Taantuuko tasa-arvo?

    Poliisi ja palomies. Siinä on alakouluikäisten poikien haaveammattien kärkikaksikko. Tytöt puolestaan haluavat opettajiksi, eläinlääkäreiksi ja lääkäreiksi.

    Näin kertoi syksyllä Aku Ankka -lehden teettämä ja brändi- ja konsultointiyritys Kopla Helsingin toteuttama kysely alakoululaisten haaveammateista. Samassa kyselyssä selvisi, että tytöille tulevassa työssä tärkeää on ihmisten ja eläinten auttaminen, pojille taas se, että työstä saa ”paljon rahaa”.

    400 koululaiselle tehty kysely noudattelee hämmentävän hyvin aikuisten työelämän sukupuolittuneita käytäntöjä. Naiset hoivaavat, miehet pelastavat ja pitävät yllä järjestystä. Miehet myös edelleen tienaavat paremmin kuin naiset, vaikka palkkaeroja on pyritty kaventamaan monien työryhmien voimin.

    Onko tosiaan niin, että työelämän pelinappulat ovat aina vain samanlaiset ja ne jaetaan ja omaksutaan jo alakouluiässä? Miten se tapahtuu?

    Yhteiskuntatieteellisen naistutkimuksen emeritaprofessorin Päivi Korvajärven mukaan sukupuolittuneita asenteita tosiaan aletaan omaksua jo hyvin varhain.

    – Ne tulevat pienistä asioista. Siitä, mitä lapselta odotetaan ja toivotaan, miten hänelle puhutaan, mistä palkitaan ja mistä moititaan. Mekanismeja on valtavasti.

    Niitä on niin paljon, että jopa lapset, joiden vanhemmat pyrkivät kasvatuksessaan sukupuolineutraaliuteen, omaksuvat perinteisiä sukupuolirooleja siinä missä muutkin.

    – Jostain se vain aina tulee. Jos ei kotoa, niin muusta ympäristöstä. Kyse on tavoista ja kulttuurin syvärakenteesta. Jo pienet lapset saavat vaikutteita monista suunnista, kuten kavereilta, lastenohjelmista ja harrastuksista. Toki myös poikkeuksia normeista nousee aika ajoin esille, mutta ne jäävät usein kuriositeeteiksi.

     

    Samoihin aikoihin Aku Ankan toiveammattikyselyn kanssa tuli julki toinenkin iso tyttö-poika -puheenaihe. Helsingin sanomien Nyt-liite kirjoitti opetushallituksen peruskouluille tarkoitetusta tasa-arvosuunnitelmasta ja siihen laaditusta oppaasta otsikolla ”Kouluissa ei pitäisi enää turhaan puhutella ihmisiä tyttöinä ja poikina” (Nyt 18.10.2016).

    Somemyrskyhän siitä nousi, kun juttua tulkittiin niin, että sukupuolet halutaan kieltää kouluissa kokonaan. Hälystä voi toki osaltaan syyttää raflaavaa otsikointia, mutta Korvajärven mukaan kohu olisi todennäköisesti noussut ilman sitäkin.

    – Puhe sukupuolesta tuntuu herättävän aina vahvoja tunteita. Kun vaikkapa eriarvoisuudet nostetaan pöydälle, siinä on aina tunne mukana. Samoin puhe sukupuolisensitiivisyydestä nostaa aina vastareaktion ja pyrkimyksen tehdä puhe naurettavaksi.

    Tämä johtuu luultavasti siitä, että sukupuolesta puhuttaessa ollaan niin omakohtaisella ja herkällä alueella, että siitä on vaikea puhua neutraalisti. Siinä kosketetaan ihmisen identiteetin perustavaa osaa, jota itse kukin joutuu jossain vaiheessa elämäänsä tarkastelemaan tavalla tai toisella.

    – Ehkä siksi asioiden varmana pitäminen on helpoin tapa suhtautua sukupuoleen. Samalla tavalla kuin se on helpoin tapa suhtautua seksuaaliseen identiteettiin.

    Tosin 2010-luvulla sukupuoli näyttää olevan huomattavasti jähmeämpi asia kuin seksuaali-identiteetti. Siinä missä seksuaalisten vähemmistöjen ymmärtäminen on verraten lyhyessä ajassa liikkunut kriminalisoinnista hyväksymiseen ja karnevalisointiin, sukupuolikysymyksissä kehitystä on tapahtunut joiltain osin vähemmän.

    Emeritaprofessori Päivi Korvajärvi.

    Korvajärven mukaan työelämän ongelmat sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta ovat jatkuvasti ne samat: palkka, arvostus, työn ja perheen yhdistäminen sekä sukupuolittuneet hierarkiat.

    – Näistä on mainintoja jo 1800-luvulta. Järin suuria muutoksia ei ole tapahtunut edes viimeisten vuosikymmenien aikana.

    Korvajärven mukaan vaarana on, että lähitulevaisuudessa otetaan jopa takapakkia.

