Mikä vanhusten hoidossa oikeasti maksaa?

    Eri iässä vanhukset tarvitsevat erilaisia palveluita. 70-vuotias käyttää jopa enemmän terveydenhuoltoa kuin 90-vuotias.

    Ihmisen viimeiset elinvuodet ovat kalleimpia riippumatta siitä, missä iässä kuolema tulee. Tutkijat peräänkuuluttavat säästöjen sijaan puhetta siitä, mitä vanhustenhoidolta halutaan.

     

    Usein väitetään, että valtava sote-uudistus on tarpeellinen, koska väestö ikääntyy. Kasvavan joukon hoitamiseen tarvitaan rahaa, ja uudistuksen keskeinen tavoite on säästää kolme miljardia vuodessa.

    Mutta mistä vanhusten hoidon kustannukset syntyvät?

     

    ”Kuoleman läheisyys maksaa riippumatta siitä,
    onko ihminen 50- vai 90-vuotias.”

     

    Senioriväestön määrä kasvaa nyt kiihtyvällä tahdilla. Työikäisten ikäluokat ovat selvästi pienempiä, joten huoltosuhde heikkenee. Toisin sanoen yhä pienemmän joukon verorahoilla pitäisi maksaa yhä suuremman joukon hoitaminen. Työiän ohittaneiden osuus väestöstä kasvaa ennusteiden mukaan ainakin vuoteen 2060 asti.

    Lisäksi entistä useamman ikäihmisen hoito jää kokonaan yhteiskunnan vastuulle.

    – Perheet ovat pienempiä kuin ennen, ja yksinäisiä on yhä enemmän. Perheiden kyky pitää huolta omista vanhoista ihmisistään on entistä heikompi, sanoo terveystaloustieteen professori Pekka Rissanen.

    Toisaalta moni elää terveitä vuosia entistä pidempään. Tämän hetken kahdeksankymppinen sairastaa todennäköisesti vähemmän kuin ikätoverinsa 1970-luvulla.

    Vanhustenhoidon kulujen kasvu johtuukin paljolti siitä, että senioreita on muun muassa suurten ikäluokkien myötä aiempaa enemmän, ei siitä, että ihmiset elävät entistä vanhemmiksi.  Sairaanhoitokustannukset eivät lisäänny samassa tahdissa kuin ikävuosia karttuu, vaan vasta ihan viimeiset kuukaudet ja vuodet ovat kalleimmat.

    – Kuoleman läheisyys maksaa riippumatta siitä, onko ihminen 50- vai 90-vuotias. Kun ikää tulee enemmän, kalleimmat hetket vain siirtyvät myöhemmäksi, Rissanen havainnollistaa.

    – Viimeisinä kuukausina hoidetaan yleensä jotain sairautta. Sitä yritetään parantaa tai sitten annetaan saattohoitoa, sanoo tutkijatohtori Leena Forma.

     

    Terveysmenot alkavat kasvaa jyrkästi sen jälkeen, kun ihminen on täyttänyt 75 vuotta. Vanhemmista ikäluokista suurempi osa elää viimeisiä, kalliita vuosiaan. Iän myötä sairaudet yleistyvät ja toimintakyky heikkenee.

    – Viime aikoina on näyttänyt siltä, että korkeampi elinikä tuo mukanaan lisää sekä terveitä että raihnaisia vuosia. Aiempaan verrattuna iäkkäiden ihmisten toimintakyky on parantunut 70 vuotta ja 80 vuotta täyttäneillä, kertoo Forma.

    Eri iässä vanhukset tarvitsevat erilaisia palveluita. 70-vuotias käyttää jopa enemmän terveydenhuoltoa kuin 90-vuotias.

    – Jos ihminen kuolee 70-vuotiaana, viimeiset neljä elinkuukautta näyttävät olevan kalliimpia kuin 90-vuotiaana. Vanhimpien kohdalla mietitään, miten paljon heitä kannattaa hoitaa, annetaanko esimerkiksi tehohoitoa ollenkaan. Minusta se on ihan armollinen ajattelutapa, Rissanen toteaa.

    Nuorempien parantamiseen käytetään enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa koska heillä on todennäköisemmin vielä edessä hyviä vuosia. Vaativaa sydänleikkausta ei toisaalta edes voi tehdä yli 90-vuotiaalle, koska tämä ei selviäisi siitä.

    90-vuotiaat puolestaan käyttävät 70-kymppisiä enemmän sosiaalihuoltoa. Kotona asuvat tarvitsevat kotihoitoa ja kotisairaanhoitoa, usein myös erilaisia tukipalveluita kuten siivousta ja kotiin toimitettuja aterioita.

    – Kotihoitoa korostetaan nykyään paljon, mutta kotona asuvat vanhukset käyttävät paljon palveluita ja käyvät usein sairaalassa. He viettävät sairaalahoidossa keskimäärin lähes kuukauden vuodessa, Forma kertoo.

    Kotihoidossa on paljon ikäihmisiä, joiden luona hoitohenkilökunta vierailee vähintään kolme kertaa vuorokaudessa. Silloin kotihoito ei tule yhtään ympärivuorokautista hoitoa halvemmaksi, ja lisäksi tulevat vielä kustannukset sairaalakäynneistä.

