Varhainen puuttuminen voi leimata

    Akatemiatutkija Kirsi Pauliina Kallio kollegoineen haluaisi siirtää syrjäytymiskäsitteen syrjään.

    Akatemiatutkija Kirsi Pauliina Kallio kollegoineen haluaisi siirtää syrjäytymiskäsitteen syrjään.

    Kunnioitus ja myönteinen tuki ovat ensimmäinen lääke nuorten syrjäytymisen torjuntaan.

     

    Syrjäytymisen ehkäisemisessä oleellista on huomioida jokainen lapsi ihmisenä, jolla on ainutlaatuiset ajatukset. Sen sijaan, että ongelmia pyritään tunnistamaan mahdollisimman varhain, pitäisi lähteä liikkeelle myönteisestä näkökulmasta.

    – Lapseen ja nuoreen voidaan suhtautua joko kielteisesti ongelmien kautta tai sitten niin, että ihmiselle tulee olo, että ”nuo ovat hoksanneet kuka minä olen, mikä minulle on tärkeää ja ne kunnioittavat sitä”. Nämä arkiset tilanteet ovat syrjäytymiskysymyksen kannalta kaikkein olennaisimpia, sanoo akatemiatutkija, lapsuuden tutkimuksen dosentti Kirsi Pauliina Kallio Tampereen ylipistosta.

    Lähestymistapaa nimitetään myönteiseksi tunnistamiseksi. Se tapahtuu vuorovaikutussuhteissa niin kotona, koulussa kuin harrastuksissa ja vertaissuhteissa kasvokkain tai internetissä.

    Syrjäytymiskäsite on Kallion tutkimusryhmän mielestä ”räjäyttämisen arvoinen”. Syrjäytymisellä voidaan tarkoittaa montaa asiaa – kokemuslähtöistä syrjäytymistä tai esimerkiksi työllisyys- tai terveydenhuollon tilastoihin perustuvaa syrjäytymistä.

    – Mitä jos sen sijaan, että puhutaan tällaisesta hötöstä, käsitteestä joka voi tarkoittaa milloin mitäkin mistä ollaan huolestuneita, puhuttaisiinkin ihmisistä, haastavista elämäntilanteista, koulunkäynnistä, terveydenhuollosta ja hyvinvoinnista ja niin edelleen?

    Johtamiskorkeakoulun Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG) on ollut mukana Suomen Akatemian Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys (SKIDI-KIDS) -tutkimusohjelmassa kahdella hankkeella. Tutkimuksissa on kehitetty marginalisaatiota eli syrjäytymistä ehkäiseviä näkökulmia ja työtapoja niin politiikkaan kuin lasten ja nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille.

     

    Varhaisen puuttumisen ideologia on pitkään ohjannut lapsi- ja nuorisopolitiikkaa Suomessa. Idean mukaan ongelmien kasautumista pyritään ehkäisemään auttamalla ihmistä mahdollisimman varhain.

    Kirsi Pauliina Kallio kollegoineen tutkii, onko syrjäytymisriskiä mahdollista hallita jo ennen kuin tarvitaan varhaisen puuttumisen työkaluja.

    – Vaikka varhaisessa puuttumisessa on hyviä tarkoitusperiä, siihen liittyy myös ongelmia.

    Tutkijoiden mielestä varhaisen puuttumisen pulmana on se, että siinä keskitytään ongelmiin ja yksilöihin ja tuotetaan jakolinjoja niin kutsuttujen ongelmalasten ja normaalien lasten välille.

    – Normaali itse asiassa kaventuu koko ajan, koska nykyään tunnistetaan niin monenlaisia erilaisia ongelmia jo varhaisessa vaiheessa, Kallio sanoo.

    Varhaisen puuttumisen idean mukaan toimiminen tuottaa osaltaan marginalisaatiota, ja on siten osa koko ongelmaa.

     

    Myönteisen tunnistamisen idea on, että lähtökohtaisesti kaikki nuoret ja lapset ovat normaaleja ja kaikki tarvitsevat tukea elämässään. Hankalissa asioissa ja tilanteissa tarvitaan enemmän apua, mutta samalla tulisi huomata myös vahvuudet ja keskittyä ongelmien ohella myönteisiin voimavaroihin.

    Näin esimerkiksi silloin, jos lapsen on hankala oppia lukemaan.

    – Ei kiinnitetäkään huomiota vain siihen, että lapsella on lukihäiriö, johon tehdään toimenpiteitä, hoitosuunnitelmia ja korjataan ”häiriötä”, Kallio sanoo.

    – Kannustetaan ihmistä niissä asioissa joissa hän on hyvä, ja samalla pitkäjänteisesti tuetaan lukemaan opettelua.

    Näin lapselle ei tule ongelmallisuuden ja heikkouden kokemusta. Pikkuhiljaa lukemisongelma voi näin hävitä ja unohtua, että mitään ongelmaa ikinä olikaan.

    Lasten jokapäiväisessä arjessa läsnä olevien ammattilaisten, kuten opettajien, rooli on Kirsi Pauliina Kallion mukaan hyvin tärkeä myönteisessä tunnistamisessa. Tai väärintunnistamisessa, jossa lapsi ei koe itseään arvokkaaksi tai sopivaksi esimerkiksi koululuokkayhteisöön.

    – Sitä ei monesti mielletä syrjäytymisen ehkäisemiseksi, mutta tutkimuksemme perusteella opettajien työ on aivan fundamentaalisen tärkeässä roolissa lasten ja nuorten hyvinvoinnissa.

