Terveisiä Käsivarresta

    Heta Heiskanen

    Heta Heiskanen

    Huhtikuussa 2015 Yle uutisoi, että Etelän tutkija lähtee selvittämään porosaamelaisten kärhämiä. Tuolloin Käsivarressa pohdittiin ankarasti. Ei kai taas joku päällepäsmäri, joka tulee tutkimaan meitä. Ymmärrettävä reaktio. Kukapa haluaisi omaan naapurustoonsa tuntemattomia ihmisiä tarkkailemaan ja neuvomaan − pyytämättä. Varsinkin kun antropologeja on hengannut kulmilla vuosikymmeniä.

    Kesäkuussa 2015 Käsivarressa odotettiin kyläkokousta. Tutkijaa jännitti. Tuleekohan kukaan?

    Tuli. Luokka oli täynnä ihmisiä, jotka odottivat. He ajattelivat kuumeisesti, miksi nämä ihmiset tulivat tänne. Mitä he haluavat ja mitä heillä on meille tarjota? Kaikki oleellisia kysymyksiä.

    Tutkija kysyi samat kysymykset paikallisilta: mitä te haluatte? Katsotaan voimmeko tarjota apua niihin asioihin. Tutkija kertoi, että tiimissä on myös toimittajia, jotka voivat auttaa heitä saamaan viestejä valtaväestölle.

    Tästä alkoi yhteistyö. Elokuussa istuttiin pienissä ja isoissa neuvottelupöydissä. Niistä asioista ei voi juuri puhua. Ne ovat luottamuksellisia. Liittyvät ympäristöpäätöksentekoon. Aitoihin, moottorikelkkoihin ja sen sellaisiin.

    Välillä hypättiin helikopteriin laskemaan ilmasta käsin poroja ja katsomaan suuren suurta Kilpisjärveä. Sitten jatkettiin edunvalvontaa.

    Jos paikalliset porosaamelaiset oppivat ympäristöpäätöksenteon prosesseista, oppi tutkija puolestaan yhtä paljon porosaamelaisuudesta.

    Käsivarressa poroja hoidetaan kyläkunnittain paimentamalla eli jutaamalla. Suomen laki ei tätä perinteistä poronhoitotapaa tunnista tai tunnusta, vaikka poronhoito on porosaamelaisen kulttuurin kivijalka. Koska laki ei turvaa poronhoitoa, on sitä vaikea puolustaa. Tähän tarvittaisiin muutos.

    Tutkija tajusi senkin, että vaikka Käsivarsi näyttää isolta, saamelaiset eivät voi väistää mereen. Alueelle kaavaillaan kaivoksia, tuulivoimaa, rautatietä ja turismia. Ne kaikki vievät tilaa, joka on perinteisesti ollut porojen.

    Tutkijalle myös valkeni se, että luonnossa kaikella on tarkoituksensa. Sääksi ajaa porot laumaan, paarma ja sieni taas hajauttaa. Niitä pienimpiäkin pörriäisiä tarvitaan tai poronhoito menee hankalaksi.

    Oppitunteihin lukeutui myös, että porosaamelaiset tai porot eivät halua olla maskotteja. Porosaamelainen on porosaamelainen, on hänellä sitten päällä goretexia tai Lapintakki. Tunturissa ei välttämättä ole kenttää, mutta whatsappi saattaa toimia.

    Tänä vuonna se en ole ainoastaan minä, Etelän tutkija, joka kertoo terveisiä Käsivarresta. Aiheesta valmistui juuri dokumentti nimeltä Porot kuuluvat tuulelle. Siinä dokumentissa ääni on vain ja ainoastaan heillä, joille se kuuluu. Käsivarren kulkijakansalle.

    Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.