Köyhyyttä ei ratkaista kaalin syönnillä

    Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari muistuttaa, että köyhyys ei vaikuta vain ostoskorin sisältöön, vaan ihmisen koko identiteettiin.

    Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari muistuttaa, että köyhyys ei vaikuta vain ostoskorin sisältöön, vaan ihmisen koko identiteettiin.

    Vähävaraisuus lisääntyy, mutta hyväosaisten on vaikea käsittää köyhyyden kokonaisvaltaista vaikutusta. Professori Juho Saari muistuttaa, ettei köyhyys ratkea edullisilla ruokaostoksilla.

    Viime kuukausina lehtien yleisönosastoissa on käyty keskustelua köyhyydestä. On väitelty siitä, kuka on ylipäätään köyhä ja on jaettu neuvoja köyhänä pärjäämiseen. Neuvojien mukaan metsissä on marjoja, juurekset ovat halpoja ja kirpputorilta löytyy vaatteita.

    Mutta mikä on, kun hyvät neuvot eivät näytä menevän perille?

    – Parempiosaisten voi olla vaikeaa käsittää pitkäaikaisen köyhyyden aiheuttamaa taakkaa, sanoo Tampereen yliopiston uusi sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari.

    Jatkuva niukkuus aiheuttaa stressiä ja vähentää toimintakykyä.  Saaren mukaan ihminen tarvitsee tietyn määrän määräysvaltaa elämäänsä, muuten hänen hyvinvointinsa kärsii. Jos pakolliset menot ovat pysyvästi isommat kuin tulot, oma määräysvalta kapenee ja elämästä tulee yhtä helvettiä, etenkin, jos tilanne kestää kauan.

    – Köyhyys vaikuttaa identiteettiin. Mitä kauemmin joutuu olemaan huono-osaisuuden notkelmassa, sen hankalampi sieltä on palata.

    Saari määrittelee köyhyyden tilanteeksi, jossa elintaso, elämänlaatu ja elämäntapa eroavat laadullisesti valtaväestön tilanteesta. Kaikista ei tule köyhiä, vaikka esimerkiksi työttömyys lisääntyy kaiken aikaa. Suurta osaa keskiluokasta suojaa koulutus, työkokemus ja usein myös parempi terveys.

    Suomessa noin sadalla tuhannella ihmisellä menee taloudellisesti todella huonosti. Vähävaraisuutta ja niukkuuden kokemusta on sitäkin enemmän.

    – Pahin tilanne on ylivelkaantuneilla sekä niillä yksineläjillä, joilla pakolliset menot, usein asuntomenot, pysyvät samana, mutta tulot romahtavat. Ihmisen on selviytyäkseen mentävä epävirallisen tuen piiriin kuten leipäjonoon, Saari sanoo.

     

    Saaren mukaan Suomessa on järjestelmä, joka perustuu kiinnittymiseen. Mikäli ihmisellä on vakituinen työsuhde, asuntosuhde, pankkisuhde ja parisuhde, hyvinvointiyhteiskunta toimii. Se voi toimia silloinkin, kun ihminen on ”pelkästään” työtön. Mutta jos hän on työtön ja masentunut, verkot alkavat haurastua, vaikka juuri silloin tukea tarvittaisiin eniten. Työttömälle pitkäaikaissairaalle, jolta luottotiedot ovat menneet ja asuminen on epämääräistä, hyvinvointiyhteiskunnalla ei ole paljoakaan tarjottavaa.

    Köyhät ovat myös noin neljä kertaa yksinäisempiä verrattuna muuhun väestöön, vaikka juuri toiset ihmiset olisivat köyhän paras turva. Yksinäisyys alentaa terveyttä ja ylipäätään hyvinvoinnin tunnetta.

    Saari ei kuitenkaan tarjoa lääkkeeksi yhteisöllisyyttä, vaan tasa-arvoista suhtautumista.

    – Kuten köyhyys, myös yksinäisyys on ennen kaikkea yhteiskunnallinen kysymys.

