Sosiaalinen tausta voi määrittää menestystä

    Perhetausta nousi uudelleen ratkaisevaksi tekijäksi kilpailussa työpaikoista.

    Koulutustaso ei enää takaa työpaikkaa, sen tietää moni työnhakija. Hyvänkin koulutuksen saaneet joutuvat kilpailemaan työpaikoista monien muiden korkeasti koulutettujen kanssa. Tämä johtuu siitä, että työikäisen väestön koulutustaso on kasvanut jatkuvasti.

    Työnhakijan sosioekonominen asema, kuten varallisuus tai vanhempien ammattiasema on noussut uudestaan määrittäväksi tekijäksi työmarkkinoilla menestymiseen.

    – Tutkimukset kertovat selvää kieltä siitä, että isän sosioekonominen ammattiasema määrittää hänen lastensa työmahdollisuuksia. Perinteiset sosiaaliset tekijät astuvat nyt uuteen valoon, sanoo Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professori Pertti Koistinen.

    Sosiaalisiin voimavaroihin kuuluu myös esimerkiksi se, onko henkilöllä tukiverkostoa, esimerkiksi isovanhempia auttamassa lasten hoidossa, jolloin on mahdollista ottaa vastaan työtä kauempaa tai hankalia työaikoja vaativa työ. Perhetausta määrittää, kuinka paljon resursseja, verkostoja ja sosiaalista pääomaa yksittäisellä ihmisellä tai kotitaloudella on. Tutkimustuloksia sosiaalisen taustan merkityksestä on julkaissut professori Jani Erola.

     

    2008 alkanut talouden alamäki kasvattaa nytkin työttömyyttä, mutta eri lailla kuin 1990-luvun lama. Tuolloin lamaan liittyi perinteisten suomalaisten metsätalous- ja konerakennusteollisuus alojen hiipuminen, ja se iski syvälle Suomen talouden rakenteisiin.

    – Nykyinen taantuma iskee myös talouden perusteisiin, mutta sen kohteena oli uusi ja nopeasti kasvanut tuotannonala, IT-sektori. Se vaikutti eri tavalla koulutettuun ja erilaisen ammattitaidon omaavaan työvoimaryhmään, Pertti Koistinen sanoo.

     

    Irtisanottujen työurat -tutkimuksesta julkaistaan tänä vuonna kansantajuinen yhteenvetoraportti Työurat katkolla.

     

    Irtisanottujen työurat -tutkimuksessa selvitettiin, miten yritysten työvoiman vähennykset vaikuttavat työntekijöiden urakehitykseen. Tilastokeskuksen laajan työnantaja-työntekijä-aineiston avulla pystyttiin vertailemaan työuria 1990-luvun laman ja 2000-luvun taantuman välillä. Pertti Koistinen toimi tutkimuksessa vastuullisena johtajana.

    Tuloksista on luettavissa myönteinen viesti, joka kertoo työmarkkinoiden sopeutumiskyvystä ja tukitoimien tehokkuudesta.

    – Vaikka suomalaisilla työmarkkinoilla riskit joutua työttömäksi ovat suuret, rakennemuutokset toistuvat toinen toisensa perään ja työttömyys on lisääntynyt, niin työmarkkinoiden uudelleen integroiva kyky on merkittävä.

    Työttömäksi joutumisen ajankohdalla on kuitenkin merkitystä.

    Esimerkiksi vuonna 1992 työttömäksi jääneistä vain 47 prosenttia kiinnittyi lähes saman tien vahvasti työmarkkinoille. Myöhemmin, vuosina 1997 ja 2003 työttömäksi jääneet työllistyivät hyvin ja kiinnittyivät yli 80-prosenttisesti vahvoille työurille. (Ks. grafiikka.)

    Vaikka 1992 laman yhteydessä työnsä menettäneet joutuivat vaikeaan rakoon, oli myönteistä kuitenkin se, että monilla heistä ura lähti uudelleen nousuun muutaman vuoden päästä irtisanomisesta. Tämä johtui usein uudelleenkouluttautumisen myötä hankitusta lisäpätevyydestä.

    – Etenkin naiset ovat käyttäneet mahdollisuutta suorittaa uusi tutkinto, ja he ovat työllistyneet tätä kautta.

    Kiitos työllistymislukujen paranemisesta kuuluu Koistisen mukaan osittain paremmille olosuhteille. Vuosituhannen vaihteessa työtilaisuuksia oli enemmän tarjolla kuin 1990-luvulla. Mutta kunnia kuuluu myös työvoimapoliittisille toimenpiteille.

    – Työntekijän muutosturvajärjestelmä syntyi laman kokemusten vuoksi. Suomi oli edelläkävijöitä kehitettäessä pro-aktiivisia työllistämisen keinoja. Myös paljon parjattu työvoimapalveluiden koulutusjärjestelmä toimii suuressa mittakaavassa hyvin.

