Toisenlaiset naissankarit

    Satu Saari

    Satu Saari

    ”Oletpas pirteän näköinen tänään!” ”Ihana paita!” ”Tosi hyvää työtä tän tekstin kanssa.”

    Mitä vastaat tällaisiin kommentteihin? Kiitätkö kehaisijaa vai aloitatko vähättelylitaniat: ”No ihan vanha kirpparilöytö, eikä maksanutkaan kuin euron.” ”En nyt tiedä, ihan tavallinen juttu.” Kehun alas ampuminen ei oikeastaan kerro vaatimattomuudestasi, vaan siinä tulee vähätelleeksi toisen mielipidettä, kuin sanoisi että olet väärässä pitäessäsi minua taitavana tai kivan näköisenä.

    Ystävältäni opin, että kehuihin voi aina vastata iloisesti kiitos ja parhaimmillaan vielä vahvistaa olevansa samaa mieltä. Samainen ystävä myös kehuu muita auliisti ja puhuu myös selän takana hyvää.

    Feminismijuttua (s. 6) tehdessäni aloin miettiä, mitä kaikkea olen muilta naisilta oppinut. Kehut, lempeys ja huvittuneisuus ovat radikaaleja toimintatapoja kilpailuyhteiskunnassa, mutta ne murtavat omituista myyttiä naisten keskinäisestä vihollisuudesta.

    Olen oppinut, että yksinkin voi ja kannattaa matkustaa (kummitäti), vakavakaan diagnoosi ei tarkoita toivottomuutta (enoni vaimo), takaiskuista ei kannata välittää koska kaikella on tapana järjestyä (äiti), mutta aina ei ole pakko olla väkisin reipas, levätäkin pitää (lapsuudenystävä).

    Opetus ei välttämättä ole sanalliseen muotoon puettu oppitunti. Parinkymmenen vuoden kokemuksellakin voi katsoa taaksepäin ja miettiä, millaisia opetuksia ja elävän elämän esimerkkejä on ympäröiviltä upeilta tyypeiltä saanut. Noiden vaikutteiden seuraaminen tekee ehkä meistäkin esikuvia joillekin.

    Kirjoittaja on suomen kielen opiskelija,
    joka työskenteli harjoittelijana viestintäpalveluissa.