Onko yliopistossa täitä?

    Rehtori Paavo Koli ja hallintojohtaja Yrjö Silo tutkivat yliopiston ns. kakkosvaiheen rakennussuunnitelmaa, johon kuuluivat muun muassa E-siipi ja alakuppila.

    Rehtori Paavo Koli ja hallintojohtaja Yrjö Silo tutkivat yliopiston ns. kakkosvaiheen rakennussuunnitelmaa, johon kuuluivat muun muassa E-siipi ja alakuppila.

    Yliopistomme entisellä hallintojohtajalla kanslianeuvos Yrjö Silolla oli rouhea tyyli estää ei-toivottuja uudistuksia toteamalla: ”Se pitää tappaa heti saivarena.” Nykyistä köyhemmän Suomen kansalaiset ymmärsivät tietenkin tämän johtamisopillisen sanoman tarkoituksen. Paidassa, hiuksissa ja kipsijalassa elävien täiden varhaisvaihe, saivare, piti tappaa ennen kuin se kehittyi lisääntymiskykyiseksi täiksi.

    Muutama esimerkki. Yliopiston rehtoriksi oli pyrkimässä professori Erkki Pystynen (kok). Yrjö Silo ei ollut ihastunut ajatuksesta ja ehdotti pyrkimisen tappamista saivarena. Ihmettelin Silolle, miksi hän ei oman puolueen nousevaa edistyksellistä tähteä hyväksyisi.  Vastaus oli kirkas: ”Kuule, sinä et tiedä, miten paljon kokoomuksessa on nykyään kommunisteja.” Pystynen kasvoi ulos saivaresta, tuli rehtoriksi ja eduskunnan puhemieheksi.

    Moni uusi ajatus pääsi livahtamaan hallintojohtajan täikamman lävitse, usein hänen itse avittamana.  Mutta moni koki kohtalonsa saivarena. Eräs sellainen oli yritys nimittää maakuntaamme ”Tammermaaksi”. Silon kanta voitti, asumme nyt onneksi Pirkanmaalla. Vain osittain Silo onnistui vaatimuksessaan TaY:n keskushallinnon työntekijöille: ”Täällä ei sitten opiskella.” Rikkureita löytyi, sillä rehtori Paavo Kolin elämänohje henkilöstölle oli jämptisti päinvastainen.

    Rehtori Koli tunsi Silon menetelmän. Hän ei heti paljastanut tälle omia innovaatiosuunnitelmiaan, vaan kertoi niistä vasta lihoneessa täivaiheessa. Niinpä esimiehelleen aina uskollinen Silo hyväksyi idean ja ryhtyi sen sitkeäksi puolestapuhujaksi. Eräs Silon täikammasta läpi päässyt Kolin idea oli ottaa Teknillisen korkeakoulun Tampereelle v. 1965 muuttanut alaosasto osaksi Tampereen Yliopistoa. Hankkeen tappoivat saivarena monet ulkopuoliset nitistäjät. Mutta saivare onnistui jotenkin vaipumaan puolen vuosisadan koomaan. Sieltä se näyttää nyt heräävän henkiinsä. Joko kutiavan täin tai upean perhosen muodossa.

    Matti Parjanen

    Matti Parjanen

    Istuin hiljattain olutpöydässä muutaman TaY:n nuoren (alle 55v.) yhteiskuntatieteilijän kanssa. He murisivat, että Tampere3 -hankkeesta olisi pitänyt kiskaista töpseli irti heti alussa. Yritin täsmentää: ”Siis tappaa se saivarena?” Luulivat minun ilveilevän heidän kustannuksellaan. Akateemisten johtamisoppien konkreettinen terminologia on vuosikymmeninä muuttunut tylsempään suuntaan.

    Kirjoittaja on kamarineuvos ja yliopiston alumni.