Asiantuntemus esiin

    Tutkija Nina V. Nygrenille oman asiantuntemuksen jakaminen eri kanavissa on itsestäänselvä tapa työskennellä.

    Omasta osaamisesta viestiminen on nyt tärkeä osa tutkijoidenkin ammattitaitoa.

    Kolme vuotta sitten ympäristöpolitiikan tutkija Nina V. Nygren kirjoitti lyhyen, kahden kappaleen vastineen Helsingin Sanomien vieraskynä-kirjoitukseen. Hän muistutti, että perinteisen luonnonsuojelun rinnalla on tärkeä muistaa aktiiviset suojelutoimet: jättää esimerkiksi metsiin lahopuita. Pian tekstin julkaisemisen jälkeen Nygren sai puhelun Keliber-nimisen kaivosyhtiön ympäristöpäälliköltä.

    Kaustisilla toimivalla firmalla oli ongelma: se oli aloittamassa toimintaa alueella, jossa eli viitasammakoita. Viitasammakoita suojellaan EU-direktiivillä yhtä tiukasti kuin liito-oravia. Nygrenin johtama tutkimusosuuskunta Tapaus otti yhteyttä johtavaan sammakkoasiantuntijaan. Yhdessä hänen kanssaan osuuskunta selvitti, miten kaivos ja sammakot voivat elää rinnakkain. Nyt sammakoilla on uudet lammikot ja kaivos odottaa ympäristölupaa.

    Nygrenille oman asiantuntemuksen jakaminen eri kanavissa on itsestään selvä tapa työskennellä. Yleisönosastokirjoituksia hän on laatinut teini-ikäisestä asti, ja Twitterissä hänellä on enemmän seuraajia kuin Aikalaisella. Kuntien virkamiehille ja päättäjille hän on lähettänyt suoraan esimerkiksi liito-oravien suojelua koskevia artikkeleita.

    – Tieto ei leviä tieteellisistä julkaisuista mihinkään itsestään. Yliopistossa tuotetaan hirveästi tietoa, mutta viimeinen työ sen saattamiseksi tiedon tarvitsijoille jää usein tekemättä, Nygren sanoo.

     

    Jos viestintäkonsulteilta kysytään, jokaisella asiantuntijalla pitäisi viimeistään nyt olla kirkas henkilöbrändi: tiivis kuvaus omasta osaamisesta, jota pidetään yllä viestimällä aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.

    Myös tutkijoilla olisi paljon opittavaa henkilöbrändäyksestä, sanoo tutkija ja tiedetoimittaja Tiina Raevaara. Siinä missä ennen saattoi luottaa tiedetoimittajien uutisnenään ja yliopiston viestinnän aktiivisuuteen, sosiaalisen median aikakaudella ohjat pitää Raevaaran mukaan ottaa omiin käsiin.

    – Sekä nykyinen media- että tiedemaailma vaativat, että tieteen hyödyt tulevat rautalangasta väännettynä näkyviin. Tämä vaatii tutkijalta enemmän aktiivisuutta kuin aikaisemmin. Tutkijan pitää itse kyetä osoittamaan, että oma tutkimus on tärkeää ja olennaista, Raevaara sanoo.

    Oman henkilöbrändinsä tilan voi selvittää vaikka googlaamalla oman nimensä. Antavatko tulokset kuvan uskottavasta asiantuntijasta? Avautuuko osaaminen muillekin kuin kollegoille?

    Jos ei, on paikallaan uudistaa pölyttyneet kotisivut tai hioa edes laitoksen verkkosivujen esittelyteksti yleistajuiseksi ja ajantasaiseksi.

    – Jos haluaa olla asemassa, jossa toimittaja joskus soittaa ja kysyy kommentteja, verkosta on kyettävä löytämään asiantuntijuus, Raevaara sanoo.

