Kasvatuksessa ei pidä toistaa historian virheitä

    Jyrki Kaarttinen (Kuvamestari Kalefoto)

    Kansallissosialistinen kasvatus – politiikkaa vai pedagogiikkaa?

    National socialist education – politics or pedagogics?

    Väitöskirja tarkastettiin 11.3.2017. Vastaväittäjänä oli dosentti Rauno Huttunen Turun yliopistosta.

     

    Kuka olet? KL, FM Jyrki Kaarttinen, 60, Raisio. Tieteenalana kasvatustiede.

    Mitä tutkit? Analysoin kansallissosialistisen kasvatuksen aatehistoriaa ideologia- ja aikalaiskriittisesti. Tarkastelin yksilön kasvatusta ja hänen sosiaalistamisestaan syntynyttä vastakkainasettelua kansallissosialistisen politiikan ja pedagogiikan jännitekentässä. Tutkimus on pedagogiikan kriittistä historiantutkimusta, jossa olen halunnut lisätä ymmärrystä menneisyydestä ja sen yhteydestä nykyisyyteen.

    Mitä tuloksia sait? Kansallissosialistinen kasvatus ei täyttänyt pedagogiikan tunnusmerkkejä. Se mitätöi ihmisyyden ja hävitti pedagogisen vastuun ja moraalin. Sen kasvatus oli mielen, kielen, pakon ja alistamisen tekniikkaa, ”totuuden politiikkaa”. Kasvavasta muokattiin taistelua ja sankaruutta ihannoiva näennäisobjekti, jolla ei ollut arvoa subjektina.

    Oman aikamme kriisit ovat paljastaneet yhteiskuntien kyseenalaisia toimintatapoja. Nykypedagogiikassa kasvatuksen perimmäisistä arvoista lähtevä puhe on jäämässä talous- ja teknologiaeetoksen alle. Soturimentaliteetti on palannut, kun ihmisen arvo on palautumassa hänen suorituksiinsa ja hyödyllisyyteensä. Kasvatustieteen tiedeidentiteetille ei lupaa hyvää, jos taloudellisen kasvun ja kilpailukyvyn edistäminen nähdään kasvatuksen viimekätinen päämääränä. Jos kasvatuksessa kriittinen ajattelu ja asioiden kyseenalaistaminen hävitetään, myös demokratian edellyttämä toisinajattelu käy mahdottomaksi.

    Mikä oli parasta tutkimuksen teossa? Synkästä aiheesta huolimatta tutkimuksen teko antoi uskoa pedagogiikan mahdollisuuksiin tehdä maailmasta parempi kasvaa ja elää. Tutkimusta on ollut mukava tehdä näin vanhemmalla iällä. Ohjaajat tukivat fantastisesti.

    Mikä oli hankalinta? Kaikki on mennyt mukavasti. Siinä ohjaajilla oli iso rooli.

    Mitäs nyt? Toivon, että pedagogit löytävät tutkimukseni, ja se antaa osaltaan kasvatuksen tarkastelussa vaadittavaa historiallista näkökulmaa, etteivät ihmiset toistaisi menneitä virheitä. Omalla kohdallani toivon töitä kasvatuksen parissa.