Venäjän vipuvarsi Syyriassa

    DAMASCUS, SYRIA. OCTOBER 21, 2015. An airstrike delivered by the Russian Air Force on positions of anti-government militants in Harasta, Damascus. Valery Sharifulin/TASS ITAR TASS / LEHTIKUVA Sharifulin Valery

    LEHTIKUVA: Sharifulin Valery/TASS

    Syyrian presidentti Bashar al-Assad varoitti tasan neljä vuotta sitten, sisällissodaksi kääntyvän kansannousun ensimmäisenä vuotena, että ulkopuolinen sotilaallinen interventio Syyriassa tekee siitä toisen Afganistanin. Assad ei tuolloin osannut kuvitella, että vertaus nousee enemmän kuin ajankohtaiseksi Venäjän aloitettua sotilaalliset iskut syyskuussa 2015.

    Sisällissota on ajanut Syyrian pirstoutuneeksi mosaiikiksi, jossa maa-alasta enää alle puolet on hallinnon hallussa. Kapinallisten hallussa pitämillä alueilla valtaa pitää itseään islamilaiseksi valtioksi kutsuva äärisunnalainen jihadistijärjestö Isis. Pääkaupunki Damaskos on pysynyt hallinnon tukijalkana ja turvapaikkana suurelle osalle maan sisäisistä evakoista. Syyrian yli 20 miljoonan asukkaan väestöstä ulkomaille on paennut jo reilut neljä miljoonaa, ja noin seitsemän miljoonaa asukasta on maan sisäisessä evakossa.

    Sotilaallisilla interventioilla ei ratkaista Syyrian sotaa. Ainoastaan poliittinen ratkaisu voi johtaa tilanteeseen, joka mahdollistaa Syyrian säilymisen valtiona, sen instituutioiden uudistamisen ja pakolaisvirran tyrehtymisen ja kääntymisen paluumuutoksi.

    Sota on ollut voimasuhteiden soutamista ja huopaamista. Saudi-Arabia, Persianlahden valtiot ja Turkki – Yhdysvaltojen myötävaikutuksella – tukivat oppositiokapinallisia asetoimituksin vuodesta 2012 alkaen. Se johti nopeaan islamististen kapinallisten etenemiseen. Tämä oli jo interventio, vaikkakaan ei opposition yleisimmin haluamassa muodossa eli lentokieltoaluein ja ilmapommituksin. Tilanne muuttui, kun Iran ja Libanonin Hizbollah alkoivat tukea hallintoa. Al-Qusairin kaupungin valtaus kapinallisilta keväällä 2013 nosti hallinnon joukot niskan päälle ja lievitti kapinallisten luomaa painetta Damaskoksen ympäriltä. Hallinto sai menettämäänsä legitimiteettiä jossakin määrin takaisin solmiessaan kemiallisten aseiden kieltosopimuksen ja hyväksyessään aseiden hävittämisen Damaskoksen liepeillä tapahtuneen kemiallisten aseiden iskun jälkeen.

    Sodan suunta muuttui vuoden 2014 aikana Isisin ilmaantuessa näyttämölle – ei tyhjästä, vaan huolellisen valmistelun seurauksena Irakista käsin. Hallinto näytti joutuvan alakynteen ja menetti ensimmäisen kokonaisen maakunnan eli Raqqan Isisille. Hallinnon vaalima selitys sodasta terrorismia vastaan muuttui lihaksi viimeistään Isisin ja sen brutaalien tekojen myötä. Sotarikoksiin verrattavia tekoja tekivät nyt sodan kaikki osapuolet. Tilanne ei edennyt hallinnon kirjoittaman käsikirjoituksen mukaisesti. Oli kuviteltu, että terrorismin vastaiseksi sodaksi leimattu tilanne pystytään hallitsemaan paremmin, mutta Isisin ja muiden ääri-islamististen kapinallisjärjestöjen uhasta tuli aito Damaskokselle. Kesän 2015 kuluessa äärijärjestöt etenivät hallinnon kannalta huolestuttavasti joka puolella maata.