     

    Tutkijan on hyvä näkyä eri kanavissa. Kanavat kannattaa valita yleisön, tavoitteen ja viestin mukaan,

    Nygrenille aktiivinen tiedon jakajan rooli on rakentunut tekemisen kautta ilman sen kummempaa strategiaa. Blogiaiheet syntyvät sanomisen tarpeesta ja luonnonsuojeluhankkeen Facebook-sivulla jaetaan luonnonsuojelu-uutisia. Omalla Twitter-tilillä hän kommentoi oman alan lisäksi myös esimerkiksi keskustelua feminismistä.

    – On helppoa kertoa omista sydämen asioista. Jos pitäisi viestiä hankkeesta, jota ei ole itse aloittanut, se voisi olla vaikeampaa, Nygren sanoo.

    Tärkeimpänä välineenä toisten tutkijoiden kanssa verkostoitumiseen Nygren pitää Twitteriä.

    – Briteissä tehdään paljon osallistavan luonnonsuojelun hankkeita: rakennetaan esimerkiksi kukkakärpäsille lisääntymistä varten pieniä vesiastioita puutarhoihin. Ilman Facebookia tai Twitteriä en olisi ikinä kuullut monista maailmalla tapahtuvista oman alan asioista.

    Liito-oravien suojelusta väitellyt Nygren saa haastattelupyyntöjä harvakseltaan mutta säännöllisesti. Joillain tieteenaloilla uuden tiedon linkittäminen ihmisten arkeen on huomattavasti hankalampaa kuin ympäristöpolitiikassa. Raevaara antaa esimerkiksi oman tutkimusalansa, geenitutkimuksen.

    – Jos tutkitaan yhden geenin tiettyä variaatiota ja sen vaikutusta solun sisäisiin prosesseihin, niin eihän siitä nyt vaan saa viestiä, joka olisi kiinnostava.

    Väkisin tietoa ei kannata yrittää pusertaa suurta yleisöä kiinnostavaan muottiin. Silti Raevaara suosittelee avautumista myös muualle kuin tiedemaailman suuntaan – esimerkiksi kirjoittamaan omasta alasta muutakin kuin englanninkielisiä tieteellisiä tekstejä.

    Raevaara uskoo, että oman asiantuntemuksen markkinoiminen helpottaa rahoituksen saamista. Moni tutkimusrahoittaja haluaa jo hakemusvaiheessa tietää, miten tutkimuksesta kerrotaan ulospäin.

    – Ylipäänsä se, että nimi on tunnettu, saa varmasti apurahan jakajat lukemaan hakemusta pidempään, Raevaara sanoo.

     

    Suurin este tutkijoiden viestintäaktiivisuudelle on aikapula. Some-keskusteluihin ja blogipostauksiin saa uppoamaan valtavasti aikaa.

    Raevaaran neuvo on viestiä mieluummin vähän ja säännöllisesti kuin jättäytyä kokonaan pois. Työpäivän aikana voi laittaa vaikka ajastimen soittamaan 20 minuutin päästä. Siinä ajassa ehtii linkata oman tutkimuksen parilla saatesanalla Twitteriin, seurata ja kommentoida paria keskustelua ja jakaa kollegoiden viestejä eteenpäin.

    Yksi viestimisen jarru on asiantuntijoiden arkuus. Tieteellisen kirjoittamisen käytäntöihin tottuneesta voi tuntua ahdistavalta sanoa asioita suoraan omilla kasvoilla. Oma lukunsa ovat tutkimusalat, joiden tutkijat saavat vihapostia ja jopa tappouhkauksia julkisuuden myötä.

    – Erityisesti maahanmuuton tai ravitsemuksen tutkijat voivat saada likasangon niskaansa, Raevaara sanoo.

    Viestimisen voi aloittaa pieninkin askelin. Blogin tai Twitter-tilin voi avata yhdessä tutkimusryhmän tai laitoksen kanssa, jolloin sekä vastuu että huomio jakautuvat ryhmän jäsenten kesken.

