Itse tehty totalitarismi

    Kuuntele kolumni podcastina:

     

    Andreas Wolf on yksi Jonathan Franzenin oivaltavan ja samalla hämmentävän “Purity” -romaanin päähenkilöistä. Itä-Saksan vakoilujohtajan poika toimii 1980-luvulla yhteiskunnan marginaalissa. Hän asuu kirkon hylätyssä kellarissa ja tarjoaa tukea henkisesti eksyneille nuorille. Muurin sorruttua Andreasin toisinajattelu siirtyy uuteen kontekstiin, tietoverkon yhdistämän maailman totuudenpuhujaksi vähän Julian Assangen tapaan.

    Franzen rinnastaa toisiinsa aiemman heikon ja uuden vahvan vallankumouksen. Edistyksen vääjäämättömyyttä julistava tieteellinen sosialismi ilmoitti olevansa vihollistensa uhkaama ja siksi alituisessa vaarassa. Nykyisessä tietoverkon yhdistämässä maailmassa vallankumous on vahvemmilla, eikä sen tarvitse tehdä itsestään numeroa.

    Muuten vanhalla ja uudella vallankumouksella on paljon yhteistä. Vanhassa versiossa työläisten joukkovoima toi turvan vanhakantaisen pääoman pyrkimyksiltä riistää ja sortaa. Uuden vallankumouksen maailmassa kollektiivi syntyy verkon kautta. Verkko paljastaa vääjäämättä sellaisetkin totuudet, joita vallanpitäjät eivät haluaisi päästää päivänvaloon. Syntyy uusi uljas yhdessä toimiva ihminen, ja oivaltavimmat verkkovoiman hyödyntäjät menestyvät parhaiten.

    Itä-Euroopan totalitaarisissa valtioissa lojaalisuudella valtaa kohtaan saattoi ansaita konkreettisia ja yhteiskunnallista asemaa osoittavia etuja, kuten puhelimen, auton ja ennen kaikkea matkustusluvan. Nykymaailmassa itsetuntoa rakennetaan ja asemaa osoitetaan Twitter-seuraajien ja Facebook-profiilin tykkääjien lukumäärällä. Sekä vanhasta että uudesta vallankumouksesta irtisanoutumisen hinta on ulkopuolisuus ja sen tuottama kylmä yksinäisyys, joka tuntuu kyseenalaistavan olemassaolon oikeutuksen.

    Osaltaan uutta totalitarismia toteuttavat globaalit verkkopalveluyritykset, joiden kulissien takaisen kilpailun kova ydin on kyky määritellä kukin meistä mahdollisimman tarkasti. Mutta pohjimmiltaan me itse mahdollistamme urkkimisen, valvonnan ja mielipiteisiimme vaikuttamisen. Perinteisissä huxleylaisissa ja orwellilaisissa dystopioissa kasvoton valta loi valvontakoneiston. Nyt me teemme sen itse.

    Presidentti Obama varoitti jäähyväispuheessaan irrallisten kuplien toisistaan irrallisista todellisuuksista, jotka riittävän kauaksi eriytyessään luovat pohjan konflikteille. Yksittäisiä kuplia tärkeämpää on kuitenkin ymmärtää sitä väliainetta, jossa kuplat kattilassa porisevat. Kuka hallitsee vesihanaa ja hellan nuppia?

    Juha Teperi

    Kirjoittaja on Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani.