Varmuuden kaipuu

    Tiina Lankinen

    Tiina Lankinen

    ”Mitään muuta en elämään toivoisi, kuin enemmän varmuutta” huokasi ystäväni, joka tekee määräaikaista, projektiluonteista työtä.

    Yt-uutinen seuraa toistaan niin akateemisilla kuin muillakin aloilla, eivätkä maailmantalouden näkymät näytä yhtään varmemmilta. Kaipuu vakaisiin aikoihin on kova.

    Puhe työelämän epävarmuuden jatkuvasta kasvusta on kuitenkin hokema, jota tilastotieto ei tue. Tämän huomasivat tutkijat Pasi Pyöriä ja Satu Ojala, kun he tutkivat suomalaisen palkkatyön epävarmuutta 1980-luvulta 2010-luvulle. Epävarmimmillaan työelämä oli 1990-luvun laman aikaan, mutta se normalisoitui 2000-luvulla. Hämmentävästi kuitenkin samaan aikaan työelämän epävarmuus nousi julkiseen keskusteluun, vaikka todellisuudessa tilanne tasoittui. Epävarmuutta kokevat useimmiten pienituloiset, suhdanneherkillä aloilla, kuten esimerkiksi teollisuudessa, työskentelevät ihmiset.

    Vuoden 2008 finanssikriisi heikensi työmarkkinoiden varmuutta mutta ei samalla tavoin kuin edellinen lama. Palkansaajien plot lomauttamisesta tai oman työpaikan menetyksestä ovat kuitenkin jälleen kasvaneet.

    Tutkijat korostavat, että he eivät vähättele epävarmuuden ongelmaa. Epävarmassa asemassa olevia työntekijöitä oli heidän tutkimuksensa mukaan vuonna 2013 noin 250 000 suomalaista, ja asia vaatii korjausta. Puhumattakaan ihmisistä, jotka ovat kokonaan vailla työtä. Epävarmuus ei kuitenkaan ole suomalaisen työelämän koko kuva, ja sen korostaminen voi kääntyä itseään toteuttavaksi ennustukseksi.

    Kirjoittaja on Aikalaisen vastaava toimittaja.