Muistoja yliopistolta

    Hipat Yo-talolla. Kuvaaja: Kalle Moilanen

    Hipat Yo-talolla. Kuvaaja: Kalle Moilanen

    Pyysimme taannoiseen Aikalaisen alumninumeron muistoja Tampereen yliopiston entisiltä opiskelijoilta. Tässä niistä jokunen:

    ”Aloittaessani opinnot Tampereen yliopistossa 1974 oppilaitos sijaitsi enemmän tai vähemmän ympäri kaupunkia. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos sijaitsi Hatanpään valtatiellä Takon tehtaan kohdalla. Pääaineeni oli sosiologia ja sivuaineitani muun muassa tiedotusoppi ja ympäristöpolitiikka.

    Välimatkat tuottivat aika ajoin kiirettä, jos luentojen välissä oli vain 15 minuuttia siirtymäaikaa. Kun Hatanpään valtatiellä sosiologian luennot päättyivät kello 13:00, niin päätalon puhestudiossa alkoivat käytännön radiopuheen harjoitukset kello 13:15. Oli läkähdyttävä tunne kun 15 minuutin juoksun jälkeen piti istua suoraan mikrofonin ääreen. TKL:n onnikalla en olisi mitenkään ehtinyt suoriutua tuosta matkasta. Myös ympäristöpolitiikan luennoilta tuli usein kiire päätalolle. Laitos sijaitsi paloaseman takana Lapintiellä. Onneksi en sentään opiskellut kieliä, jolloin olisin juossut myös Pyynikintielle.”

     

    ” Vuonna 1978 tuli 60 vuotta täyteen kansalaissodan päättymisestä. Niinpä meidän radiojournalismin ryhmämme päätti tehdä siitä aiheesta harjoitustyön. Opettajamme ”Konsta” eli Risto Pylkkänen hyväksyi pitkin hampain aiheemme, joka oli vielä kovin kipeä asia maassamme. Konsta edellytti, että ohjelmamme saadaan kuunnella ennakkoon jossakin YLEn portaassa. Eihän sitä voinut tietää mitä poliittisesti epäkorrektia opiskelijat olisivat eetteriin lykänneet!

    Sitten vain hankkimaan aikalaistodistajia! Toiselta puolelta saimme suostuteltua Pispalan entiset punakaartilaiset haastateltaviksi. Toiselta puolelta tuli edustajia Vapaussoturien huoltosäätiöstä. Heitä ei tietenkään haastateltu samalla kertaa, vaan jopa eri päivinä. Vapaussoturit halusivat ehdottomasti nähdä kysymykset etukäteen. Punakaartilaisilla ei ollut mitään vaateita ja he olivatkin tosi aktiivisia puhujia. Usean kysymyksen esittämisen jälkeen koko ryhmä alkoi vastaamisen samanaikaisesti. Tuossa tilanteessa aloittelevat toimittajat olivat ymmällään, että miten kaikki saavat tasapuolisesti sanoa mielipiteensä tapahtumista.

    Vapaussoturit olivat helpompia haastateltavia: jokaiseen kysymykseen tuli selkeä vastaus aina joltakin haastatteluun osallistuvalta. Tähän saattoi vaikuttaa sekin, että kysymykset olivat tiedossa etukäteen. Meille oli luennoilla opetettu, että usein haastatteluissa parhaat tiedot saadaan niin sanotuista lisäkysymyksistä. Sillä tarkoitetaan, että otetaan haastateltavan vastauksesta jokin sana tai asiayhteys, josta kysytään lisää. Minäkään en malttanut olla kysymättä eräässä mielenkiintoisessa kohdassa lisäkysymystä vapaussoturilta. Hän tutkaili hetken papereitaan ja sanoi lopulta – emme me tällaisesta kysymyksestä ole sopineet!”

     

    Alakuppila silloin, kun siellä sai vielä tupakoida.

    Alakuppila silloin, kun siellä sai vielä tupakoida.

     

     

     

     

     

     

    ”Paras muisto on se, kun en koskaan valmistunut. En unohda myöskään Kari Salosaarta enkä alakuppilassa notkumista.”

     

    ”Muistan sen hetken, kun Jorma Suokon englannin tunnilla tuli viimein se oivallus – ahaa tätä tässä haetaan.”

