Nyt puhuu opettaja

    Kysyimme Tampereen yliopisto pitkäaikaisilta ja tunnetuilta opettajilta, mitä nämä oikeasti ajattelevat työstään ja nykyisistä ja entisistä opiskelijoistaan. Entä miten yliopisto-opetus on vuosien saatossa muuttunut.

     

    Hannu Laurila

    Taloustieteen professori

    Johtamiskorkeakoulu

    ”Opiskelutavat näyttävät muuttuneen opetusteknologian kehityksen myötä pinnallisemmiksi. Ennen opiskelijat hyväksyivät perinteisen luennointitavan, tekivät nurkumatta muistiinpanoja, lukivat kirjoja ja muuta etsimäänsä materiaalia luentojen täydennykseksi ja paneutuivat oppisisältöihin laajasti. Nykyään edellytetään valmista Moodle-materiaalia, joka tiivistää tyhjentävästi koko oppialueen. Se tekee luennoille osallistumisesta ja sitä mukaa luennoimisesta tarpeetonta. Varsinkin taloustieteen opiskelun kohdalla kehityssuunta on perin huono.

    Nautin työssäni henkisestä läsnäolosta luennolla ja elävän kontaktin saamisesta ainakin muutamiin opiskelijoihin. Parasta on silloin, kun luentosisältö pääsee ohjautumaan opiskelijoiden innokkaitten kommenttien mukaan.

    Opetuksessa tärkeintä on älyllisen kiinnostuksen herättäminen taloustieteeseen ja sen tutkimuskohteeseen eli markkinatalousyhteiskunnan toimintaan. Opiskelijoiden tulisi ymmärtää niin taloustieteen analyyttisen lähestymistavan kuin itse markkinataloudenkin edut ja puutteet. Heidän tulisi myös osata tunnistaa, milloin esimerkiksi julkisessa keskustelussa esiintyvät taloustieteelliset perustelut ovat vääriä tai tarkoitushakuisia.

    Haastavinta työssäni on edellä esitetyn toteuttaminen. Nykyisellä opiskelijoiden valikoitumisen mekanismilla aivan liian harvat kauppatieteilijät ovat enää valmiita noin haastaviin ponnisteluihin. Opiskelijat tuntuvat tekevän yhä lyhytnäköisempiä valintoja, joita he kuitenkin saattavat myöhemmin katua.

    Talouspolitiikkaa koskevalla luennolla äidyin ennen viime eduskuntavaaleja ennustamaan, että suomalaiset äänestävät hyväuskoisuuttaan valtaan ”vanhoillislestadiolaisen teekutsuliikkeen”. Se loukkasi anonyymia opiskelijaa niin, että hän osoitti asiasta valituksen opetusvararehtorille ja johtamiskorkeakoulun johtajistolle. Asia huvitti minua kovin, varsinkin kun ennustus kävi pian toteen.”

     

    Nancy Aalto

    Yliopistonlehtori, Englannin kieli ja Intercultural Communication

    Kielikeskus

    ”Suurin muutos, jonka olen vuosien saatossa huomannut työssäni, on opiskelijoiden englannin kielen taitojen huima kehittyminen. Kun aloitin Tampereen yliopistossa vuonna 1980, ryhmissäni oli vain 6-8 opiskelijaa, joista harva uskalsi avata suutaan. Se johtui siitä, että heille oli opetettu koulussa ainoastaan kielioppia ja kääntämistä. Heitä myös arvelutti puhua, koska harvat olivat aiemmin tavanneet ulkomaalaisia. Tärkein työni olikin saada opiskelijat rentoutumaan sen verran, että he saivat edes jotain sanotuksi. Minusta tuli aika taitava siinä.

    Nykyään tunneillani on yleensä parikymmentä opiskelijaa, välillä jopa 30, ja he ovat tottuneita puhumaan ja kuulemaan englantia. Jos urani alussa jouduin toistelemaan, että ei saa pelätä virheitä vaan tärkeintä on yrittää saada viesti perille, nykyään tilanne on lähes päinvastainen. Opiskelijat ovat innokkaita viestimään, mutta eivät aina osaa tunnistaa rekisteriä, eli missä tilanteissa pitäisi käyttää muodollisempaa kieltä.

