Kuka keksi rakkauden ATK:n

    Miäs pakinoi - Anne Mölsä

    Miäs pakinoi

    Mää avasin akkunani viikonloppuiseen syyspäivään ja kuulin mandoliinin äänen. Naapurini, ATK-tukihenkilön, asunnosta ne sulosävelet kantautuivat. Siinä samassa mää muistin muutamankin onnettomasti päättyneen lemmenjutun ja vesi nousi mun kaikennähneeseen silmään. Toinen silmä, huanompinäköinen ja siten vähemmän käytössä ollut, pysyi kuivana.

    Mää niistin nenäni ja aukaisin mun hartaasti palvelleen pc-koneen. Naapurini, ATK-tukihenkilö, on nimittäin myäs paatunut romantikko, ja mää olin häneltä saanut parikin käyttökelpoista nettiosoitetta.

    Nyt mää sen teen, mää ajattelin.

    Niin minkä? mää ihmettelin, kun jo samana iltana seisoin Musta Torni -hotellin juurella ja odottelin jotakuta. Siinähän se kohta olikin. Aito Joku. Juteltiin niitä näitä, käveltiin. Sanasia vaihdeltiin. Tylsistyttiin. Ja kun mää sanoin, että mulla on pyykit kuivumassa, niin Joku tajusi heti ja sanoi, että kannattaa mennä kattoon joko ne voi taitella kaappiin. Meidän tapaaminen oli kestänyt 20 minuuttia. Mää halasin häntä ja vedin kialarin. Hän sano juu, kattellaan.

    Kotona mää ihmettelin. Mää olin kokemusta rikkaampi mutta musta ei tuntunut siltä.

    Seuraavana päivänä mää menin ATK-tukihenkilön ovelle valmiiksi ladatun suadatinpussin kanssa ja kerroin ihmetyksestäni. Naapuri näppäsi puhelimestaan soimaan Haddawayn What is Loven ja The Supremesin You Can’t Hurry Loven ja luki mulle eräitä munkki Ryokanin haikuja. Lopuksi hän ilmoitti esityksensä meinanneen, että rakkaus on kummallinen asia eikä löydy sattumalta.

    Miten sitten? mää kysyin.

    Myers-Briggs-tyyppi-indikaattorin avulla, naapurini sanoi, asetti itsensä sohvalle ja nukahti.

    Illalla mää seisoin taas Musta Torni -hotellin juurella odottamassa. Tällä kertaa mää olin pelannut varman päälle: koska mää olen kirjainyhdistelmä, olkoon rakkaimpani toisenlainen kirjainyhdistelmä. Asiasta löytyy internetistä kosolti arveluttavaa tiatoa, johon mää olin tarrannut kuin jalokala viäheeseen.

    Kirjainyhdistelmä saapui paikalle kolme minuuttia myähässä ja vaikutti innostuneelta. Mää terästin molempia silmiäni ja yritin nähdä, mikä hänestä tekisi tulevan pualisoni, mutten nähnyt sitä. Mää sain liimattua itteni kahvilan penkkiin 37 minuutin ajaksi. Sitten mää sanoin että anteeks ny, mutta mulla on pyykit kuivumassa. Mutta hän oli ajattelijatyyppiä; kurtisti kulmiaan ja kysyi: mitä sitte?

    Kirjainyhdistelmä majaili mun luanani kolme viikkoa, minkä jälkeen hän poistui itkussa silmin, ja mää kipaisin jälleen ATK-tukihenkilöni ovelle.

    Hän ei muuta kuin olkiaan kohautti ja sanoi, että jos hän tiätäisi kaiken, niin luulenko mää että hän edelleen olis sinkku.

    Niin me jatkettiin elämää, ja kaikki oli samoin kuin ennen, mutta mää olin saanut naapuriltani lainaksi munkki Ryokanin haikut.

    Anne Mölsä
    Kirjoittaja on Tampereen yliopiston alumni ja vapaa kirjoittaja.