    Irtisanottujen työurien kehitys vuonna 1992 ja 2003. Moni irtisanottu putosi työelämästä 1990-luvun lamassa, mutta osa pääsi myöhemmin takaisin mm. uudelleenkoulutuksen avulla. Vuonna 2003 irtisanotuista yli 80 prosenttia kiinnittyi heti vahvasti takaisin työmarkkinoille. Lähde: Työurat katkolla -raportti.

    Irtisanottujen työurien kehitys vuonna 1992 ja 2003. Moni irtisanottu putosi työelämästä 1990-luvun lamassa, mutta osa pääsi myöhemmin takaisin mm. uudelleenkoulutuksen avulla. Vuonna 2003 irtisanotuista yli 80 prosenttia kiinnittyi heti vahvasti takaisin työmarkkinoille. Lähde: Työurat katkolla -raportti.

     

     

     

    Yllättävä tulos saatiin myös vertailussa, jossa tutkittiin, kummat ovat onnekkaampia muutostilanteessa: Ne, jotka saivat pitää työnsä irtisanomisuhan alla vai ne, jotka menettivät työnsä.

    Välittömästi riskitilanteen jälkeen samassa työpaikassa jatkaneet olivat onnekkaampia, kuten voi olettaakin. Mutta muutaman vuoden jälkeen työurien erot tasaantuivat. Irtisanottujen tulot putosivat hetkeksi, mutta nousivat pian niiden tasolle, jotka saivat pitää työnsä. Yrityksestä lähteneiden ansiokehitys kasvoi jopa nopeammin kuin yritykseen jääneiden.

    Johtopäätös tuloksista on, että työmarkkinat tulisi ymmärtää prosessina, jossa jokainen kohtaa riskitilanteita.

    – Olennaista on, miten yksilöt pystyvät puskuroimaan riskejä ja miten sosiaalipoliittiset järjestelmät tukevat heitä siinä, Pertti Koistinen sanoo.

     

    Työnvälityspalvelujen ongelmana Koistinen pitää sitä, että kukaan ei tunnu ottavan kokonaisvastuuta ihmisen tukemisesta.

    – Te-palveluista on tullut lajittelukoneita, jotka eivät tuota itse palveluja vaan lajittelevat ihmiset eri kategorioihin. Vaikeimmin työllistyviä saatetaan työntää eri järjestöille ja yksityisille yrityksille, Koistinen sanoo.

    – Ne, jotka joutuvat B-ryhmään ilman omaa syytä, ovat vaikeuksissa saada hyvää palvelua tai tulla huomioiduksi yksilönä.

    Koistisen mukaan työllistämiskeinot ovat tuomittu epäonnistumaan, jos demokratia ei toimi. Uudelleen- ja jatkokoulutus toimii, mutta ei silloin, jos se on huonosti organisoitu tai ei sovi kyseiselle ihmiselle.

    – Hyvänä asiana voidaan tietenkin pitää sitä, että nykyään ymmärretään, että ihminen voi ilman omaa syytään jäädä työttömäksi ja joutua etsimään pitkäänkin uutta työtä, Koistinen lisää.

    – Tämä vähentää työttömäksi joutuneiden syyllistämistä ja syrjintää työnhaussa.

     

    Etenkin naiset ovat käyttäneet mahdollisuutta suorittaa uusi tutkinto.

     

    Te-palvelut on jaettu kolmeen linjaan: Työnvälitys- ja yrityspalvelut, jotka on suunnattu työnantajille ja helposti työllistyville, osaamisen kehittämispalvelut ja tuetun työllistämisen palvelut.

    Työelämän tutkimuskeskuksen tutkija Esa Jokinen kertoo, että etenkin ensimmäinen linja on toiminut kiitettävästikin ja luonut yhteyksiä yrityksiin, mutta vaikeinta on ollut tuetun työllistämisen palveluissa eli pitkäaikaistyöttömien asioiden hoidossa.

    – Ikuisuuskysymys on, jakaako profilointi hakijoita hyviin ja huonoihin, ja miten voit siirtyä hyviin, jos joudut aluksi huonompaan lokeroon. Kansainvälisestikin katsottuna Suomen malli on splittaava, Jokinen sanoo.

    Positiivinen mahdollisuus liittyy siihen, että linjat voivat keskittyä omiin alueisiinsa. Esimerkiksi osaamisen kehittämispalveluissa olisi varaa luoda vielä enemmän yhteyksiä oppilaitoksiin ja helpottaa omaehtoista opiskelua.

    Pitkäaikaistyöttömien asioiden hoitaminen vaatii yhteistyötä eri palveluiden välillä.

    – Kuntoutus, opiskelu, ohjaus, henkinen tuki, terveyspalvelut, kaikki pitäisi saada toimimaan yhdessä, ja tämä ei tosiaan ole työhallinnon bravuurialue. On mietitty, pitäisikö kuntien ottaa enemmän vastuuta kontolleen pitkäaikaistyöttömistä, Jokinen sanoo.

