Olipa kerran insinööri

    Erno Vanhala

    Erno Vanhala

    Aloitin teekkarielämän 2000-luvun alkupuolella. Olin nuori ja täynnä intoa, halua tehdä maailman parasta softaa. Ajatuksissani insinöörimaailma oli ainut oikea tie viedä Suomea eteenpäin. “Humanistit ja muut” eivät olleet mielessä Nokian huippuvuosina. Luovuus oli ok, jos se tarjosi jotain uudelle teknologialle.

    Sittemmin näkemykseni muuttuivat. Naiivi mustavalkoinen ajatusmaailma sai hiljalleen harmaan sävyjä ja lopulta se säteili kuin sateenkaari Suomen kesässä. Viimeistään Sipilän pääministerikausi on näyttänyt, ettei pelkkä insinöörivetoinen maailma ole ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin. Ihmiset eivät ole koneita.

    Oma väitöskirjani keskittyi jo muihin ongelmiin kuin pelkkiin teknologian haasteisiin. Vaihdettuani kaupunkia ja yliopistoa olen päätynyt humanistien seuraan. Olo on kotoisa. Tampereen yliopiston ilmoitettua YT-neuvotteluista tilaisuudessa naurettiin ja taputettiin, mikä oli omaan makuuni aika erikoista, mutta ihailtavaa. Edellisessä yliopistossa vastaavassa tilanteessa alkoi burn-out -piikki. Kieltämättä humanistinen lähestymistapa on enemmän omaan mieleeni.

    Kokoomus linjaili muutama vuosi sitten työn olevan itseisarvo, jonka avulla saavutetaan yhteiskunnallista hyvää. Ottamatta kantaa määritelmän ilmeiseen ristiriitaan ihmettelen, miten vielä 2010-luvulla ajatellaan työn olevan elämän ydin. Olemme tulleet hiljalleen maatalouden 16 tunnin työajoista kymmenen tunnin kautta kahdeksaan tuntiin. Trendi on selvä, vaikka protestanttinen etiikka muuta haluaisikin sanoa.

    Työ on ihmiselle erittäin tärkeä osa elämää, mutta sen tärkeys rakentuu vahvasti muun muassa sosiaalisista kontakteista ja itsensä kehittämisestä. Näitä asioita on huomattavasti vaikeampi hahmottaa insinöörimäisesti laskemalla verrattuna ajatusmalliin, jossa x-määrä tehtyjä työtunteja kasvattaa bruttokansantuotetta y prosenttia.

    Insinöörityötä tarvitaan. Sitä tarvitaan todella paljon, mutta yhteiskunnan ja elämän rakentaminen on paljon muutakin kuin optimointia ja iteraatioita. Se on ajattelua, joutenoloa, rakkautta ja yhdessä tekemistä. Muun muassa.

    Ehkä siinä vaiheessa, kun hahmottaa, että on ok tehdä taidetta taiteen vuoksi, ymmärtää, ettei insinöörimäinen ratkaisu ole aina paras.

     

    Erno Vanhala

    Kirjoittaja on Tampereen yliopiston verkkopalvelusuunnittelija.