Näyttelijä tekee digitaalisesta maailmasta ihmisen kokoisen

    Projisointipinta tuo Coventryssa sijaitsevat vastanäyttelijät melkein kuin samaan huoneeseen Nätyn opiskelijoiden kanssa.

    Nätyn palkittu opetushanke käynnistyi puolivahingossa.

    Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutus sai joulukuussa tärkeää kansainvälistä tunnustusta, kun sen ja Coventryn yliopiston yhteinen Coriolanus Online -verkko-opetushanke palkittiin Pennsylvanian yliopiston ja QS Internationalin kansainvälisellä koulutuspalkinnolla. Hanke voitti pääpalkinnon Reimagine Education Awards -kilpailun Arts and Humanities -sarjassa.

    Shakespeareen perustuva Coriolanus Online on osa 2-vuotista Immersive Telepresence in Theatre -hanketta, joka jatkuu nyt keväällä niin ikään Shakespearen Kuningas Learin harjoituksilla. Alkunsa hanke sai puolivahingossa, kun toinen hankkeen nätyläisvoimista, yliopistonlehtori Tiina Syrjä oli Zürichissä, International Platform for Performer Training -konferenssissa luennoimassa siitä, mitä tapahtuu, kun näyttelijä joutuu puhumaan vieraalla kielellä.

    – Coventryn yliopiston dekaani Mark Evans kuuli esitykseni ja ehdotti yhteistyötä, Syrjä kertoo.

    – Sitten homma lähti lapasesta, jatkaa yliopistonlehtori Mikko Kanninen.

     

    Shakespeare oli luonteva valinta yhteistyöprojektiksi, sillä Shakespearen kieli on ”vieras” myös englantia äidinkielenään puhuville. Mutta vaikka projektin lähtökohtana oli kieli, hyvin pian keskiöön nousi nimenomaan online-yhteistyö.

    – Normaalistihan tällaista yhteistyötä tehtäisiin niin, että lenneltäisiin edestakaisin ja majoituttaisiin hotelleissa, ja kustannukset ja hiilijalanjälki olisivat massiivisia. Halusimme yrittää toteuttaa yhteistyön niin, että kaikki pääsisivät illaksi kotiin, Kanninen kertoo.

     

    Heti projektin alussa huomattiin, että etäyhteistyöhön tarvitaan useita applikaatioita. Aikataulutus hoitui Facebookissa, repliikeistä keskusteltiin Skypessä ja massaluennot jaettiin Adoben Connect-sovelluksella. Sen sijaan kohtausten harjoitteluun, tanssituntien pitämiseen tai yhteiseen lämmittelyyn ei ollut mitään valmista ratkaisua. Niinpä sellainen kehitettiin. Rakennettiin huone, jonka halkaisee iso projisointipinta. Se tuo tuhansien kilometrien päässä sijaitsevat vastanäyttelijät kameran välityksellä melkein kuin samaan huoneeseen.

    – Jos istumme keskustelemassa, tunne samasta tilasta on hyvin vahva. Liikkeessä oltaessa se on hiukan heikompi.

    Vastaavaa teleläsnäolon tekniikka on aiemmin käytetty jonkin verran taiteessa, mutta vastaavaa teatterityön sovellusta siitä ei ole aiemmin ollut. Niinpä Tampereella ja Coventryssa on tehty melkoista pioneerityötä.

    Kevään Kuningas Learin harjoituksiin tekniikka vielä paranee hiukan. Muun muassa puheen viive saadaan pienennettyä aiemmasta noin puolesta sekunnista muutamaan millisekuntiin. Toisaalta viiveenkin kanssa on opittu toimimaan. Esimerkiksi repliikkien lausumista on opittu ennakoimaan.

    Kuningas Lear on harjoituksiltaan sillä tavalla kaksiosainen, että ensin harjoitellaan etäyhteyden avulla ja sitten coventrylaiset tulevat Tampereelle ja harjoitukset viimeistellään yhdessä.

    – Onkin kiinnostavaa nähdä, mihin asti pääsemme etäläsnäolon avulla. Missä olemme menossa siinä vaiheessa, kun pääsemme oikeasti samaan tilaan, Kanninen pohtii..

     

    Projektin saama kansainvälinen tunnustus on Kannisen ja Syrjän mukaan tärkeää etenkin nyt, kun käynnissä on ollut keskustelu siitä, missä näyttelijäkoulutusta tulisi tulevaisuudessa järjestää.

    – Palkinto tekee pedagogista työtämme näkyväksi. Se osoittaa, että teemme täällä ihan eri asioita kuin muissa näyttelijäntyön koulutusyksiköissä. Samalla se muistuttaa, että pieneksi sanottu yksikkökin voi tehdä merkittävää kansainvälistä yhteistyötä.

    Kannisen ja Syrjän mukaan Nätyn ominta pedagogista alaa on nimenomaan näyttelijäntyön kehollisuus ja näyttelijäntyö eri ympäristöissä. Myös digitaalisissa.

    – Haluamme opettaa opiskelijoille hyviä kehollisia taitoja ja sitä, miten niitä voi käyttää eri ympäristöissä. Näyttelijän tehtävänä on kautta aikain ollut auttaa ihmisiä sopeutumaan muuttuvaan maailmaan. Shakespeare esimerkiksi välitti siirtymään keskiajasta renessanssiin. Tässäkin ajassa teknologia ja digitaaliset ympäristöt tulevat ihmisen kokoisiksi juuri näyttelijöissä, Kanninen ja Syrjä summaavat.

     

    Teksti Hanna Hyvärinen

    Kuva Jonne Renvall