Tieto ei auta, jos motivaatio puuttuu

    Akatemiatutkija ja Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Nelli Hankonen muistuttaa, ettei pelkkä tieto saa aikaan muutosta ihmisen toiminnassa.

     

    Elämäntapamuutos voi kaatua lukuisiin tekijöihin. Saarnaamisen sijaan tarvitaan konkreettista tukea.

    Suomesta tuskin löytyy montaa ihmistä, joka ei olisi koskaan kuullut terveiden elintapojen peruspilareista. Niistä, joiden mukaan pitäisi syödä vähemmän rasvaa, suolaa ja sokeria ja enemmän kasviksia, hedelmiä ja kalaa. Niistä, joiden mukaan pitäisi katsella vähemmän televisiota sohvalla ja enemmän ohi vilistävää maisemaa lenkkipolulla.

    Useimmat meistä tietävät paljon enemmänkin. Tiedämme, että päivässä pitäisi ottaa vähintään 10 000 askelta. Tiedämme eron hyvien ja huonojen rasvojen välillä, samoin kuin valkoisen viljan ja täysjyvän välillä. Tiedämme, että limun sijaan pitäisi juoda vettä ja lauantaimakkaran sijaan pitäisi syödä kalkkunaleikettä ja salaatinlehtiä. Aamupalaa ei saisi korvata kahvilla, eikä välipalaa tupakalla ja suklaapatukalla.

    Tiedämme kaiken tämän, ja silti elopainomme on noussut tasaisesti 1970-luvulta lähtien. THL:n mukaan suomalaisista miehistä ylipainoisia on noin 66 prosenttia ja naisista 46 prosenttia. Vakavasti ylipainoisia on sekä miehistä että naisista noin 20 prosenttia. Myös lasten ja nuorten painoindeksi kasvaa. Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan 12–18-vuotiaiden ylipainoisuus on lähes kolminkertaistunut neljän viime vuosikymmenen aikana, ja myös lihavuuden vaikeusaste on kasvanut.

    Jopa puolen miljoonan suomalaisen arvioidaan sairastavan tyypin 2 diabetesta. Tästä ja muista lihavuuteen liittyvistä sairauksista aiheutuvat kokonaiskustannukset yhteiskunnalle olivat vuonna 2011 arviolta noin 330 miljoonaa euroa.

    Miten tämä on mahdollista aikana, jolloin meillä on käytössämme kaikki mahdollinen terveystieto, kuntosali liki joka korttelissa ja lähikaupan hyllyt pullollaan terveellistä syötävää avokadosta ja luomuporkkanaan? Miksi emme vain ryhdy noudattamaan terveellisiä elämäntapoja?

     

    Akatemiatutkija ja Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Nelli Hankonen muistuttaa, ettei pelkkä tieto saa aikaan muutosta ihmisen toiminnassa. Tämä pätee erityisen hyvin terveyskäyttäytymiseen.

    – Elintavat ovat monitekijäisiä käyttäytymiskokonaisuuksia. Jos niihin halutaan vaikuttaa, huomioon pitää ottaa paljon muutakin kuin tiedon jakaminen. Tarvitaan muun muassa konkreettisia taitoja, kuten taitoa valmistaa terveellistä ruokaa ja taitoa säädellä, suunnitella ja aikatauluttaa omaa käyttäytymistä.

    Huomioon täytyy ottaa myös kilpailevat käyttäytymismallit, jotka tulevat vahvoina jo evoluutiosta. Ihminen on taipuvainen hamstraamaan elimistöönsä tarjolla olevan rasvan ja suolan ja pitämään hankituista energiavarannoista kiinni. Tämän taipumuksen vastustaminen nykyisessä – vähän liikkumista vaativassa ja paljon ruokaa tarjoavassa – ympäristössä edellyttää vahvaa motivaatiota. Ihmisen täytyy todella haluta toimia terveellisesti.

    – Terveellisesti toimiminen kuitenkin tuntuu usein epämiellyttävältä. Sekä epäterveelliseen käyttäytymiseen liittyvät riskit että terveellisen toiminnan hyödyt saattavat vaikuttaa kaukaisilta, ja niitä on vaikea nähdä. Siksi ne helposti painavat vaakakupissa vähemmän kuin hetkellinen nautinto.

