Laiva tarvitsee kipparin

    Juha Teperi

    Juha Teperi

    Taipaleensa alkuvaiheessa Juha Sipilän hallitus otti sote-uudistukselle kaksi päätavoitetta: paremman kustannusten hallinnan ja väestöryhmien hyvinvointierojen kaventamisen. Maaleja ei olisi voinut valita paremmin. Sote ei pääse karkuun pitkittynyttä taantumaa ja kiihtynyttä julkista velkaantumista. Parin vuosikymmenen tuuliajon johdosta sote-laivamme on kallistunut voimakkaasti, kun hyväosaisten palvelut ovat porskuttaneet eteenpäin ja heikommassa asemassa olevien palvelut ovat taantuneet. Suomalaisten sote-palvelut ovat OECD-maiden epäoikeudenmukaisimpien joukossa ja kansalaisten tyytyväisyys peruspalvelujen saatavuuteen on EU-maiden kehnoimpia.

    Välineekseen hallitus päätti ottaa uuden maakuntahallinnon luomisen. Linjauksen takaa häämöttävä analyysi kuntien epäonnistumisesta järjestelmän isäntänä ei ole oikein reilu. Monissa kunnissa on kehitetty palveluja kunnianhimoisesti. Suurin syy palvelujen epätasapainoon on kansallisen ohjauksen epäonnistuminen.

    Käytännön toimenpiteiksi valittiin yksikanavaiseen rahoitukseen siirtyminen (suomeksi sanottuna koko soten kokoaminen yhden ohjauksen alle), palveluintegraatio (palvelujen tuottaminen asiakkaan tarpeiden, ei organisaatioiden rakenteen mukaan) sekä valinnan vapauden lisääminen yhdistettynä yksityisen palvelutuotannon lisäämiseen. Ottamalla rahoitus ja ohjaus yksiin käsiin olisi mahdollista kohdentaa palvelut oikeudenmukaisesti – siis tarpeen mukaan. Hallitus on nyt kuitenkin luopumassa työterveyshuollon ottamisesta mukaan kokonaispakettiin. Jo perustuslain edellyttämästä eri väestöryhmien sote-palvelutarpeiden tasapuolisesta kohtelusta siis livetään.

    Hallituksen keväinen ilmoitus tuotannon saattamisesta yhtiömuotoon oli iso linjaus: integraatiotavoitteesta ollaan valmiita tinkimään, ja paukut laitetaan kilpailudynamiikan hyödyntämiseen.

    Kansainväliset kokemukset osoittavat, että asiakkaiden sote-valinnat eivät riitä aikaansaamaan kilpailua laadulla ja kustannustehokkuudella. Sen sijaan keskenään kilpailevien yhtiöiden malli uhkaa uudistuksen toista päätavoitetta, kustannuskontrollia. Ellei järjestelmän ohjaukselle luoda lujia rakenteita ja työkaluja, kilpailun logiikka voi johtaa yhtä aikaa kustannusten nousuun ja kiihtyvään eriarvoistumiseen.

    Viime vuosikymmenten aikana soten kansallinen ohjaus on pettänyt. Nyt luotavia maakuntia ollaan laittamassa paljon vartijoiksi, entistä monimutkaisemman palvelutuotannon isänniksi. Jos valtion ja maakuntien yhteistä ohjausvoimaa ei nosteta kokonaan uudelle tasolle, tuuliajo päättyy vasta, kun karilla rytisee.

    Kirjoittaja on Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikön johtaja.