    Julkisuudessa oleminen synnyttää kritiikkiä ja arvostelua myös tiedeyhteisön sisällä. Eduskuntatutkimuksen keskuksen tuoreesta tutkimuksesta kävi ilmi, että medianäkyvyys syö tutkijoiden uskottavuutta kollegoiden keskuudessa. Raevaara pitää tutkimustulosta inhottavana.

    – Moni ei suostu julkisuuteen, joten haastateltaviksi suostuvat tekevät työtä muidenkin puolesta. Jos kukaan ei suostu, tieteen tuloksia ei kerrota eikä maailman ilmiöitä selvitetä tieteen avulla, Raevaara sanoo.

    Nygrenillä ei ole kokemusta kyräilystä. Yhtenä selityksenä hän pitää oman alansa käytännöllisyyttä ja luontevia yhteyksiä akateemisen maailman ulkopuolelle.

    – Ymmärrämme toisiamme siinä, ettei ole erikseen puhdasta tiedettä ja popularisoijia.

    Pelkkä kansainvälisten artikkeleiden määrä on hänestä kuitenkin huono mittari tieteelliselle työn tuloksellisuudelle.

    – Minulla on tavoitteena maailman ymmärtäminen ja muuttaminen paremmaksi. Siihen artikkelit eivät ole ainoa oikea väline.

     

    Keväällä useita luentoja digitaidoista

    Tampereen yliopiston tutkijakoulu järjestää maaliskuussa tutkijoille kurssin digi- ja mediataidoista. Kurssiin kuuluu kaikille avoin seminaari ja workshop, johon mahtuu 20 osallistujaa.

    Opettajana on tutkija ja tiedetoimittaja Tiina Raevaara. Seminaarissa puhuvat Raevaaran lisäksi nuorisotutkija Päivi Berg ja Ylen toimittaja Tiina Merikanto.

    – Viestintäkanavat ovat henkilökohtaistuneet, ja digiympäristössä seurataan yksittäistä tutkijaa, joten  jokaisen pitää osata toimia erilaisissa viestintäkanavissa. Myös kanavien valinnassa tarvitaan osaamista: minne profiileita kannattaa tehdä ja miten ne palvelevat uraa, sanoo tutkijakoulun koordinaattorin Olli Nuutinen.

    Digitaalisen profiloitumisen teemoja käsitellään myös TOHTOS-hankkeen keväällä järjestämässä webinaarisarjassa. Sen aikataulu on vielä vahvistamatta, mutta ensimmäinen webinaari järjestetään todennäköisesti helmikuussa.

    Lisäksi 29.5. Metodifestivaalien yhteydessä järjestetään Jyväskylässä asiantuntijaprofiloitumista käsittelevä koulutus, joka streamataan kaikkien nähtäville.

    Tutkijan digi- ja medianäkyvyys -kurssin avoin seminaari 20.3.2017 klo 12–16, Linna K 103.

     

    Kanava yleisön, tavoitteen ja viestin mukaan

    Facebook: Yksityisessä profiilissa voi käydä keskusteluita ystävinä olevien tutkijoiden kanssa. Itselleen tai tutkimusryhmälleen voi myös luoda oman sivun, jolla voi käydä avoimempia keskusteluita.

    Academia.edu ja Research Gate: Tutkijoiden välisen verkostoitumisen välineitä. Välineitä omia julkaisuiden tai niiden linkkien jakamiseen ja muiden tutkijoiden ja heidän julkaisujensa seuraamiseen.

    Twitter: Nopean ja lyhyen kommentoinnin väline, joka voi antaa hyvin suuren hetkellisen huomion. Hyvä verkostoitumisen väline.

    LinkedIn: Ammatillinen profiili, johon on helppo kerätä työuran eri vaiheet ja projektit yhteen.

    Blogi: Hyvä alusta pitkän tekstin julkaisemiseen. Viesti säilyy pitkään. Blogilinkkiä kannattaa jakaa Facebookin, Twitterin ja LinkedInin kautta.

     

    Teksti Mari Valkonen

    Kuvat Jonne Renvall