    Vaa’an horjuttamiseen tarvitaan vahvaa motivaatiota ja myös uskoa siihen, että pystyy aloittamaan vaikkapa säännöllisen liikuntaharrastuksen tai lopettamaan tupakoinnin tai alkoholinkäytön. Jos ihmisellä ei ole riittävää itseluottamusta ja uskoa onnistumiseen, hän ei todennäköisesti edes yritä.

    Lopuksi tarvitaan vielä muutokselle suotuisa ympäristö – sekä fyysinen että sosiaalinen. Esimerkiksi lasten liikkumattomuudesta puhuttaessa ei aina tule esiin, että meillä on tätä nykyä melkoisen kattava koulukyytijärjestelmä, ja liikuntaharrastukset maksavat rahaa.

    – Kaikki tällaiset pienet pisarat lisäävät osaltaan epäterveellisen käyttäytymisen todennäköisyyttä, Hankonen sanoo.

    Sosiaalisen ympäristön perustavanlaatuinen ristiriita puolestaan on siinä, että samalla, kun tuutti toisena perään suoltaa puhetta siitä, kuinka tulisi elää terveellisesti, oman välittömän ympäristön – usein valikoiva – havainnointi viestii muuta.

    – Eiväthän muutkaan niin kovin paljoa liiku, tai syö erityisen terveellisesti. Aina löytyy myös eno, joka poltti koko ikänsä ja eli terveenä 90-vuotiaaksi. Kognitiivisten vääristymien takia meillä on taipumus kiinnittää huomiota niihin erikoistapauksiin, jotka tukevat nykyistä käyttäytymismalliamme ja helpottavat oman toiminnan hyväksymistä.

    Vaikutteiden paletti on siis laaja. Kun tutkijat vertasivat eri tekijöiden yhteyksiä suomalaisten 15–19-vuotiaiden nuorten liikunnan harrastamiseen, tulos oli, että kaikkiaan 18 mitatusta tekijästä peräti 13 tekijää oli tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä nuorten liikkumiseen. Sen sijaan selkein yksittäinen tekijä, joka ei ollut yhteydessä liikkumiseen, oli ­– yllätys, yllätys – tieto.

    – Tiedolla liikuntasuosituksista ei ollut mitään merkitsevää yhteyttä liikuntakäyttäytymiseen. Käyttäytymisen valinnassa ratkaisevat ihan muut tekijät.

    Tulos kertoo myös sen, että väestöstä ei tehdä tervehenkisiä millään yksittäisellä tempulla.

    – Mikään yhden start up -firman yksi elintapavinkkiapplikaatio ei ratkaise ongelmaa. Myöskään Pokémon Go ei saa kaikkia ihmisiä pysyvästi liikkeelle.

    Ratkaisuksi ei riitä myöskään yksittäinen pyörätiehanke tai sokerivero. Näiden sijaan tarvitaan lukuisia eri keinoja, joista muodostuu kokonaisuus, joka taas auttaa tekemään parempia valintoja.

    Paikkansa on yhä myös valistuskampanjoilla, mutta ne tulee suunnitella viisaasti.

    – Kampanjoissa pitää huomioida erilaiset vaikuttamisen tyylit ja se, miten ihmiset psykologisesti asioita havaitsevat ja vastaanottavat. Vielä tällä hetkellä esimerkiksi käyttäytymis- ja motivaatiotieteiden antamaa tietoa siitä, miten vaikuttamista voisi tehostaa, ei oteta täysimääräisesti huomioon. Edelleen käytetään paljon ohjaavaa ja määräävää tyyliä, vaikka se ei useimmiten ole tehokasta, tuli se sitten viranomaiselta tai vaikka läheiseltä.

    Saarnaamisesta seuraa monesti vain paha mieli. Toistuvasti. Pari vuotta sitten julkaistun raportin mukaan peräti kolmannes suomalaisista yrittää vuosittain vakavissaan pudottaa painoaan. Ylen taloustutkimuksella teettämän, tammikuun alussa julkaistun kyselyn mukaan taas joka kolmas nainen aloittaa laihduttamisen useamman kerran vuodessa. Epäonnistuneista laihdutusyrityksistä seuraa syyllisyydentunnetta ja ahdistusta. Kerta toisensa jälkeen.

    – Ihmiset saattavat kokea olevansa kokonaisuutena huonoja, jos tai kun ovat lihavia. Tässä terveysvalistus menee pieleen. Ihmisen pitäisi voida hyväksyä itsensä sellaisena kuin on niin, että samalla tunnistaa, että oman hyvinvoinnin kannalta voisi olla tarpeen muuttaa elintapoja.

