Yksin Suomeen tulleet lapset kaipaavat runsaasti tukea

    Suomeen tuli vuonna 2015 yli 3000 turvapaikanhakijalasta ja -nuorta ilman vanhempia.

    Vuoden 2016 marraskuun loppuun mennessä heitä oli edelleen tullut 385. Osalla heistä on ollut mukanaan sukulaisia tai sisaruksia, mutta iso osa on tullut kriisialueilta täysin ilman perhettään.

    Valtaosa lapsista on 14–17-vuotiaita, mutta joukossa on myös vauvoja. Muutosta on tapahtunut paitsi Suomeen saapuneiden lasten määrissä, myös heidän ikäjakaumassaan. Siinä missä lapset aiemmin olivat useimmiten lähempänä 16–17 ikävuotta, nyt yhä useampi on lähellä 14:ää vuotta.

    Nämä lapset ja nuoret tarvitsevat erityisen paljon tukea kotoutumisessa ja sopeutumisessa.

    – Tavallisesti käytössä olevat integraatiopyrkimykset ja kotouttamistoimet liittyvät vahvasti kansallisvaltioon. Ne eivät toimi näille lapsille. Yksin tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat ovat ylikulttuurisia toimijoita. Tukea tarvitaan tämän heidän oman toimijuutensa ja taitojensa kehittämiseen, sanoo Akatemiatutkija Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen.

    Kuusisto-Arponen ja tutkijatohtori Kirsi Peltonen ovat tutkijoina kahdessa Suomen Akatemian kärkihankkeessa, joissa tutkitaan ja kehitetään yksin maahan tulleiden lasten tukea. Kuusisto-Arposen hankkeessa tutkitaan lasten ylikulttuurista kuulumista ja sen tukemista, Peltosen hankkeessa kehitetään lapsille psykologisen tuen mallia.

     

    Kuusisto-Arposen ryhmän tutkimus sijoittuu kaikkiaan neljälle toimintakentälle: kouluun, nuorten asumisyksiköihin, lapsi- ja nuorisotyöhön sekä hallintoon, esimerkiksi perheenyhdistämisen politiikkaan.

    – Kaikissa näissä täytyy tukea lasten ja nuorten kuuluvuutta.

    Kenttätyötä tehdään Suomessa esimerkiksi kouluissa sekä taidetyöpajoissa.

    – Meitä kiinnostaa erityisesti se, miten sosiaaliset suhteet muodostuvat. Työpajoihin osallistuvat ovat valmistavan luokan oppilaita ja suomalaisia nuoria, joilla on yhteinen taideprojekti.

    Lisäksi aineistoa kerätään Saksassa ja Ruotsissa, missä on jo tehty erilaisia sosiaalisen tuen kokeiluja. Tarkoitus on kartoittaa hyviä käytänteitä ja tuoda niitä myös Suomeen.

    Kuusisto-Arposella on taustallaan viisivuotinen Akatemiatutkija-hanke, joka liittyy lasten ja nuorten kuulumisen tunteeseen yleensä ja erityisesti tilanteessa, jossa on jouduttu pakenemaan sotaa tai konfliktia.

    Akatemiatutkija Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen ja tutkijatohtori Kirsi Peltonen ovat tutkijoina kahdessa Suomen Akatemian kärkihankkeessa, joissa tutkitaan ja kehitetään yksin maahan tulleiden lasten tukea.

    Peltosen hankkeessa pyritään rakentamaan yksin tulleille maahanmuuttajalapsille sopivaa psykologisen tuen mallia, jonka avulla voitaisiin sekä ehkäistä vakavia psyykkisiä oireita että hoitaa niitä.

    – Vaikka kaikki lapset eivät voi hirvittävän huonosti, osalla on vakavia psyykkisiä ongelmia. Osa lapsista on kokenut todella raakoja traumatilanteita ja osalla on moninaista traumahistoriaa. Nykyisellään suomalaisen psykiatrisen hoidon järjestelmän on vaikea vastata tällaiseen kysynnän määrään ja laatuun, Peltonen sanoo.

    Aiemmin Peltonen on tutkijatohtorihankkeessaan ollut tuomassa Suomeen Saksassa kehitettyä terapiamenetelmää, joka tunnetaan narratiivisena altistusterapiana. Se on kehitetty nimenomaan posttraumaattisten häiriöiden hoitoon, mutta kokemuksia menetelmän käytöstä lapsilla on toistaiseksi vähän. Lisäksi menetelmä ei vastaa määrälliseen tarpeeseen.

    – Nyt meneillään olevassa Akatemian kärkihankkeessa tarkoitus on kehittää matalan kynnyksen psyykkisen tuen malli, jota voidaan käyttää nuorten asumisyksiköissä, kuten ryhmä- ja perheryhmäkodeissa ja joka ei leimaa ketään, Peltonen kertoo.

    Yleisen tuen lisäksi tavoitteena on löytää keinoja seuloa ne lapset ja nuoret, joilla on vakavampia psyykkisiä ongelmia ja jotka eivät pärjää pelkällä matalan kynnyksen tuella.