    Parasta työssäni on opiskelijoiden kanssa työskentely. Omat opettajani toimivat minulle inspiraationa, sillä hekin olivat aidosti kiinnostuneita opettamisesta. Kerään aina palautetta kursseistani, ja niiden ja oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että olen onnistunut työssäni hyvin.

    Haastavinta ovat joskus hallinnolliset asiat. Vaikka esimerkiksi yliopiston Kansainvälisen koulutuksen keskus on kehittynyt vuosien aikana yhdestä toimijasta kokonaiseksi yksiköksi, joka tekee erittäin hyvää työtä, yliopiston kansainvälisyydessä olisi vielä petrattavaa. Tärkeää olisi, että suomalaiset ja ulkomaalaiset opiskelijat, ja myös henkilökunta, työskentelisivät tiiviimmin yhdessä. Omilla kursseillani suomalaiset ja ulkomaalaiset opiskelijat tekevät yhdessä ryhmätöitä, joissa he pääsevät aidosti tutustumaan toisiinsa.

    Tärkeintä, mitä olen työssäni saanut aikaan, on Intercultural Communication -opintokokonaisuus. Perustin sen aikoinaan, koska kulttuurienvälinen viestintä on aina kiinnostanut minua ja olen itsekin elänyt monikulttuurista elämää jo vuosikymmenet. Opintokokonaisuus on merkittävämpi kuin pelkkä yksittäinen kurssi, koska sillä voi osoittaa tietävänsä aiheesta jotain ja se todistaa, että kyseessä on akateemisesti tutkittu aihepiiri. Olen ylpeä tästä saavutuksestani, ja toivon että opintokokonaisuutta tarjotaan myös tulevaisuudessa.”

     

    Mikko Lehtonen

    Mediakulttuurin professori

    Viestinnän, median ja teatterin yksikkö

    ”Kun aloitin työni 26 vuotta sitten, minulla oli mielikuva yliopistosta paikkana, joka osana yhteiskunnallista työnjakoa mahdollistaa ihmisille ajan itsestäänselvyyksien kriittisen arvioinnin. Nykyään ajattelen, että yliopisto on toisaalta koulutuskone, toisaalta innovaatiotehdas. Nyt ulkoiset pakot tuntuvat työssä vahvemmin ja tekemisiä kontrolloidaan tiukemmin kuin ennen.

    En sano, että muutos on pelkästään huonoon suuntaan, mutta tuntuu kuin yliopistosta olisi osittain kadonnut intellektuaalinen henki ja järki. Työrauha on huonompi kuin aiemmin. Mielestäni parasta, mitä yliopisto voi tarjota, on aika. Monimutkaisessa maailmassa emme pärjää lööppitason yleistyksillä ja kärjistyksillä. Tällä hetkellä tuntuu, että hakemusten ja arviointien keskellä ei jää riittävästi aikaa paneutua asioihin niiden kaikessa mutkikkuudessa.

    Opiskelija-aines on erilaista kuin urani alussa. Tunnumme elävän aikaa, jossa kaikki pakotetaan rakentamaan minä-projekteja. Suhde tietoon on sen myötä välineellistynyt ja opiskelussa on kyse pisteiden hankkimisesta. Ihmiset eivät ole kyynisempiä tai egoistisempia kuin ennen, vaan muutos johtuu yhteiskunnan kilpailupaineesta.

    Työssäni tärkein tehtäväni on mielestäni kyseenalaistaa, miksi yhteiskunnassa tuntuu olevan vain yksi totuus, eli talouden ja markkinoiden totuus. Olisi tärkeää, että edes joku jaksaisi kysyä, mihin tämä yhteiskunnan suuri markkinausko perustuu.

    Parasta työssä on se, että yliopisto on yhä moneen muuhun paikkaan verrattuna hyvä tarjoamaan aikaa. Täällä voi edelleen ottaa askeleen syrjään ja tarkastella asioita perusteellisemmin. Yliopisto tarjoaa myös yhteisön, jossa asioita voi miettiä yhdessä.

