Pelaamisen todellinen luonne

    Suomalainen rahapelaaminen on useimmiten sitä, että laitetaan kauppareissulla pari euroa kansanterveydelle. Hiukan juhlallisemmin pelataan esimerkiksi Casino Helsingissä (kuvassa).

    Arkista. Semmoista on suomalainen rahapelaaminen. Suunnilleen yhtä jännää ja seksikästä kuin tuulipuvun ostaminen.

    – Suomalaisen pelaamisen perusvire on, että huoltiksella pannaan pari euroa kansanterveydelle. Tai ruokakaupan kassalla otetaan vielä lotto ja jokeri. Pelaaminen ei ole suomalaisille erityinen tapahtuma, sanoo Tampereen yliopiston tuore rahapelitutkimuksen dosentti Pauliina Raento.

    Raento tietää, mistä puhuu, sillä hänellä on takanaan kansainvälinen ura rahapelaamisen asiantuntijana. Missään muualla kuin Suomessa hän ei ole törmännyt sellaiseen rahapelikulttuuriin, johon täällä kasvetaan jo imeväisiästä lähtien.

    – Kaikki rahapelituotteet ovat saatavilla joka kulmalta ja kioskilta. Pelaaminen on Suomessa normaaliakin normaalimpaa. Ei näin taida olla kuin täällä – ja Nevadassa.

     

    Niin, Nevada. Juuri sieltä juontaa juurensa Raennon kiinnostus rahapelaamista ja sen tutkimista kohtaan.

    Alun perin Raento hakeutui pelaamisen amerikkalaiseen pääosavaltioon tutkimaan nationalismia, mutta kasinoteollisuus vei mennessään.

    – Rahapelaaminen on osavaltion pääelinkeino. Kaikki tapahtuu kasinoissa.

    1990-luvun puolivälissä Las Vegasissa elettiin megakasinoiden rakennusbuumia ja se tihkui myös uhkapelipääkaupungin ulkopuolelle. Raentoa kiehtoivat pelaamisen maantiede ja alueellisuus. Se, miten esimerkiksi Kalliovuorten pieniä kaivoskaupunkeja elvytettiin avaamalla niihin kasinoita, jotka muuttivat parin tuhannen asukkaan kaupunkien koko kehityksen suunnan kertaheitolla.

    Toinen kiinnostava ilmiö oli kasinoiden manipulatiivinen suunnittelu.

    – Se, miten tilat rakennetaan sellaisiksi, että haluat antaa rahasi niille, ja vaikka häviät, silti sinulla on hauskaa ja olet tyytyväinen. Kiinnostuin siitä, miten tämä tehdään suunnittelun ja designin keinoin. Miten kasinot houkuttelevat ihmiset sisään, pitävät heidät sisällä ja saavat heidät kuluttamaan.


    Raento työskenteli vuosina 1998–2001 Suomen Akatemian tutkijatohtorina Yhdysvalloissa ja teki post doc-tutkimuksen yhdysvaltalaisesta kasinoteollisuudesta.

    Suomeen palattuaan hän asettui Helsingin yliopiston kulttuurimaantieteen professuuriin ja sittemmin Pelitoiminnan tutkimussäätiön tutkimusjohtajaksi.

    Pelaaminen ja sen tutkiminen ovat siis pysyneet Raennon näkökentässä 1990-luvun puolivälistä asti, välillä pää- ja välillä sivutoimisesti.

    Alkuvuodesta 2017 Raennosta tuli Suomen ensimmäinen rahapelitutkimuksen dosentti Tampereen yliopistoon.

    – Dosentuuri on tunnustus ennen kaikkea tutkimusalalle. Näihin päiviin saakka tutkimusta on tehty pienellä mutta innostuneella porukalla. Nyt rahapelitutkimus on saanut akateemisen Mustanaamion hyvän merkin poskeensa. Samaan aikaan Suomessa tehty rahapelitutkimus on noussut kansainvälisestikin näkyväksi.

    Tampere on Raennolle luonteva kotipesä, sillä hän on jo vuosia tehnyt yhteistyötä Tampereen yliopiston pelitutkimusryhmän, Game Research Labin kanssa.

