin käytettyjä. Meitä ohjataan tiedonkeruulla ja algoritmeilla. Yksilöiden mahdollisuus vaikuttaa tähän on juna, joka meni jo.

     

    Menestyvät start upit ostetaan yleensä nopeasti pois markkinoilta. Niitä imuroivat itseensä isot globaalit firmat. Tämä ei varsinaisesti kehitä paikallista yritystoimintaa.

     

    Parviainen näkee älykaupunkikehityksen kurottelevan yhtä aikaa kahteen suuntaan, jotka ovat itse asiassa toisilleen vastakkaiset.

    – Yhtäällä on utooppinen ajatus automatisoidusta systeemistä, jossa kaupunkilaisten toiminta on täysin ohjelmoitua. Toisaalla on visio olohuoneesta, jossa on yhteisöllisyyttä ja pienimuotoisuutta ja jossa kaupunkilaiset itse pitävät huolta yhteisistä julkisista tiloista. Mielestäni nämä tavoitteet eivät kohtaa, mutta silti molempia kehitetään.

    Parviaisen mukaan kaupunkien älykehitysstrategiat ovat pohjimmiltaan aina kaupallisia.

    – Tavoitteena on järjestää kaaosta mahdollisimman tehokkaasti ja niin, että se edesauttaisi taloudellista kasvua ja houkuttelisi rahoittajia.

    Unelmana on myös paikallisten yritysten mahdollisuus menestykseen. Puhutaan uberisaatiosta ja uusista start up -mahdollisuuksista. Parviaisen mukaan tässäkin piilee pari ongelmaa:

    – Menestyvät start upit ostetaan yleensä nopeasti pois markkinoilta. Niitä imuroivat itseensä isot globaalit firmat. Tämä ei varsinaisesti kehitä paikallista yritystoimintaa.

    Eikä se tuo välttämättä työtä ja toimeentuloakaan. Uberisaation kääntöpuolena on yrittäjämäinen työntekijyys vailla yrittäjän kasvumahdollisuuksia.

     

    On älykehityksessä silti hyvätkin puolensa. Oikein toteutettuna se voi todella lisätä kaupunkilaisten osallistumismahdollisuuksia ja tasa-arvoa.

    – Teknologia voi tasoittaa tilannetta esimerkiksi liikuntakyvyn ja vammaisuuden kannalta. Sen avulla asioita voi hoitaa ja yhteiskuntaan voi osallistua ilman, että täytyy mennä tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan, Jukka Viljanen sanoo.

    Jotta nämä hyvät tavoitteet toteutuisivat, älykehityksessä on tutkijoiden mukaan tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten teknologiset välineet luovutetaan kaupunkilaisille. Sen tulee tapahtua niin, että kansalaiset aidosti hyötyvät ja heillä on pääsy palveluihin. Ei niin, että ainoita voittajia ovat isot yritykset.

    Avuksi tässä tullee ennemmin tai myöhemmin jonkinlainen nettiaktivismi. Jo nyt tietoturvan, tasa-arvon ja ansaintalogiikan ongelmista puhutaan siinä määrin, että jossain luultavasti mietitään näille myös ratkaisua ja vastavoimaa.

    Ja jos ei muu voima, niin viimeistään jokin uusi trendi tarkentaa – tai jopa muuttaa – kehityksen suuntaa.

    – Aina tasaisin välein kaupunkikehitykselle keksitään uusi teema ja uusi nimi, jotta se saadaan pidettyä kiinnostavana ja vetovoimaisena. 2000-luvulla puhuttiin luovasta kaupungista ja luovasta taloudesta. Nyt puhutaan älystä. Kymmenen vuoden päästä puhutaan jo jostain muusta, Parviainen sanoo.

     

    Teksti Hanna Hyvärinen

    Kuvitus Emmi Suominen