Globaalisti akateeminen

    globaalisti _kansiTitus Hjelm: Globaalisti akateeminen. Opas kansainväliseen tiedejulkaisemiseen. Vastapaino 2016. 183 s.

    Tunnettu lause ”julkaise tai tuhoudu” on tämän päivän globaalissa kilpailussa sananmukaisesti totta. Kaksi taitoa kohoaa ylitse muiden: Hyvä englannin kielen taito ja kansainvälisen tiedekustantamisen kentän tuntemus.

    Globaalisti akateeminen on opas jälkimmäiseen. Kirjoittaja Titus Hjelm on oikea ihminen tähän tehtävään, sillä hän toimii opettajana ja tutkijana University College Londonissa ja julkaissut useita englanninkielisiä teoksia ja toimii tiedelehden päätoimittajana.

    Kirjan viestin perille menoa ja sisäistämistä tehostaakin se, että lähes kaikki käytännön esimerkit, sekä onnistumiset että epäonnistumiset, ovat poimittu kirjoittajan omista kokemuksista.

    Globaalisti akateeminen opastaa niin kirjojen kuin artikkelien laatimiseen yksityiskohtaisesti. Eri tieteen alojen kustantajat, etenkin englantilaiset ja amerikkalaiset, esitellään kustannussopimuksia ja sähköpostiosoitteita myöten.

    Globaalissa akateemisessa maailmassa on erilaisia yleisöjä huomattavasti enemmän kuin Suomessa.  Tärkein ja kultaisin sääntö, joka toistuu läpi kirjan, on yksinkertaisesti ” Tunne yleisösi”.

    Vaikka tutkimus olisi miten hieno ja uraauurtava, se jää paitsioon, jos tutkija ei sääntöä noudata – Hjelmin mukaan suurin osa kirjoitusten hylkäämisistä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ne on suunnattu väärälle yleisölle.

    Yksi yksinkertainen tapa löytää oikea yleisö on tutustua kollegoihin konferensseissa. Niissä kirjallisia tuotteita on myös helppo mainostaa. Hjelm painottaa, että vaikka tieteelliset tutkimukset harvoin päätyvät ja pyrkivätkään bestseller-listoille, niin taloudelliset arvot painavat nykyään vaakakupissa akateemisillakin areenoilla.

    Pekka Wahlstedt