Tee muutos tänä syksynä

    Laura Talvitie

    Laura Talvitie

    Syksy on otollista aikaa uusille aluille ja kokemuksille. Se tuo tullessaan uudet opetusohjelmat, kurssivalikoimat ja luentosarjat. Kelakin on armollinen ja aloittaa edistymisen seurannan käytännössä nollasta jokaisen lukuvuoden alussa. Tieto on monille lohdullinen ja tarpeellinen. Vaikka edellinen lukuvuosi olisi mennytkin penkin alle, voi syksyn saavuttua putsata pöydän ja lähteä kohti uusia seikkailuja. Toisaalta, jos olet ahkeroinut ja paahtanut eteenpäin sata lasissa edellisenä lukuvuonna, voit ehkä hieman höllätä tahtia ja pysähtyä tarkkailemaan, mitä yliopistoyhteisöllä on sinulle tarjota.

    Syksyn mukanaan tuomissa mahdollisuuksissa on paitsi symbolista arvoa, myös konkreettista hyötyä. Edellisen vuoden taakasta luopuminen kasvattaa voimavaroja ja avaa ovia uusille tavoille tehdä ja toimia. Mitäpä jos tänä syksynä tutustuisitkin johonkin uuteen järjestöön ja lähtisit mukaan toimintaan? Pelkästään ylioppilaskunnan piirissä toimii kymmeniä erilaisia harrasteyhdistyksiä. Kun tarkastelun laajentaa koskemaan myös Tampereen tuomia mahdollisuuksia, alkaa vaativammallekin etsijälle tulla jo runsauden pulaa. Tai entä jos kokeilisitkin jotain täysin uutta opintosuuntaa? Tampereen yliopiston tarjoama valinnanvapaus eri tutkinto-ohjelmien suhteen on etuoikeus, jota kannattaa käyttää. Kaiva siis opetusohjelma esiin ja lähde tutkimusmatkalle oman yliopistosi syövereihin!

    Muutos ei ole itseisarvo, vaan yksi väline oman hyvinvoinnin lisäämiseksi. Taitekohtia voi kuitenkin hyödyntää uusia elämäntapoja etsiessä. Mikä sai minut viime lukuvuonna onnelliseksi? Mitä jäin siitä kaipaamaan? Mitä tekisin nyt toisin? Aikaisempaan peilaaminen vaatii vain hieman aikaa ja hetken rauhoittumista. Sen tuomia havaintoja voi sen sijaan hyödyntää läpi vuoden.

    Pysyvämmän muutoksen aikaansaaminen vaatii usein alkusysäyksen toteutuakseen. Uusi lukuvuosi voi toimia tällaisena voimana samaan tapaan kuin uuden vuoden kääntäminen kalenterissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö suuntaa voisi muuttaa myös kesken matkan ja pienin askelin. Hyvinvoinnin ylläpitäminen ei katso vuodenaikaa tai viikonpäivää. Kokonaishyvinvointi lisääntyy vain siihen satsaamalla. Itse tekojen ei tarvitse olla suuria. Pistäydy ulkona joka päivä. Syö aina hyvä aamupala. Opettele uusi taito tai kehitä jotain vanhaa. Anna pois omasta ja laita hyvä kiertämään. Ole lempeä itselle ja muille. Monimutkaiset ajat vaativat yksinkertaisia ratkaisuja. Näistä voit vaikka aloittaa.

    Kirjoittaja työskenteli Tamyn sosiaalipoliittisena asiantuntijana.