     

    SPARG-ryhmän tutkijat luovat nyt myönteisen tunnistamisen käytäntöjä, joita kaikki lasten ja nuorten kanssa toimivat eri alojen ammattilaiset voisivat käyttää.

    – Aika moni intuitiivisesti toimii niin, että yrittää nähdä ihmisessä hyviä asioita. Mutta miten sen voisi eri alojen ammattilaisille sanallistaa välineeksi, joka olisi yhtä voimakas kuin varhainen puuttuminen, sitä koetamme nyt vahvistaa.

    Toimintatapojen avulla voitaisiin tehdä näkyväksi hiljaista työtä, jota lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ja muut hyvinvointialan ammattilaiset tekevät.

    Kirsi Pauliina Kallion mukaan pitää kuitenkin muistaa, että kaikki ongelmat eivät ratkea myönteisen tunnistamisen keinoin.

    – Joskus on ongelmia, joihin täytyy puuttua. Mutta tavoitteena on, että myönteinen tunnistaminen olisi ensimmäinen toimintatapa, vieläkin varhaisempi ja yleisempi kuin varhainen puuttuminen.

    SKIDI–KIDS-tutkimusohjelma jatkuu vuoden 2015 loppuun asti, mutta tutkimukselle on jo haettu jatkorahoitusta. Tampereen yliopiston tutkijat ovat parhaillaan kirjoittamassa kirjaa myönteisen tunnistamisen toimintatavasta yhdessä ammattilaisten kanssa. Teos ilmestyy vuoden 2015 loppupuolella Nuorisotutkimusverkoston Kenttä-sarjassa.

     

    lapsikuvitus JRPolitiikassa lapset ovat yhtä mieltä

     

    Ikä ja asuinpaikka määrittävät liikaa lapsien ja nuorien vaikuttamismahdollisuuksia. Tämä on tutkijoiden mielestä ongelma demokratian kannalta.

    – Yksi kymmenvuotias voi edustaa kaikkia ikäluokkalaisiaan vaikkapa koulun oppilaskunnassa. Aikuisten kohdalla näin ei voisi toimia, vaan edustuksellisessa demokratiassa ratkaisevia ovat arvot ja asenteet eikä ikä tai asuinpaikka, akatemiatutkija, lapsuuden tutkimuksen dosentti Kirsi Pauliina Kallio sanoo.

    Johtamiskorkeakoulun Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä SPARG teki Tampereella ja Helsingissä laadullisen tutkimuksen viides- ja yhdeksäsluokkalaisten eli 10–11- ja 15–16-vuotiaiden elämästä. Tutkimuksessa selvitettiin, mikä osallistujien maailmassa on tärkeää ja millaista elämää he elävät.

    Tutkimukseen valittiin mahdollisimman ”tavallisia” lapsia tavallisilta, keskiluokkaisilta asuinalueilta.

    – Lapsiin liittyy monesti ajatus, että heistä on helpompi tietää, millainen heidän maailmansa on. Oletetaan, että se on keskinäisesti samanlainen tietyillä asuinalueilla tai ikäluokissa.

    Tutkijat olettivat saavansa päinvastaisen tuloksen, ja näin kävikin. Ajatusten ja elämänkatsomuksen kirjo oli valtava.

    – Riippumatta siitä, minkä ikäisistä ihmisistä puhutaan, niin jokaisella on omanlaisensa elämä ja käsitys siitä, millaisessa maailmassa elää.

     

    Kun tutkijat kuuntelivat haastattelunauhoja, he huomasivat mielenkiintoisen asian. Jos ei olisi tiennyt, kuunteleeko teini-ikäisen vai ala-asteikäisen haastattelua, sitä ei olisi voinut arvata pelkästään kuuntelemalla. Samankaltaisuutta saattoikin löytyä yli ikäluokkien ja sukupuolirajojen.

    Tutkimuksella pyrittiin saamaan lasten arjesta tietoa, joka voisi auttaa ymmärtämään, miten lasten ääntä voisi paremmin kuulla päätöksenteossa ja miten lapsia voitaisiin paremmin huomioida kokonaisvaltaisina kansalaisina. Se ei ole kunnille ja päättäjille helppo tehtävä. Kaikkia niitäkin lapsia pitäisi kuunnella, jotka eivät ole jo valmiiksi aktiivisia ja pyrkimässä erilaisiin lapsiparlamentteihin.

    Tällä hetkellä valmistellaan uutta nuorisolakia yhdessä lapsi-ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman kanssa. Tampereen yliopiston tutkijat ovat vahvasti mukana prosessissa.

    – Haluamme antaa etenkin yhden ohjeen lapsi- ja nuorisopolitiikkaan: Lapsiin ei voi suhtautua niin, että samanikäiset, samalla alueella asuvat lapset ovat samanlaisia, Kallio sanoo.

    Demokratia toteutuu parhaimmillaan niin, että ihminen kokee voivansa vaikuttaa johonkin itselleen tärkeään asiaan. Ja vaikka asiat eivät aina menekään oman mielen mukaan, niin silti voi kokea, ettei ole ulkopuolinen.

    – Jotakin muodollista osallistumisjärjestelmä tärkeämpää on huomioida, että jokaisella lapsella ja nuorella on omanlaisiaan näkemyksiä. Jos niitä voi huomioida sellaisissa kysymyksissä, jotka sattuvat ihmistä koskettamaan, niin se on hieno juttu, demokratian voitto.

    Jokaisella on omanlaisensa elämä ja käsitys siitä, millaisessa maailmassa elää.

    Lisätietoa: http://www.aka.fi/skidi-kids

    Teksti Tiina Lankinen
    Kuvat Jonne Renvall