     

    Omalta osaltaan ylipainoon liittyvää ahdistusta ruokkii loputonta kukoistuskauttaan elävä tosi-tv, joka marssittaa ruutuihin ylipainoisia ihmisiä milloin minkäkin superdieetin tai suurimman pudottajan nimissä. Formaattiin kuuluu, että ensin kauhistellaan lihavia ruumiita, sitten ne kuritetaan kiinteiksi. Vaikka ohjelmissa on positiivisia ja kannustavia elementtejä, viime kädessä ne tekevät enemmän hallaa kuin hyvää.

    Paitsi että ohjelmat stigmatisoivat ylipainoa ja lihavuutta, niiden metodit on myös osoitettu toimimattomiksi pysyvän painonpudotuksen kannalta. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa seurattiin Suurin pudottaja -sarjan yhden kauden osallistujia kuusi vuotta ohjelmanteon jälkeen. Lopputulos oli, että yhtä lukuun ottamatta kaikki kauden pudottajat lihoivat ohjelman jälkeen uudelleen. Keskimäärin ohjelmaan osallistuneet lihoivat kuuden vuoden seurannan aikana peräti 41 kiloa.

    Hankosen mukaan takapakille on selvät syyt:

    – Näiden sarjojen lähtökohta ovat draama ja suuret tunteet, ei pysyvä painonhallinta. Ohjelmissa kilpailijoita kontrolloidaan ulkoisesti ja ohjelman ajaksi heidät siirretään täysin pois arkielämästä. Mitään arjessa kestäviä terveellisiä tapoja ei rakenneta.

    Sen sijaan ohjelmissa rakennetaan kuvaa lihavuudesta häpeällisenä asiana, josta pitää päästä eroon. Ei siis ihme, että viime vuosina on nähty yhä enemmän myös lihavuuden puolesta puhuvia vastareaktioita. Fat pride -liikkeen sosiaalisen hyväksymisen sanoma on tärkeä, mutta ainakaan kaikki siitä tehdyt tulkinnat eivät varsinaisesti edistä kansanterveyttä.

     

    Mikä siis eteen? Miten terveydestä ja hyvistä elintavoista pitäisi puhua niin, ettei puheella satuteta, nujerreta tai tylsistytetä ketään kuoliaaksi?

    Hankosen mukaan elintapamuutoksen tarpeessa olevaa pitäisi pystyä puhuttelemaan niin, että tämä voimaantuisi ja motivoituisi. Ensimmäisenä tulisi hylätä terveyspuheen ulkonäkökeskeisyys. Moni erehtyy pitämään esimerkiksi fitness-urheilijoita terveellisyyden ruumiillistumina. Todellinen terveys ei kuitenkaan edellytä äärimmäisyyksiin menevää treenaamista tai ruokavaliota, saati kohtuuttomia fyysisiä tavoitteita.

    – Fitness-urheilijoiden ottaminen esimerkiksi vain etäännyttää heitä, joille liikunta on vieraampaa. Se rakentaa poteroa ”urheiluhullujen terveysfasistien” ja ”meidän muiden” väliin.

    Toisaalta fitness-muoti on tuonut mukanaan jotain hyvääkin. Sen myötä esimerkiksi urheiluvaatteet ovat tulleet hyväksytyiksi kaupunkiasuiksi ja lenkkarit osaksi sopivaa työmatkapukeutumista. Nämä ovat taas niitä pieniä pisaroita, jotka auttavat lisäämään liikettä.

    Viime vuosina kansainvälistä innostusta on herättänyt ”nudging”, suomeksi esimerkiksi ”tuuppaaminen”, jolla viitataan ympäristön muokkaamiseen huomaamattomasti siten, että se tukee haluttuja, esimerkiksi terveellisiä valintoja. Tutkimuksessa hyviä kokemuksia on saatu esimerkiksi nuorison suosimien sokerilimujen siirtämisestä kaupan paraatipaikalta kauimmaiseen nurkkaan. Suomessa taas tunnettu esimerkki on tupakkatuotteiden siirtäminen kauppojen avohyllyistä suljettuihin kaappeihin.

    Hankonen kuitenkin muistuttaa, että myös nudging on jälleen vain yksi, eikä edes kovin uusi, keino, joka ei yksinään mullista mitään.