    Peltosen tutkimusasetelma on empiirinen. Tutkimuksen teossa pyritään käyttämään satunnaistettuja koe- ja kontrolliryhmiä. Toiselle ryhmälle annetaan pelkästään vakauttavaa, toiselle ensin vakauttavaa ja sitten altistavaa hoitoa.

    – Tähän liittyy tietenkin isoja eettisiä kysymyksiä, etenkin kun puhutaan todella haavoittuvista yksilöistä. Samalla empiirinen asetelma on kuitenkin paras tapa testata menetelmien toimivuutta.

    Peltosen mukaan vakauttava ja altistava hoito ovat juuri nyt kuumia kysymyksiä tutkimuskentällä. Siksi hankkeessa pyritään saamaan vastauksia myös siihen, kumpaa tulisi milloinkin käyttää.

    – Oma mielipiteeni on, että molempia tarvitaan. Siksi mallimme lähtee siitä, että kaikki saavat ensin vakauttavaa hoitoa. Ketään ei ohjata altistavaan hoitoon ennen kuin pohja on niin sanotusti kunnossa.)

    Hankkeessa on pilottivaiheessa mukana kaksi tamperelaista asumisyksikköä ja kaksi helsinkiläistä asumisyksikköä. Pilotin jälkeen hoidon mallia on tarkoitus jakaa kaikkiin Suomen alaikäisyksiköihin eräänlaisena työkirjana maahanmuuttoviraston mielenterveystyöryhmän kautta.

    – Paljon on siis tavoitteita kahdelle vuodelle. Pitää kehittää malli, kokeilla ja tutkia sitä ja lopuksi jakaa se käyttöön.

     

    Molemmat tutkijat ovat työskennelleet yksin tulleiden lasten parissa jo aiemmissa tutkimushankkeissaan. Kerta toisensa jälkeen heitä jaksaa hämmästyttää se, että vaikka lapsilla on taustallaan rankkoja kokemuksia, ja tuen tarve on iso, lapsilla on myös paljon voimavaroja.

    – Lapset ovat yksin, ja perheen kaipuu on kova. Useimmat eivät myöskään koskaan tule saamaan perhettään Suomeen, kiitos nykyisten perheenyhdistämisen ehtojen. Silti lapset ovat hirveän valovoimaisia. Heillä on uskomattomia resursseja, kun ajattelee, millaisen myllytyksen läpi he ovat jo joutuneet menemään, Kuusisto-Arponen sanoo.

    Vuonna 2015 lasten vuoksi tehtiin 20 perheenyhdistämishakemusta, joista 5 hyväksyttiin. Kuusisto-Arposen mukaan luvut kertovat ennen muuta siitä, että valtaosa yksin tulleista lapsista ei edes hae perheenyhdistämistä.

    – Siitä on tehty niin vaikeaa, etteivät useimmat edes pysty tekemään hakemusta. Ei ole rahaa, eikä papereita tai viisumeita. Ja he, jotka hakemuksen onnistuvatkin tekemään, saavat todennäköisesti nykykriteereillä kielteisen päätöksen.

    Kaikesta tästä huolimatta Suomeen tulleilla lapsilla on tutkijoiden mukaan kova tahto sopeutua, oppia kieltä ja saada suomalaisia ystäviä. Siksi olisi tärkeää, ettei lapsia uhriuteta, vaan nimenomaan tuetaan eri tavoin ja kunkin omien voimavarojen mukaan.

    – Kyse on ennen kaikkea lapsista ja nuorista. Heidän pitää voida myös nauttia elämästä. Koko ajan ei pitäisi olla ahdistunut tai huolissaan, eikä koko elämä saa olla vain traumojen käsittelyä. Olisi kivaa, jos joskus olisi vain kivaa.

     

    Yksin tulevat lapset lukuina

    Vuonna 2015 Eurooppaan tuli peräti 95 000 lasta ilman omaa huoltajaa.

    Valtaosa heistä on sijoittunut Saksaan tai Ruotsiin. Ruotsiin yksin tulleita lapsia saapui vuonna 2015 noin 34 000.

    Suomeen on aiempina vuosina saapunut vuosittain noin 150–200 yksin tullutta lasta.

    Vuonna 2015 Suomeen 3024 lasta ilman perhettä. Vuonna 2016 heitä oli marraskuun loppuun mennessä tullut 384.

    Valtaosa tulijoista on poikia.

    Lähtömaiden kärjen muodostavat Afganistan, Syyria, Irak ja somalia.

     

    Akatemian kärkihankerahoitus

    Uusi rahoitusmuoto, jonka tarkoituksena on saada olemassa olevaa tutkimustietoa entistä paremmin hyötykäyttöön.

    Hakemuksia tuli vuonna 2016 noin 600, joista 101 rahoitettiin. Tampereen yliopisto sai neljä kärkihanketta.

    Hankkeet ovat kaksivuotisia.

     

    Teksti Hanna Hyvärinen

    Kuva Jonne Renvall