    – Tähän saakka palkat ovat pitkälti määräytyneet työehtosopimuksissa, joiden laatimisessa edunvalvontajärjestöillä on ollut keskeinen rooli. Tutkimusten mukaan naiset ovat saattaneet hyötyä isoista, valtakunnallisista sopimuksista.

    Mikäli palkoista päättäminen hajautuu jatkossa yhä enemmän organisaatioihin, se tekee ainakin palkkakehityksen seuraamisesta hankalaa. On myös arveltu, että se voi kasvattaa sukupuolten palkkaeroja entisestään.

    Helsingin yliopiston tutkijan Milja Saaren syksyllä 2016 julkaistun väitöskirjatutkimuksen mukaan takaperoisen kehityksen torppaamiseksi tarvitaan nykyistä selkeämpää tasa-arvolakia ja konkreettisia tavoitteita tasa-arvosuunnitteluun. Saaren väitöksen keskeisin johtopäätös on, että esimerkiksi samapalkkaisuus tulisi nähdä ihmisoikeuskysymyksenä, ja valtiovallan tulisi ottaa nykyistä vahvempi vastuu samapalkkaisuusperiaatteen toteutumisesta.

    Väitöskirjan yhtenä tarkastajana ja vastaväittäjänä toiminut Korvajärvi pitää ihmisoikeusnäkökulmaa tervetulleena, sillä palkkakysymykseen kulminoituvat myös monet muut tärkeät kysymykset sukupuolesta, joita pidetään itsestäänselvyyksinä ja joiden perusteella tehdään päätöksiä ilman, että ajatellaan kaikkia taustalla piileviä vaikutteita.

    – Ajatellaan vaikkapa asiakaspalvelutaitoja, joita tänä päivänä pidetään tärkeinä lähes kaikessa työssä. Usein ajatellaan, että nämä taidot ovat naisilla itsestään selviä, miehillä taas koulutuksen tulosta, mistä myös maksetaan.

     

    EU:n tasolla on viime vuosina ollut pinnalla keskustelu naisten pääsystä pörssiyhtiöiden hallituksiin ja johtotehtäviin. Suomessa naisia oli Keskuskauppakamarin mukaan pörssiyhtiöiden johdossa vuonna 2016 tasan viisi.

    – Naisilla on edelleen heikko pääsy yritysten strategisen päätöksenteon ytimeen.

    Korvajärven mukaan johtajuuskysymyksissä liikutaan harmaalla alueella. Selkeitä, näkyviä esteitä naisten etenemiselle ei ehkä ole, mutta taustalla vaikuttavat monet seikat. Yksi tekijä on perinteinen miehinen toimintakulttuuri, joka ei kannusta etsimään ja rekrytoimaan naisia johtopaikoille tai ylipäätään kasvuyritysten maailmaan.

    – Jos ajatellaan vaikkapa start-up -tapahtuma Slushia, sekin on aika maskuliininen maailma. Viime syksyn Slushissa oli mielenkiintoista, että presidentti Niinistö piti itsenäisyyspäivän haastattelussaan Slushia yhtenä suomalaisena vahvuutena. Kuitenkin vain päiviä aiemmin oli uutisoitu tapahtumassa ilmenneistä ahdistelu- ja seksuaalisen häirinnän tapauksista. Jotenkin nämä vain aina ohitetaan.

    Juuri ohittaminen ja häivyttäminen ovat Korvajärven mukaan suomalaisen työelämän ongelmia, kun puhutaan sukupuolesta ja tasa-arvosta. Viime aikoina päätään on nostanut myös niin kutsuttu post-feministinen ajattelu, jonka mukaan feminismiä ei enää tarvita, koska sukupuolten tasa-arvo on jo saavutettu. Viesti on, että narina on turhaa. Tämä pätee myös tämänhetkiseen hallitusohjelmaan:

    – Siinä todetaan, että ”naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia”. Keskustelua tai toimenpiteitä ei siis ohjelman mukaan tarvittaisi. Samaan aikaan tutkimusten mukaan nuorten aikuisten tämänhetkiset uravalinnat näyttävät ennemmin vahvistavan kuin romuttavan työelämän sukupuolisegregaatiota.

    Vastuuta tasa-arvoisesta kohtelusta ja sen saavuttamisesta sysätään yksilöille.

    – Itseluottamuksen kehittämisestä on tullut uusi minä-teknologia, jota tarjotaan etenkin tytöille. Esimerkiksi naistenlehdet ovat pullollaan juttuja naisten tekemistä, itseluottamukseen perustuvista elämänmuutoksista, jotka ovat olleet kovasti palkitsevia. Tässä piilee sudenkuoppa: se muuttaa kysymykset rakenteellisesta eriarvoisuudesta yksilön omalla vastuulla oleviksi kysymyksiksi.

    Harva kuitenkaan on yksilönä niin vahva, että pystyy taistelemaan tasa-arvoisen aseman puolesta, edes omalla työpaikallaan. Työelämä on hektistä, ja tekemistä riittää ilman tasa-arvon toteutumisen peräämistäkin. Ja kuka nyt haluaa ryhtyä työyhteisön ilonpilaajaksi ja konfliktinaiheuttajaksi.