    – Täydennämme toistemme osaamista. Tampereella on nyt Suomen suurin yksittäinen peliosaamisen keskittymä.

    Keskittymän yhteisenä kiinnostuksen kohteena on muun muassa digitaalisen ja rahapelaamisen välisen rajan hämärtyminen.

    – Mitä rahapelaaminen tarkoittaa, kun viihdepelissä voi ostaa itsensä uudelle tasolle ja käyttää rahaa pelin sisällä? Vastaavasti monet rahapelituotteet ovat verkossa yhä viihteellisempiä ja osallistavampia. Tämä on kiinnostavaa kehitystä.

    Raento itse ei tunnustaudu järin intohimoiseksi pelaajaksi, vaikka onkin pelannut ”aina jotain”.

    – Teen satunnaisen viihde-Totolapun. Perheemme mökillä on myös jaettu halonkantovuoroja korttipelillä, ja ystävien kesken lyömme automatkoilla vetoa mistä tahansa, kuten siitä, kummalla puolen tietä on seuraava bensis. Pelaamiseni on viihteellistä ja pienimuotoista.

    Raento sanoo tietävänsä pelaamisesta liikaa pitääkseen yllä varsinkaan onnenpeleihin liittyviä toiveita ja illuusioita.

    – Taitopeleistä taas tietää, paljonko pitäisi tietää, jotta voisi voittaa. Vedonlyönnissä ei ole järkeä, ellei pysty kunnolla perehtymään asiaan ja seuraamaan lajia ja tilastoja. Minulla ei ole siihen aikaa.

    Pelaajan näkökulma on kuitenkin tutkijalle tuttu. Oman pelaamisen lisäksi siihen on antanut perspektiiviä sivutoiminen pelinhoitajan työ, jota Raento teki työskennellessään Pelitoiminnan tutkimussäätiössä.  Hän pyöritti yhden kesän ajan pelipöytiä Helsingin yökerhoissa ja Itäkeskuksen entisessä Täyspotissa.

    – Halusin perehtyä pelaamisen arkeen ruohonjuuritasolla. Nähdä, miltä suomalainen pelaaminen näyttää näissä paikoissa.

    No miltä?

    – No näyttäähän se…

    Raennon mielestä tutkijalla on paremmat valmiudet osallistua pelaamisesta käytävään keskusteluun, jos tämä tietää, millaista pelaaminen ihan oikeasti on.

    – Pelkkä tutkiminen ja käppyröiden piirtely tutkijankammiossa ei riitä. Tutkijalla on hyvä olla jokin yhteys siihen todellisuuteen, jota hän tutkii.

    Sama pätee niihin ammattilaisiin jotka työskentelevät esimerkiksi peliongelmaisten parissa.

    – Meillä Suomessa on sellainen vahvuus, että monien alojen ammattilaiset ovat opiskeluaikoinaan työskennelleet pelinhoitajina. Heitä on mediassa, peliyhtiöissä ja hoitotyössä. Peliriippuvuuksia hoitavat ihmiset todella tietävät, mistä ongelmista pelaajat kärsivät. Sen sijaan kansainvälisissä konferensseissa tapaa usein esimerkiksi psykologeja jotka hoitavat rahapeliriippuvaisia tietämättä yhtään, mistä hoidettavat ovat riippuvaisia. Se ei voi olla kauhean uskottavaa.


    Rahapelitutkimus on perinteisesti ollut varsin ongelmakeskeistä. Myös Raento tuntee pelaamisen ongelmatutkimuksen, mutta muistuttaa, että pelikulttuuri pitäisi nähdä ongelmia laajemmin.

    – Eihän ruokakulttuuriakaan tutkita vain syömishäiriöiden kautta. En sano, etteikö häiriötkin pitäisi ehdottomasti hoitaa, mutta perspektiivin pitäisi olla laajempi. Mikään kun ei tapahdu tyhjiössä.

    Raento peräänkuuluttaa katseen ulottamista väestökyselyiden, numeroiden ja prosenttien taakse. Ja kokonaan uusiin suuntiin.