    – Intensiivisen kotihoidon määrä on koko ajan lisääntynyt, joten kolme käyntiä vuorokaudessa ei ole harvinaisuus, Forma sanoo.

    Kotihoidon suosimista on perusteltu sillä, että vanhukset asuvat mieluiten kotona.

    – Se on vähän ulkopuolelta sanottu, että kotona on aina hyvä olla. Meillä on suunnitteilla tutkimus, jossa aiheesta kysyttäisiin vanhuksilta itseltään.

     

    ”Pitäisi päättää, halutaanko kohentaa vanhusten hyvinvointia vai vain säilyttää heitä jossain? Sitten voitaisiin miettiä, miten toimintaa voitaisiin järkeistää.”

     

    Iso kysymysmerkki on, miten ikäihmisten toimintakyky kehittyy tulevaisuudessa. Viime aikoina on pantu merkille, että 90 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa.

    Vuonna 2015 Suomessa eli 45 340 henkilöä, jotka olivat täyttäneet 90 vuotta. Tilastokeskus ennustaa, että vuonna 2030 heitä on jo 75 000 ja vuonna 2060 yli 140 000.

    90-vuotiaat tarvitsevat paljon hoivaa. Monella on pitkälle edennyt muistisairaus. Eikä tämän ikäryhmän toimintakyky ole kohentunut eliniän pidentyessä, toisin kuin vielä 80-kymppisillä.

    Yleensä rinnalla ei enää ole puolisoa, joka kykenisi huolehtimaan. Kun toimintakyky heikkenee tarpeeksi, vaihtoehdoksi jää ympärivuorokautinen hoito.

    Enää sitä ei anneta laitoksissa, vaan avohoidossa, tehostetun palveluasumisen yksiköissä. Käytännössä ero näiden kahden välillä on hyvin pieni.

    – Voi olla, että ympärivuorokautisten hoitopaikkojen tarve on aliarvioitu, Forma toteaa.

    Koska raihnaisia vuosia on kenties luvassa aiempaa enemmän, entistä useampi saattaa tarvita intensiivistä hoitoa pitkään. Se tarkoittaisi, että kalliiden vuosien määrä lisääntyy.

    On siis mahdollista, että yhdeksänkymppisten joukon kasvaessa hoitokulut jatkavat kasvamista arvaamattomasti.

    Vanhustenhuollon tulevaisuudessa on paljon kysymysmerkkejä. Forman mielestä edelleen ajatellaan liikaa sitä, mistä voitaisiin säästää.

    – Pitäisi ajatella sitä, mitä halutaan saada aikaan. Pitäisi päättää, halutaanko kohentaa vanhusten hyvinvointia vai vain säilyttää heitä jossain? Sitten voitaisiin miettiä, miten toimintaa voitaisiin järkeistää.

     

     

    Säästöt kohdistettava erikoissairaanhoitoon

    Terveystaloustieteen professori Pekka Rissasella on selvä näkemys siitä, mistä soten säästöjen pitäisi syntyä.

    – Erikoissairaanhoito vie yli puolet verorahotteisista terveydenhuoltomenoista, joten siellä säästöillä on suurempi vaikutus kuin muualla. Tietysti koko sote-uudistuksen säästötavoitteet perustuvat vanhustenhuollon muutosten lisäksi siihen, että pyritään mahdollisimman pitkälle välttämään erikoissairaanhoidon käyttöä.

    Rissanen kyseenalaistaisi sen, tarvitaanko sairaalarakennuksia enää jatkossa yhtä paljon kuin nyt. Useassa sairaanhoitopiirissä rakennetaan tai vähintään suunnitellaan uusia rakennuksia.

    – Hoito on muuttunut avopalvelujen suosimisen suuntaan niin, että vuodepaikkoja ei enää tarvita niin paljon. Tarvitaanko kaikkia niitä rakennuksia vai betonoidaanko nyt seiniin sairaalahoidon jatkuvuutta?

    Hän haluaisi myös nähdä palveluiden nykyistä parempaa integrointia, jonka ansiosta voitaisiin välttyä turhilta käynneiltä ja tutkimuksilta. Lisäksi palveluiden tuotantoa pitäisi pystyä ohjaamaan nykyistä paremmin. Yhtiöittäminen sopii siihen hyvin, sillä osakeyhtiöt on hiottu toimimaan mahdollisimman vähin kustannuksin.

    – Ensisijaisesti pitää hoitaa tuottavuuskysymykset kuntoon. Seuraava vaihe on priorisointi. Medikalisaatio lykkää koko ajan terveyden ja sairauden rajaa, joten jossain vaiheessa rajanvedosta on tehtävä poliittisia päätöksiä.

    Rissanen istuu Palveluvalikoimaneuvostossa (Palko), joka antaa suosituksia siitä, mitä kuuluu julkisilla varoilla rahoitetun terveydenhuollon palveluvalikoimaan. Neuvosto on alkuvuonna alkanut linjata myös, mitä hoitoja ei pitäisi antaa.

    – Kaikki turha pitäisi karsia pois, kuten nyt polvileikkaukset, joista Palko antoi suosituksen. Suurella osalla kierukan tähystysleikkauksista ei tutkimusten mukaan ole mitään vaikuttavuutta, mutta silti niitä on tehty toistakymmentä tuhatta vuodessa.

     

    Teksti Sanna Sevänen

    Kuvitus Jonne Renvall