    – Tällaisten ristiriitojen käsittelyyn ei aina ole kovin hyviä malleja. Siksikin asioita menee läpi sormien.

     

    Ollaanko työelämän tasa-arvokysymyksissä sitten lopullisesti puun ja kuoren välissä, moottoritien varrella, missä työelämä ja menestyvät yksilöt suhistavat kriittisten kysymysten ohi. Onko työelämän todellinen sukupuoltenvälinen tasa-arvo on täysi utopia?

    Korvajärven mukaan kehitys menee kaikesta huolimatta koko ajan eteenpäin, vaikka myös takapakkia tulee.

    – Ristivetoa on. Harmillisen monet asiat pysyvät paikallaan, eivätkä muutu, mutta samalla monessa asiassa mennään eteenpäin. Palkkaeriarvoisuus näyttää olevan ikuisuuskysymys, mutta samanaikaisesti keskustelu sukupuolten tasa-arvosta on monipuolistunut.  Se on laajentunut esimerkiksi kysymyksiin miesten tasa-arvosta sekä iän, etnisyyden ja sukupuolen yhteisvaikutuksista tai sukupuolisensitiivisestä talouspolitiikasta.

    Valoa tulevaisuuteen luo sekin, että hallitusohjelmista ja naistenlehtipuheesta huolimatta yhä laajemmin tunnustetaan, että sukupuoli ei ole vain yksilö- tai biologinen kysymys, vaan sen taustalla on aina kulttuurisia, rakenteellisia ja eriarvoistavia tekijöitä. Niihin pitäisi vain päästä kiinni.

    – Se on vaikeaa, sillä kyse ei ole toisistaan irrallisista tekijöistä, vaan ne ovat mukana ja kietoutuneet ihan kaikkeen siihen, mitä ja miten tehdään ja toimitaan.

    Ja juuri siksi koko sukupuolten tasa-arvoa ja sitä, mitä se työelämässä tarkoittaa, pitäisi ehkä ajatella hiukan eri tavoin kuin on ollut tapana.

    – Näkökulma tasa-arvosta nimenomaan ihmisarvokysymyksenä eikä vain työmarkkinaneuvottelukysymyksenä voisi olla yksi tapa.

    Tällöin asiaan ehkä ryhdyttäisiin kiinnittämään huomiota jo ennen palkkaneuvotteluja. Korvajärven mukaan epätasa-arvoisten syvärakenteiden ja mekanismien olemassaolo pitäisi tunnistaa ja tunnustaa kaikkialla työpaikoista perheisiin ja neuvoloista kouluihin.

    – Vain siten voidaan tehdä tietoisia valintoja ja päätöksiä ja arvioida, mitä niistä seuraa. Vaikka monet päätökset näyttäytyvät yksilön omina, isossa kuvassa ne eivät aina sitä ole. Sukupuolittuneiden käytäntöjen tiedostaminen ei koskaan ole vain yhden tahon asia.

    Ehkä näin voitaisiin joskus myös päästä tilanteeseen, jossa pikkutytötkin haaveilisivat hyvästä palkasta ja poliisin ammatista. Se, ettei näitä kahta voi yhdistää, on sitten sivuseikka ja realiteetti, johon ehtii törmätä myöhemminkin, sukupuolesta riippumatta.

     

     

    Lisää sukupuolia työelämään ja tutkimukseen

    Samalla, kun keskustelu naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta aina vain jatkuu, sen rinnalle on noussut tarve laajentaa keskustelua kahdesta sukupuolesta laajempaan sukupuolten käsitteellistämiseen.

    – Julkisessa keskustelussa on nyt paljon esillä se, että kahtiajako ei toimi. Että sukupuoli ei ole vain kahtiajakoinen. Tarvitaan tilaa ihmisille, jotka eivät halua tai voi olla kumpaakaan sukupuolta. Perinteisen dikotomian purkaminen jopa sitä myöden, että kyseenalaistetaan koko sukupuolen käsite, on selkeästi ilmassa, Päivi Korvajärvi sanoo.

    Siinä riittää työsarkaa, sillä tutkimusten mukaan työkaveri halutaan työpaikalla nähdä joko naisena tai miehenä. Yksilön odotetaan itse myös vahvistavan jompaakumpaa sukupuolta. Myös heteroseksuaalisuuden normi on yhä työelämässä vahva.

    – Näitä normeja ei tuoda esiin, mutta aika ajoin ne pullahtavat ilmoille. Kuten silloin, kun keskustellaan siitä, kuka voi olla sanomalehden päätoimittaja tai kirkkoherra.

    Muutosta ja vapautumista tapahtuu kuitenkin koko ajan, ja siihen pitäisi valmistautua myös tutkimuksessa.

    – Esimerkiksi tilastoja on totuttu katsomaan vahvasti mies-nais -ulottuvuudella. Uudenlainen sukupuoliajattelu vaatisi siis myös tilastoluokitusten muutosta.

     

    Teksti Hanna Hyvärinen

    Kuvitus Jonne Renvall