    – Pelaamisessa on valtavasti tutkittavaa ja keskusteltavaa. Kuten maahanmuuttajien rahapelaaminen. Mitä tapahtuu, kun ihminen, joka tulee täysin toisenlaisesta kulttuurista ja ehkä traumatisoituneena, saapuu tänne huitsinnevadaan ja meidän pelikulttuurimme keskelle? Tai mitä tarkoittaa digitalisoitumisen vanavedessä tapahtuva pelillistyminen? Mitä tapahtuu, kun vedonlyönti tulee mukaan e-urheiluun? Pelaamiseen liittyy nyt isoja trendejä. Siksi tarvitaan laajaa keskustelua.

    Yksi tarpeellinen keskustelunaihe ovat Raennon mielestä rahapelaamisen ikärajat.

    – Nehän ovat tulleet vasta hiljattain. Suomessa kasvettiin pitkään rahapelaamiseen ilman rajoituksia. Ja silti meistä tuli suhteellisen tervepäisiä pelaajia ja kansalaisia. Kysymys kuuluu, mikä ehkäisi ongelmia ennen ikärajoja. Entä voiko ikärajoista olla haittaa? Tekevätkö ne pelaamisesta houkuttelevampaa? Voivatko ne rapauttaa lainkuuliaisuutta, sillä se jo tiedetään, että ”kakarankarkotus” eli pelien etäsulkeminen vuotaa. Asiaa on tutkittu lähinnä nykyistä politiikkaa vahvistavasti. Mutta onko se koko totuus?

    Myös suomalainen valtiovetoinen pelimonopolijärjestelmä kaipaa kriittistä tarkastelua.

    – Meillä on vähän pukki kaalimaan vahtina. Sen tutkimisessa, miten tämä vaikuttaa ja mihin, on pitkä tie kuljettavana. Siksikin on hyvä, että rahapelitutkimus on nyt yliopiston tunnustamaa hommaa.

     

    Raento muistuttaa, että ongelmien vastapainoksi rahasta pelaamiseen liittyy myös positiivisia elementtejä. Pelaaminen tuottaa ilo ja elämyksiä.

    – Kyllä Las Vegasin täytyy tehdä jotain oikein, kun se töröttää siellä keskellä ei-mitään ja on miljardien dollarien arvoinen bisnes joka vuosi.

    Pelaamiseen liittyy sosiaalisuutta, seurustelua ja viihteellisyyttä.

    – Kavereiden kanssa pelaaminen on voimauttavaa ja hauskaa. Se on leikkiä, johon liittyy jännitystä. Porukassa myös tolkku säilyy paremmin kuin yksin. Muut laittavat hurjastelijalle jäitä hattuun.

    Osa suomalaista pelaamista ovat myös järjestelmän taustalla olevat yleishyödylliset tarkoitukset. Suomalainen pelaa tietäen, että peliin laitetut eurot menevät hyvään tarkoitukseen, kuten kulttuurin tukemiseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa rahapelaaminen rahoittaa lähinnä isoja pelialan pörssiyhtiöitä.

    Sitten on vielä rituaalisuus. Kukapa ei tunnistaisi lapsuudestaan lauantaisaunan ja lottoarvonnan liki pyhää liittoa. Jotain taianomaista siihenkin liittyy.

     

    Pauliina Raento.

    Pauliina Raento

    Kulttuurimaantieteen professori Helsingin yliopistossa 2007–2016

    Pelitoiminnan tutkimussäätiön tutkimusjohtaja 2008–2013.

    Rahapelitutkimuksen dosentti ja aluetieteen professori Tampereen yliopistossa 2017 lähtien.

    Tieteellisen neuvoston jäsen kansainvälisessä rahapelien sääntelyn tutkimuksen keskuksessa, joka toimii Las Vegasissa Nevadan yliopiston kansainvälisen rahapelitutkimusinstituutin IGI:n alaisuudessa.

    Julkaissut muun muassa teokset Gambling in Finland (2014), Addiktioyhteiskunta (yhdessä Tuukka Tammen kanssa, 2013) ja Gambling, Space, and Time (yhdessä David G. Schwartzin kanssa, 2011).

     

    Teksti Hanna Hyvärinen

    Kuvat Jonne Renvall