Hei hei, uutinen!

    Virailijaprofessori Hanna Nikkanen ennustaa, että toimittajista tulee yhä enemmän erityisosaajia ja asiantuntijoita, joiden on hallittava laajoja kokonaisuuksia,.

    Vierailijaprofessori Hanna Nikkanen ennustaa, että toimittajista tulee yhä enemmän erityisosaajia ja asiantuntijoita, joiden on hallittava laajoja kokonaisuuksia.

    Vierailijaprofessori Hanna Nikkanen ennustaa, että perinteiset uutiset eivät pian enää kuulu journalistien työnkuvaan. Uutisnenän sijaan tulevilta toimittajilta edellytetään asiantuntijuutta ja laajojen kokonaisuuksien hallintaa.

    Tulevaisuuden journalismissa korostuu monimutkaisten kokonaisuuksien käsittely. Perinteinen uutistuotanto ei enää lyö leiville, eikä sen tekemiseen välttämättä tarvita korkeasti koulutettuja ihmisiä.

    – Robotit korvaavat toimittajat perusuutistyössä. Ne pystyvät hyvin hoitamaan NHL-tulosten raportoinnin tai pörssiuutisten välityksen. Tämän hetken journalismin opiskelijoiden ja tulevaisuuden journalistien tehtävänä on tuottaa vaikeata ja kiinnostavaa journalismia. Sellaista, jossa tarvitaan syvää asiantuntemusta ja erikoistumista, sanoo Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori Hanna Nikkanen.

    Kivuttomasti muutos ei tietenkään tapahdu, eikä sen pidäkään.

    – En itsekään riemuitse tästä. Laadukas uutistoiminta on yhteiskunnallisesti tärkeää. Sen heikkeneminen on ongelma demokratialle.

    Fakta kuitenkin on, että uutisten välittämistä on jo nyt vaikea rahoittaa. Niinpä painopiste siirtyy yhä enemmän sellaiseen tiedonvälitykseen, josta sekä yleisö että muut rahoittajat ovat valmiita maksamaan.

    Tämä taas tarkoittaa, että yleisöt eriytyvät. Maksukykyinen yleisö saa entistä syväluotaavampaa tietoa maailmasta ja sen ilmiöstä. Samaan aikaan vaarana on, että ei-maksukykyisen kansanosan mahdollisuudet sivistää itseään kaventuvat.

    – Journalismista tulee elitististä. Vastapainoksi tarvittaisiin hyvä julkinen palvelu. Toivottavasti Yle pystyy pitämään sitä yllä.

     

    Koska tulevaisuuden journalistin täytyy hallita isoja kokonaisuuksia ja omata vankkaa asiantuntemusta, Nikkasen mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että alalle tulee maistereita.

    – Yliopistossa ammattiin saa vahvan eettisen ja tieteellisen pohjan. Tieteellinen ajattelu on ehdottomasti osattava.

    Toinen tärkeä yliopiston anti ovat sivuaineet.

    – Siksi esimerkiksi vapaan sivuaineoikeuden rajoittaminen olisi toimittajaopiskelijoille paha isku. Sivuaineita tarvitaan erikoistumiseen.

    Ala puolestaan tarvitsee tutkimusta. Tampereen yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMET saakin Nikkaselta kiitosta ajankohtaisesta ja kyseenalaistavasta tutkimusotteesta.

    – Täällä tartutaan aiheisiin nopeasti ja kriittisesti. Tutkimus on kyennyt olemaan riittävän reagoivaa ja kulkenut käytännön ja teorian rajaa niin, että se hyödyttää koko alaa. Hyvänä esimerkkinä on keskustelu uusien teknologisten välineiden ja etiikan suhteesta.

    Nikkasen mukaan juuri etiikasta pitää nyt puhua. Esimerkiksi hakukonejätti Google on jo tullut vahvasti Euroopan journalismimarkkinoille rahoittajan ominaisuudessa. Suomessa tätä kehitystä ja globaalien jättien vaikutusta esimerkiksi koulutukseen on pystytty toistaiseksi torjumaan sillä, että täällä on vahva omaehtoinen journalistinen kulttuuri.

    – COMETin kaltaiset tutkimuskeskukset, joissa on teknologian tuntemusta ovat yövartiomme tässä.

     

    Juuri nyt Nikkanen soisi tutkimuksen perehtyvän journalismin tekemisen tapojen muutokseen. Kuten siihen, mitä seuraa, kun juttuja tekevät toimittajat ovat yhä tietoisempia siitä, miten mikäkin juttu myy ja mitkä aiheet tuovat rahaa ja mitkä eivät.

    – Alan eriytymisestä, isojen mediatalojen kriisistä ja uudenlaisten toimijoiden tulemisesta puhutaan paljon, mutta pinnallisesti. Reaktiot tilanteeseen ovat joko yltiöpositiivisia tai todella negatiivisia. Joko olet vanha jäärä tai sitten olet Slush-fanaatikko. Mielestäni olisi jo kiire päästä tästä pois ja oikeasti kartoittaa esimerkiksi uusien pienten toimijoiden ansaintalogiikoita ja sitä, mikä toimii ja mikä ei. Ja mitä tämä tarkoittaa sisällöille. Minkä tyyppiset aiheet valikoituvat, kun tekijät joutuvat yhtäkkiä ajattelemaan sitä, millaiset jutut tuottavat rahaa ja millaiset eivät.