     

    Suomessa on tehty ajankohtaista tutkimusta köyhyydestä kiitettävän paljon. Tuloksia on Saaren mukaan myös kuunneltu päättäjiä myöten.

    Hänellä ei ole myöskään valittamista mediasta, se on nostanut esiin suomalaista köyhyyttä vähintään kohtuullisesti. Ja vaikka parempiosaiset jaksavat kiistellä tosi köyhän määrittelystä, Saaren mielestä keskiluokalta heltiää köyhille myötätuntoa ja solidaarisuutta.

    – Mutta parempiosaiset pitävät köyhiin sosiaalista etäisyyttä, hän sanoo.

    Ihmisistä puhutaan jakautuneena: on me ja toiset, muut, muukalaiset. Asiat väritetään ”meidän asioiksi” ja ”heidän asioiksi”. Parempiosaisille tärkeintä on turvata omat edut: ansioturva, työterveys ja koulun vapaa valinta.

    – Mitä alempiin sosiaaliluokkiin mennään, sen vähemmän ihmisillä on tunne, että olemme samassa veneessä, Saari sanoo.

    Jos nykyinen meno jatkuu, suomalaiset eroavat yhä enemmän toisistaan elintasoltaan, elämänlaadultaan ja elämäntavaltaan.

    – Se ei ole kenenkään etu. Mitä enemmän meillä on köyhyyttä, sitä jäykempi yhteiskunnasta tulee.

    Se tarkoittaa enemmän ristiriitoja ja epäluottamusta eri yhteiskuntaluokkien välillä. Seurauksia on myös sillä, jos alemmat luokat eivät luota enää julkiseen valtaan.

     

    Jotain pitäisi siis tehdä. Vaikka yhteiskunnan rahat ovat vähissä, Saaren mielestä meillä on monia järkeviä kehitysmalleja, joita edistämällä voisi helpottaa ihmisten arkea.

    Koska keskeisin syy leipäjonoihin on asumisen kalleus, tärkeintä olisi saada edullisia asuntoja sekä kehittää niin sanottua välivuokrausmallia. Mallissa kunta vuokraa asunnon omistajalta ja vuokraa sen eteenpäin. Kun vuokrasuhteista tulee pitkäaikaisia, asuntoja oletetaan tulevan tarjolle enemmän. Pitkäaikaisuus turvaa myös asukasta.

    Saari kannattaa myös positiivisen luottorekisterin perustamista.  Se tarkoittaa kuluttajan lainamaksukyvyn etukäteistä selvittämistä nykyistä tarkemmin niin, että myös kuluttajan aikaisemmat lainat ja niiden maksut tulevat näkyviin.

    – Tärkeintä on, että turvaverkkojen läpi tippuneen ihmisen rinnalla kuljetaan. Ei auta, että virkailijat hoitavat hänen asioitaan vain puhelimitse tai netissä. On mentävä sinne, missä köyhät ovat, esimerkiksi leipäjonoihin ja terveysneuvontapisteisiin.

     

    Kuka

    Juho Saari

    Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori, Tampereen yliopisto. Saari aloitti sosiaali- ja terveyspolitiikan professorina Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikössä elokuussa 2016.

    Tutkii hyvinvointi- ja terveyseroja ja on kiinnostunut erityisesti yhteiskunnan heikko-osaisista. Tampereelle Saari tuli Itä-Suomen yliopiston hyvinvointisosiologian professorin virasta, jota hän osittain hoitaa vieläkin.

    Toimittanut muun muassa teoksen Yksinäisten Suomi (Gaudeamus 2016). Tekeillä on kirjat muun muassa sosiaaliturvariippuvuuksista, Euroopan unionista ja hyvinvointivaltion tilasta.

    Asuu Keravalla. Perheeseen kuuluu puoliso, kaksi aikuista ja yksi alaikäinen lapsi

    Harrastukset: Arkistoissa istuminen ja elämän hillintä

     

    Teksti Marianna Laiho

    Kuva Jonne Renvall