     

    ”Salhojankadun Pub oli yliopistoväen suosiossa 1970-luvulla. Siellä opin tuntemaan itseäni silloin lähes kolme kertaa vanhemman naisen. Hän oli aloittanut laulajan uransa vasta 60-vuotiaana. Hän oli yön laulajatar, Vera Telenius, ystäville Veera. Usein tämä laulaja otti mukaansa porukan Salhojan Pubista ja vei jatkoille milloin omaan, milloin jonkun muun kotiin. Privaatisti Veera lauloi sellaisiakin lauluja, joita ei kehdannut esittää julkisesti. Esimerkiksi hänen tulkintansa laulusta Meksikon pikajuna oli vailla vertaa.

    Myös vitsin kertojana Veera oli mahtava. Hän oli näkövammainen ja osasi nauraa sille.

    ”Mies oli pudonnut tiellä olevaan kuoppaan, vaikka siinä oli selkeät varoituskyltit. Paikalle tuli kaksi ihmistä, joista toinen sanoi, että tuo on varmaan sokea ja toinen väitti miehen olevan juovuksissa. Aikansa kinastelua kuunneltuaan kuoppaan pudonnut loihe lausumaan: Te olette molemmat oikeassa. Oen sekä sokea että kännissä!”

    Veera ja hänen seurueensa kiinnostivat minua, sosiologian ja radiojournalismin opiskelijaa. Sain myytyä idean tuolloin radiossa pyörineeseen Keinutuoli-ohjelmaan ja tein Veerasta 14 minuutin ja 20 sekunnin kestoisen ohjelman, jossa haastattelin Veeraa hänen elämästään. Myös eräs TV 2:n toimittaja oli huomannut Veeran, mutta minä ehdin hieman aiemmin saada juttuni julkisuuteen.

    Myös pub voi toimia journalistisena tiedonlähteenä!”

     

    ”Seppo Randellin aamukahdeksalta alkavat luennot. ’Pitää asiattomat poissa.’ Taisi toimia.”

     

    ”Möin 1992 Tallinnassa Tampereen yliopiston toimeksiannosta yo:n omistamia huonekaluja. Piece of cake – silloin. Hinta ruplissa.”

     

    ”Opiskelin Hämeenlinnan OKL:ssä ja laitoksen johtajana oli nousukiitoinen Kari Uusikylä. Opintojeni rahoittamiseksi laitoin hakemuksen Hilma ja Heikki Honkasen säätiölle apurahan toivossa. Hakemuksen liitteeksi tarvittiin laitoksen johtajan lausunto opintojen kulusta. Kari oli remmissä ja hakemus saatiin ajoissa liikkeelle.

    Vähän ajan kuluttua tuli tieto, että olin saanut huomattavan avustuksen opintojeni tueksi. Kerroin asiasta Karille vuolaasti kiitellen. Sovittiin, että minä kirjoitan vuorostani lausunnon, kun hän tarvitsee apua asioiden eteenpäin viemiseen!

    Kun kuulin, että Uusikylä on kotoisin kaksikielisestä Vaasasta ja minä siitä maakunnasta, ristin hänet Nybyksi. Sen jälkeen hänet tunnettiin yleisesti Nyybyynä. Se oli hänen luovalle ja notkealle hahmolleen osuvan lyhyt ja omintakeinen, oikaistu lempinimi. En tiedä, tuliko Kari koskaan tietämään lempinimestään.”

     

    ”En saanut aineopintoja valmiiksi keväällä 1986 kuten tavoitteeni oli, sillä oli oltava järjestämässä Virkamiesliiton lakkoa Helsingissä. En ehtinyt Tampereelle. Sain opinnot valmiiksi syksyllä.”

     

    ”Koska Tampereen yliopistossa ei ollut naulakkovahteja ja vahtimestarit tekivät työtään kulisseissa, luulin pitkään, että ao. henkilöstöä ei ole koko yliopistossa. Nyt kun olen toiminut liitossa ja ollut töissä jo yli 20 vuotta, tunnen paljon vahtimestareita ja virastomestareita eri yliopistoista, Tampereeltakin. Järvelän Vellu täytyy mainita erikseen. Hän on jo eläkkeellä, mutta mikä Tampereen murteen taitaja suullisesti ja kirjallisesti!”

     

    ”Musiikin sivuaineopinnoissa meidän piti opetella säestysversio oman maakunnan maakuntalaulusta sekä Hämäläisten laulusta. Uskalsin kyseenalaistaa Hämäläisten laulun, Vaasan marssi oli ok. Opettaja tiesi, että kokemus on osoittanut, että suurin osa Hämeenlinnasta valmistuneista opettajista lopulta todella sijoittuu Hämäläisten laulun alueelle. Kummeksuin teoriaa. Lopulta kävi niin, että eteläpohjalainen vanhapiika löysi itsensä emännöimästä kurulaista maatilaa.”