    Nikkanen uskoo, että menossa oleva murros tarjoaa herkullista materiaalia tutkimukselle myös tulevaisuudessa.

    – Menossa on monenlaista kuohuntaa, ja kaikenlaista on kokeiltu. Tulevaisuudessa tätä kaikkea katsotaan nostalgisesti, että ”ai niin, oli nämäkin vuodet, kun otsikot näyttivät tältä ja tuotakin kokeiltiin”.

    Nikkanen ennustaa, että klikkausten laskeminen ja mainonnan tämänhetkiset logiikat nähdään jälkikäteen hassunkurisina ja vanhanaikaisina. Osaa kehityksestä luultavasti pidetään varmasti myös vähemmän hassuna.

    ­– Mitä esimerkiksi populismi ja poukkoilu klikkausten perässä ovat tehneet uskottavuudelle. Tai se, että verkossa kokoaan suuremmilta näyttäneet rasistiset liikkeet ovat saaneet paniikkireaktioita aikaan ja alkaneet vaikuttaa journalismin sisältöihin. Tämä täytyy jossain vaiheessa käydä läpi.  Pitää selvittää, mitä tapahtui ja miten uskottavuus tehdään pitkällä tähtäimellä.

    Nikkasen mielestä on kiinnostavaa, että pahiten ovat panikoineet monet perinteisistä suurista mediataloista. Siis ne, joilla pitäisi olla pääomassaan sen verran puskuria, ettei niiden tarvitsisi hätäillä jokaisesta alan käänteestä.

    – Ne ovat säikähtäneet helpoimmin ja ryhtyneet tuijottamaan klikkauksia, kun taas pienemmät toimijat ovat pystyneet pitämään pään kylmänä ja kilpailemaan laadulla. Jälkimmäiset eivät ole myyneet uskottavuuttaan.

     

    Tuleville journalisteille Nikkanen haluaa sanoa, että vaikka välillä muulta kuulostaa, journalismin tulevaisuus ei ole pelkkää synkkyyttä.

    – Journalismin laatu on koko ajan parantunut, ja hyvä kehitys jatkuu. Journalismi on entistä moniäänisempää ja sivistyneempää. Mutta kehitys ei tapahdu itsestään vaan se pitää tehdä ja siitä täytyy pitää meteliä. Toisaalta myös yleisö osaa sitä vaatia.

    Uutta toivoa antaa hajautettu tekeminen. Koko ajan tulee uusia yrityksiä, jotka kokeilevat ja etsivät uusia kerronnan ja kustantamisen tapoja. Nikkanen on itsekin istunut opiskelijoiden kanssa kaljalla pohtimassa ja sparraamassa näiden bisnesideoita ja aikoo tehdä sitä vastakin. Siten syntyy uutta ja se on hienoa.

    – Kehitys on 90-prosenttisesti mahtavaa. Yleisö ei ole tyhmistynyt – eivätkä kaikki toimituksetkaan.

     

    Missiona tuottaa ilmasto-osaajia

    Vuoden mittaisen vierailijaprofessuurinsa perinnöksi Hanna Nikkanen haluaa jättää joukon nuoria erikoisosaajia.

    – Kevään työpajasta on tarkoitus tuottaa ilmastokysymykset tuntevia toimittajia, joilla on ymmärrys siitä, miten tällaista uutiskärkeä pakenevaa aihetta voi käsitellä journalistisesti hyvin ja laadukkaasti ja sekä tieteen että yleisön huomioon ottaen. Mielestäni nyt tarvitaan kiireesti armeija toimittajia, jotka pystyvät tähän, sillä sellaista ei toistaiseksi ole. Missioni on luoda porukka, jolla on kapasiteettia tehdä näitä juttuja ja löytää uusia tapoja käsitellä aihetta.

    Samalla Nikkanen haluaa tuoda opiskelijoille fiksua ja konkreettista yrittäjyyspuhetta ja tuulettaa opetuksen käsitystä käytettävissä olevista välineistä ja formaateista. Hän kertoo havainneensa, että journalismin opetus on vielä yllättävän printtikeskeistä.

    – Tätä ei ehkä edes tiedosteta, mutta opetuksen tausta-ajatuksena tuntuu aina olevan printti. Itse yritän olla tarkka, etten puhu esimerkiksi ”lukijoista”. Reportaasikurssillani puolestaan ei kiinnitetä kovin paljon huomiota taittoon. Visuaalisuuteen ja kuvaan kyllä, mutta ei konkreettiseen taittoon.

    Toisaalta Nikkanen pitää myös vahvuutena sitä, ettei yliopiston journalismin opetus juokse alan trendien ja välineiden perässä.

    – Mutta kyllä digitaalisen tekemisen pitäisi silti olla yksi lähtöoletuksista.

     

    Kuka

    Hanna Nikkanen

    Toimittaja ja tietokirjailija.

    Journalistiikan vierailijaprofessori Tampereen yliopistossa lukuvuonna 2016–17.

    Opiskellut viestintää Helsingin yliopistossa.

    Yksi hitaan journalismin verkkojulkaisu Long Playn perustajista.

    Palkittu mm. Euroopan komission journalistipalkinnolla (2010), tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla (2011) sekä Bonnierin journalistipalkinnolla (2012). Saanut myös HS-Säätiön  Uutisraivaaja-palkinnon osana Long Play -kollektiivia (2013)

     

    Teksti Hanna Hyvärinen

    Kuvat Jonne Renvall