Suvaitsevaisuus kumpuaa keskustelusta

    Kaisa Herneen mielestä nettikommentoinnin rajoittaminen ja moderointi ei vaikuta demokratian toteutumiseen.

    Kaisa Herneen mielestä nettikommentoinnin rajoittaminen ja moderointi ei vaikuta demokratian toteutumiseen.

    Kasvokkainen keskustelu on avain toisten ymmärtämiseen ja empatian lisääntymiseen

     

    Poliittinen, julkinen keskustelu on vaikuttanut viime aikoina saippuaoopperamaiselta draamalta, jossa kaikki huutavat toistensa päälle ja kieltäytyvät kuuntelemasta vastapuolta. Voisiko ratkaisu olla deliberatiivisessa demokratiassa?

    Tampereen yliopiston valtio-opin professori Kaisa Herne on tutkinut deliberatiivista demokratiaa. Se tarkoittaa tasa-arvoista, toisia kunnioittavaa keskustelua, joka edeltää poliittista päätöksentekoa. Ihannetilanteessa kaikkien osapuolten mielipiteet saadaan kuuluviin tasapuolisesti, ja kaikki keskustelijat kuuntelevat toisiaan ja kunnioittavat toistensa mielipiteitä.

    Kasvokkaisessa keskustelussa on selkeä yhteys empatian lisääntymiseen ja toisen ymmärtämiseen.

    Deliberatiivisuutta on tutkittu keskusteluryhmien avulla niin, että satunnaisotannalla valittuja ihmisiä on jaettu mielipiteidensä mukaan keskusteluryhmiin joko samanmielisten kanssa tai eri mieltä olevien kanssa. Keskusteluissa on ollut mukana moderaattori, joka on valvonut keskustelua ja varmistanut, että kaikki saavat mielipiteensä julki.

    Tutkimusryhmä, jossa Herne on mukana, antoi koehenkilöille kysymyspattereita ja keskustelunaiheita koskien esimerkiksi ydinvoimaa ja maahanmuuttoa. Jokainen keskusteluryhmä sai eri aiheet pohdittavakseen. Aiheet olivat sellaisia, joista useimmilla ihmisillä on jonkinlainen mielipide, ja siten ne ovat melko tunnepitoisia puheenaiheita. Tällaisissa aiheissa mielipiteet ja argumentit niiden puolesta saattavat olla syvään juurtuneita ja hankalasti muutettavia.

    − Maahanmuuttokeskusteluissa sekaryhmissä oli mukana maahanmuuttajia. Heidän mukanaolonsa muutti yleistä mielipidettä suvaitsevaisemmaksi, asenteita empaattisemmiksi ja toisen mielipiteitä arvostavammiksi.

     

    Tutkijat tarkastelivat esimerkiksi sitä, miten ryhmäkeskustelu vaikuttaa mielipiteenmuodostukseen tai kärjistyivätkö mielipiteet niissä ryhmissä, joissa oli pelkästään samaa mieltä olevia ihmisiä.

    – Naiset osallistuivat esimerkiksi ydinvoimaa koskeviin keskusteluihin hieman miehiä vähemmän, vaikka keskusteluissa olikin moderaattori. Olosuhteiden ideaalisuudesta huolimatta tasa-arvo ei siis silti välttämättä toteudu.

    Tutkimuskeskustelut käydään saman pöydän ääressä, nimilaput rinnassa. Tämä tuo keskusteluun vastuullisuutta, kun omista sanomisista onkin vastattava omalla nimellä ja omilla kasvoilla.

    – Internetkeskustelun nimettömyys kärjistää usein mielipiteitä. Keskusteluryhmätutkimuksesta on olemassa online-versioitakin, mutta itse en ole ollut tällaisessa tutkimuksessa mukana, Herne kertoo.

    Tavoitteena ei ole aina saada ihmisiä muuttamaan mielipiteitään, vaan pikemminkin saada keskustelijat pohtimaan ja analysoimaan omia ajatuksiaan ja asenteitaan ja olemaan tarvittaessa valmiita muuttamaan mielipiteitään.

    Demokratian pitäisi perustua keskusteluun siksikin, että päätösten oikeutus vaatii sitä.

     

    Tällaista ihanteellisen deliberatiivista tilannetta on vaikea saavuttaa järjestymättömissä, valvomattomissa ympäristöissä kuten internetissä tai julkisessa keskustelussa yleensä.

    − Demokratian pitäisi perustua keskusteluun siksikin, että päätösten oikeutus vaatii sitä. Deliberatiivisuudella on muitakin positiivisia seurauksia, esimerkiksi luottamus poliittisiin järjestelmiin vahvistuu, poliittinen tietotaso kasvaa ja ihmiset ovat tyytyväisempiä tehtyihin päätöksiin, Herne luettelee.

    Jokaista mielipidettä auringon alla on kuitenkin vaikea tavoittaa ja saattaa kaikkien tietoon. Herne myöntää, ettei tämä olekaan täysin mahdollista.