    Suurin ilonaiheeni on huomata, miten ihmisten ajattelu kehittyy esimerkiksi gradua tai väitöskirjaa tehdessä. Olen ohjannut todella hyviä graduja urani aikana. Olen myös kouluttanut tutkijoita, ja tuntuu hyvältä nähdä, miten he löytävät oman äänensä ja alkavat toimia yhteiskunnallisina ja kulttuurisina vaikuttajina.

    Uraa muistellessa tulee mieleen monenlaisia anekdootteja. Joskus vuonna 1998 olin mukana järjestämässä Studia Generalia -luentosarjaa, jossa puhuttiin monikulttuurisuudesta ja rasismista. Kollegallani oli ongelmia A1-luentosalin tekniikan kanssa, joten hän lähti pyytämään apua infotiskiltä ja tuli takaisin täysin pöyristyneenä. Hänelle oli sanottu, että se on ”mustalaisten hommia”. Kysyin, oliko hän ihan varma, koska siihen aikaan yliopistolla oli vahtimestari nimeltä Mustalahti. Kollega oli tässä rasismikontekstissa kuullut väärin.”

     

    Seppo Saloranta

    Tilastotieteen lehtori

    Informaatiotieteiden yksikkö

    ”Muistan, kun 1980-luvulla Tampereen yliopistossa alettiin uraauurtavasti käyttää tietokoneita opetuksessa ja siihen aikaan moni opiskelijoista ei ollut edes koskenut sellaista aikaisemmin. Päätteisiin sai virran päälle polvistumalla niiden eteen ja kopeloimalla katkaisijaa altapäin. Mieleen on jäänyt myös syksy 1988, kun sain tilastotieteen peruskurssin vetovastuun professori Pentti Manniselta. A1-luentosalissa oli noin 350 opiskelijaa ja tiivis tunnelma, mutta siitäkin selvittiin.

    Urani aikana olen opettanut monia sittemmin tunnetuksi tulleita ministereitä, kansanedustajia, toimittajia ja muita asiantuntijoita, joista joku aina silloin tällöin ottaa yhteyttä kiittääkseen opetuksesta. Se tietysti lämmittää mieltä. Olen myös saanut kunnian tulla haastatteluksi opiskelijalehti Aviisiin mitä erilaisimmista syistä, esimerkiksi sarjassa väärin ymmärretyt nerot.

    Opetukseni on aina jakanut mielipiteitä. Parhaimpien ja huonoimpien opettajien äänestyksissä olen saanut paljon ääniä molemmissa kategorioissa. Työssäni haastavaa on se, että kurssillani opiskelijat ovat sivuaineilijoita tai yhteisten opintojen suorittajia, joille kurssi on pakollista käydä. Noin puolet ovat aidosti kiinnostuneita opetettavasta asiasta, mutta puolet taas poikkeavat luennolla vain silloin tällöin. Suurin haaste on saada sellaisetkin opiskelijat kiinnostumaan aiheesta.

    Opetustyössä suurin muutos vuosien aikana on ollut opetusmateriaalin sähköistyminen. Opiskelijoiden tietotekniikkataidot ovat vuosi vuodelta paremmat, ja kun kuitenkin olen pyrkinyt etenemään hitaimman tahdissa, nopeimmat saattavat turhautua.

    Tärkeintä työssäni on antaa opiskelijoille käyttöohjeet tilastomenetelmiin ja ohjata heitä virheiden välttämiseen. Ennen vanhaan, kun vielä laskettiin käsin, virheitä oli vaikeampi tehdä. Nykyisiä tilasto-ohjelmia käyttäessä pystyy tekemään paljon virheitä pienessä ajassa. Työssäni parasta on saada opettaa suurille joukoille tärkeää asiaa edes sen yhden kurssin verran. Kehuja ansaitsee myös työantaja. Näin luottamusmiehen näkökulmasta Tampereen yliopisto on ehdottomasti Suomen korkeakouluista paras ottamaan henkilöstön huomioon.”

    Teksti Ida Vahtera

    Kuva Jonne Renvall