    Syyskuuhun asti Venäjä oli tukenut Syyrian hallintoa YK:n turvallisuusneuvostossa ja toimittanut aseita aikaisemmin solmittujen asekauppojen mukaisesti, mutta pidättäytynyt suorasta väliintulosta. Syyrialla oli varsin läheiset suhteet Neuvostoliiton kanssa, ja valtaosa Syyrian armeijan aseistuksesta on joko neuvostoaikaista tai venäläistä tuotantoa. Erityisesti edistynyt ja suorituskykyinen ilmapuolustusjärjestelmä on toiminut pelotteena mahdollisille hallinnon vastaisille ilmaoperaatioille. Bashar al-Assadin isä, vuonna 1970 vallan verettömästi kaapannut Hafez al-Assad oli suorittanut hävittäjälentäjäopintoja Neuvostoliitossa MIG-hävittäjillä. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto luki Syyrian kumppanimaakseen Lähi-idässä vastapainona Yhdysvaltojen Lähi-idän liittolaisille Israelille, Jordanialle ja Saudi-Arabialle.

    Venäjä päätti omasta interventiostaan arvioidessaan uhan Assadin hallinnolle riittävän vakavaksi. Sitä edelsi huolellinen valmistelu. Siihen liittyivät myös diplomaattiset ponnistelut, joita Venäjä edisti Syyrian ja Saudi-Arabian välillä kesällä 2015. Tavoitteena oli löytää sodan umpikujaan neuvotteluratkaisu, mutta sen viivästyessä ja tilanteen kärjistyessä ratkaisua päätettiin nopeuttaa sotilaallisilla iskuilla. Sotilaallinen interventio aikataulutettiin huolellisesti syyskuussa pidetyn YK:n yleiskokouksen kanssa siten, että miehistön ja kaluston kuljetukset tapahtuivat yleiskokouksen valmistelun varjossa. Lisäksi Venäjä varmisti alueellisen tuen toiminnalleen. Tästä on osoituksena tiedusteluyhteistyöstä sopiminen Irakin ja Iranin kanssa Isisin vastaisessa taistelussa.

    Iskujen intensiteetti ja vahvuus ovat olleet yllätys. Interventio ei ole jäänyt moraalisen tuen osoittamiseksi Assadin hallinnolle, vaan iskuilla on ollut selvä tavoite muokata maaperää Syyriassa otolliseksi hallinnon vastahyökkäyksille kapinallisia vastaan. Venäjä odottaa, että sen tuki kääntää sodan vaakakupin jälleen Assadin hyväksi. Venäjän interventio voi vaikuttaa sodan ratkaisuun myönteisesti vain siinä tilanteessa, että se johtaa nopeasti diplomaattiseen läpimurtoon. Muussa tapauksessa väkivalta vain lisää väkivaltaa, eikä se edistä sodan ratkaisua yhtään sen enempää kuin Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian tuki kapinallisille. Aseellinen tuki eri osapuolille vain pitkittää sotaa ja syyrialaisten kärsimystä.

    Sodan alkuvaiheessa yliarvioitiin Venäjän vaikutusvaltaa Assadin hallintoon. Sitä ei juurikaan ollut, vaan päätökset tehtiin Damaskoksessa itsenäisesti. Nyt Venäjällä on huomattavasti vahvempi vipuvarsi Assadin hallintoon, ja mikäli se pystyy vipuamaan sen neuvotteluasentoon, tilanne voi muuttua. Assadin kutsu Moskovaan ja ulkoministeri Lavrovin neuvotteluyritykset kertovat, että poliittiseen ratkaisuun pyritään. Tuloksista ei ole kuitenkaan vielä näyttöä.

    Umpikuja Syyriassa syvenee, konflikti laajenee ja pakolaisten määrä kasvaa. Syyrian sodan ratkaisuun tarvitaan niin Venäjää kuin Yhdysvaltoja ja yhtälailla Saudi-Arabiaa ja Irania. Ilman yhteisymmärrystä näiden välillä, ja Assadin hallinnon ja oppositioiden ja kapinallisten myöntymystä poliittiseen prosessiin, sota ei lopu lähivuosina ja Assad on oikeassa ennustuksessaan uudesta Afganistanista.

     

    Ari Kerkkänen
    Kirjoittaja on Taprin vieraileva tutkija ja Lähi-idän instituutin entinen johtaja, joka työskentelee Afganistanissa. Häneltä ilmestyy marraskuussa kirjoituskokoelma Syyria ja Lähi-itä: Havaintoja nykypäivästä ja heijastuksia historiasta. (Pystykorva).