    – Kun ajatellaan poliittista kenttää keskusteluineen kokonaisuutena, aivan kaiken keskustelun ei tarvitsekaan olla deliberatiivista. Riittää, että osa siitä on, jotta kaikkien äänet tulevat jollain tavalla kuulluksi.

     

    Hiljattain kaksi suurta mediaa päätti estää kommentoinnin nettisivuillaan täysin tai moderoida sitä vihapuheen torjumiseksi. Vaikka kärkevimmät ja aggressiivisimmat anonyymit kommentit saadaankin näin karsittua pois, keskustelu ei silti tunnu etenevän mihinkään. Kaisa Herneen mielestä nettikeskustelun rajoittaminen ei vaikuta demokratian toteutumiseen.

    – Nettikeskustelun tarkoitus ei Nyt-liitteen tai MTV:n sivuilla ole toteutunut. Kommenttiosioiden keskustelu oli epärakentavaa eikä todellakaan ollut ihanteellista, deliberatiivista ajatustenvaihtoa.

    Herne toteaa, että kansalaisilla on Suomessa nettikeskustelun sijaan monia muita demokratian muotoja. Yksi näistä on kansalaisaloiteinstituutio.

    − Kansalaisaloitteet ovat hyvin demokraattisia ja keskustelua herättäviä. On kuitenkin vaikea sanoa, montako prosenttia aloitteista päätyy lainsäädäntöön asti, Herne pohtii.

    Tulevaisuudessa mallia voitaisiin kuitenkin ottaa muualta maailmasta. Joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa poliittisessa päätöksenteossa hyödynnetään kansalaisraateja. Pienryhmät keskustelevat vaalien alla ajankohtaisista teemoista ja keskustelun tulokset kerrotaan kaikille äänestäjille

    − Kansalaisraadit ovat institutionaalinen osa päätöksentekoa. Raadit eivät kuitenkaan tee varsinaisia päätöksiä. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa tutkitaan esimerkiksi raatien mielipiteiden vaikuttavuutta äänestyskäyttäytymiseen, Herne kertoo.

    Herne arvelee, että kenties Suomessa voidaan tulevaisuudessa hyödyntää samankaltaisia raateja vaalien alla ja muissa suurissa poliittisissa kysymyksissä.

     

    Kaisa Herne

    • Valmistunut Turun yliopistosta vuonna 1992, lisensiaatiksi vuonna 1994, valtiotieteen tohtoriksi vuonna 1997.
    • Työskennellyt Turun yliopistossa yliopistonlehtorina valtio-opin laitoksella. Tampereen yliopiston valtiotieteen professori vuodesta 2012.
    • Julkaissut teoksen Mitä oikeudenmukaisuus on? (Gaudeamus 2012).

     

    Teksti Satu Saari
    Kuvat Jonne Renvall

     

    Toimittajan kommentti 

     

    Satu Saari

    Satu Saari

    Argumentoinnin – tai sen puuttumisen – taso julkisessa keskustelussa on välillä ollut sellaista, että herkempää hirvittää. Viime aikoina pinnalle on noussut paljon tunteita herättäviä aiheita, pakolaiskriisin lisäksi esimerkiksi tasa-arvoinen avioliittolaki pari vuotta sitten. Tuntuu, että puolueeton asenne näihin puheenaiheisiin on sula mahdottomuus. Radikaali mielipide tuntuu olevan verojenmaksamisen kaltainen kansalaisvelvollisuus.

    Netissä nimimerkin turvin kommentoivat ovat pahimmillaan kuin sotaelokuvien poteroista tulittavat sotilaat. Ammutaan kaikki lippaat tyhjiksi sokkona ja kohotaan vasta sitten kurkkimaan, osuiko maaliin. Sitten pitää taas suojautua, kun vastapuoli ampuu takaisin yhtä kovin panoksin.

    Hiekkalaatikoilta tuttu ”sun mielipide on ihan tyhmä” ei valitettavasti rajoitu päiväkoteihin eikä internet-kommentteihinkaan. Verenpaineen pysyvän kohoamisen pelossa välttelen tv-kanavien ”keskusteluiltoja”, joissa ammattitaitoiset poliitikot ja asiantuntijat huutavat naamat punoittaen eikä kukaan suostu tulemaan ketään vastaan. Iltojen vetäjinä olevat toimittajat muistuttavat niistä päiväkotien tyynimmistä hoitotädeistä.

    Muistan, kuinka kasiluokan äidinkielen tunneilla harjoiteltiin mielipidetekstin kirjoittamista. Siinä piti perustella oma mielipide hyvin ja faktoja käyttäen. Kasiluokalla ei myöskään saanut huutaa eikä lähteä luokasta, jos käsiteltävä aihe ei miellyttänyt. Pitäisiköhän peruskoulunopettajien vetää seuraava ajankohtaisteemailta? Ehkä kansanedustajien istuttaminen pulpetteihin palauttaisi mieleen sen, miten koulussakin piti käyttäytyä.

    Kirjoittaja työskentelee harjoittelijana Tampereen yliopiston viestintäpalveluissa.