     

    Tehtaiden laajoissa irtisanomisissa, lakkauttamisissa tai muissa organisaatiomuutoksissa työnsä menettäneet saavat usein ekstraresursseja normaalien työvoimapoliittisten toimien lisäksi. Esimerkiksi paikkakunnille myönnetään rahallista tukea rakennemuutoksiin ja entisille työntekijöille järjestetään räätälöityjä erikoisohjelmia.

    Suurissa irtisanomisissa työnsä menettäneet ovat Pertti Koistisen mukaan myös paremmassa poliittisessa asemassa. Heidän kohdallaan on selviö, että irtisanominen ei johdu töiden laiminlyömisestä tai muista henkilökohtaisista seikoista.

    – Heidät kuvataan mediassa osaavana työvoimana. Se, että sinut on irtisanottu Nokialta, toimii jopa mainoskorttina. Muut yritykset ovat valppaasti rekrytoineet heitä, Koistinen sanoo.

    – Onko muilla työnhakijoilla samanlaisia positiivisia etuja? Valitettavasti ei ole.

     

    Te-palvelut uudistuvat

    • Työvoimapalveluja on kehitetty Suomessa voimakkaasti 1990-luvulta lähtien.
    • Työvoimapalvelut uudistettiin viimeksi vuoden 2013 alussa. Nyt hallitus valmistelee uutta uudistusta. Pilottihankkeissa on kokeiltu yhteistyötä yksityisten työnvälitysfirmojen kanssa.

     

     

    Yksityinen työnvälitys on ketterää

     

    Suomi seuraa pikkuhiljaa kansainvälisiä trendejä työnvälityksessä. Julkinen työnvälitys hakee yhteistyötä yksityisten työnvälitystoimistojen kanssa.

    – Yksityisen vahvuus on nopea ja ketterä työnvälitys. Se sopii erityisesti ehkä nuoremmille ja esimerkiksi keikkatyötä tekeville, sanoo Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen tutkija Esa Jokinen.

    Tarve notkeammalle työnvälitykselle syntyy siitä, että työelämä ja ammatit ovat muuttuneet. Yksityisellä työnvälityksellä voi olla erikoisasiantuntemusta esimerkiksi ICT-alan markkinoista ja mahdollisuuksista.

    – Nykyään työelämässä on niin paljon kaikenlaista hymiönrakentamista, että eihän vanha työvoimaneuvoja tiedä, mitä kaikkia mahdollisuuksia on olemassa, näin kärjistetysti sanoen.

    Suomessa työnvälitysalalle rekisteröityneitä yksityisyrityksiä on yllättävän paljon, lähes toista tuhatta.

    Pirkanmaallakin on käynnissä kokeiluprojekteja, joissa haetaan yksityisiltä yrityksiltä apua pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen. Alustavat kokemukset projekteista ovat myönteisiä.

    Esa Jokinen on tutkijana mm. kansainvälisessä selvityksessä heikossa asemassa olevien te-palveluista ja työllisyyden kuntakokeilun seurantatutkimuksessa. Jokinen on myös itse työskennellyt harjoittelijana Pirkanmaan te-palveluissa.

     

    Työvoimapalveluiden tilanne on kiittämätön. Asiakasmäärät lisääntyvät kun työttömyys kasvaa, mutta määrärahat kaventuvat.

    Esa Jokinen summaa julkisten te-palveluiden tilaa seuraavasti:

    – Asiakaspalvelijat ovat fyysisesti kadoksissa paikallisella tasolla, ja monikanavaiset palvelut ovat päivän sana. Yksityisiä rekrytointifirmoja hyödynnetään tarpeen tullen ja koko ajan yritetään parantaa palvelua. Mutta näissä hommissa on vaikeaa saada kansansuosiota.

    Monissa Euroopan maissa uudistetaan voimakkaasti työvoimapalveluja. Mallin katsominen toisaalta ei kuitenkaan aina tuo onnea. Esimerkiksi asiakasprofilointiin perustuva toimintamalli oli käytössä Tanskassa, mutta nyt siitä on jo koko lailla luovuttu. Suomi otti palvelulinjat käyttöön vuonna 2013.

    – On tavallista, että Suomi tekee asiat kunnolla jälkijunassa. Tällöin vaarana on tehdä samat virheet kuin muut meitä aiemmin.

    Te-palveluiden uudistaminen pitäisi Jokisen mielestä suhteuttaa osaksi isoa kokonaisuutta, johon työllisyyden kuntakokeilu tähtäsi.

    – Te-hallinnon pitäisi olla yksi osa kokonaisuutta, jolla yritetään hoitaa ihmisten hyvinvointia ja työllistymistä ja alueiden ja kuntien kilpailukykyä. Se olisi huomista tai ylihuomista, Jokinen sanoo.

    – Te-palveluiden uudistaminen sinällään on eilistä. Kuten tuloksistakin näkee, se ei juuri aiheuta riemunhuutoja kenessäkään, että työhallinto uudistuu taas.

    Teksti Tiina Lankinen