    – Nudgea voidaan kokeilla soveltuvissa paikoissa, joissa juuri pienillä muutoksilla on merkitystä.

     

    Hankosen ja Sini-Tuuli Hynysen vuoden takaisessa tutkimuskatsauksessa todettiin, että lasten ja nuorten liikunnan edistämisessä on apua lasten omaa autonomiaa tukevasta lähestymistavasta. Siinä olennaista on, että tunnistetaan nuorten omat halut ja tarpeet ja tarjotaan heille valinnanvaraa ja mahdollisuuksia liikkua omaehtoisesti.

    Samaa periaatetta olisi hyvä soveltaa myös aikuisten elämäntapamuutosten läpiviennissä. Autonomian tarve kun on yksi ihmisen kolmesta psykologisesta perustarpeesta. Siihen taas liittyy läheisesti sisäinen motivaatio, jonka herättäminen tai herääminen on ensiarvoisen tärkeää, kun pyritään isoihin muutoksiin.

    Terveydenhuollon ammattilaisten tulisi Hankosen mukaan elämäntapamuutoksesta puhuessaan unohtaa asiantuntija-asemansa ja asettua asiakkaiden kanssa enemmän yhteistyöasemaan. Hyvä kokemuksia on saatu muun muassa motivoivan haastattelun käytöstä.

    – Tarvitaan keskustelevaa tyyliä ylhäältä alas osoitetun puheen sijaan. Ei siis niin, että minä tässä nyt kerron sinulle, mitä sinun tulee tehdä, vaan enemmän niin, että mitä sinä itse haluaisit muuttaa. Tällöin ihminen ei niin helposti turvaudu siilipuolustukseen, ja on todennäköisempää päästä paremmin asian ytimeen.

     

    Vinkkejä onnistuneeseen muutokseen

     

    Ammattilaisille:

    Onnistunut interventio perustuu käyttäytymistieteelliseen teoriaan ja näyttöön

    Se selventää ja julkilausuu tavoitteet ja välitavoitteet

    Hyvä interventio edellyttää käyttäytymisongelman huolellista analyysia kohderyhmässä ja -kontekstissa, jotta toimenpiteet osataan kohdentaa oikein

    Interventio osallistaa kohderyhmää suunnitteluun sekä esitestaa materiaaleja ja toimenpiteitä

    Huonossa interventiossa ei ole pohdittu käyttäytymiseen vaikuttamisen logiikan mallia, eikä huomioitu aiempaa näyttöä vaikuttavista ja ei-vaikuttavista elementeistä. Huono interventio ei myöskään huomioi sosiaalista, kulttuurista ja muuta kontekstia.

     

    Muutosta yrittävälle:

    Lopulliset tavoitteet voivat tuntua kaukaisilta, joten huomiota kannattaa kiinnittää myös muutoksen aiheuttamiin välittömiin hyviin vaikutuksiin.

    Esimerkiksi liikunnan aloittaminen saa pontta, kun huomaa sen vaikutuksen parempaan unenlaatuun, mielialaan, jaksamiseen ja vaikkapa selkäkipujen vähenemiseen.

    Hyödyt kannattaa myös kytkeä mielessään joihinkin itse korkealle arvostamiinsa asioihin.  Esimerkiksi siten, että jos fyysinen toimintakyky ja lihasvoima säilyvät, voin telmiä lastenlasteni kanssa myös ensi vuonna.

     

    Nelli Hankonen

    Akatemiatutkija (2015-2020) ja Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian yliopistonlehtori.

    Tutkinut yli 10 vuotta käyttäytymisen muutosta ja siihen vaikuttamisen keinoja. Erityisalueena hyvinvointi ja siihen liittyvä käyttäytyminen.

    Tutkii parhaillaan, mitä tiedetään keinoista, joita ihmiset käyttävät motivaationsa säätelemiseksi ja miten eri keinot ovat yhteydessä motivaation heilahteluun esimerkiksi työssä tai liikuntaharrastuksissa. Lisäksi työn alla on muun muassa yli 1000 nuorta kattava tutkimus siitä, miten nuoria voisi aktivoida harrastamaan liikuntaa terveyden ylläpitämiseksi ja vähentää liiallista istumista oppilaitoksissa.

     

    Teksti Hanna Hyvärinen

    Kuvat Jonne Renvall