Syötävää jätettä

    Mitä jäte on ja miten se järjestää suhteitamme yhteiskunnassa.

    Mitä jäte on ja miten se järjestää suhteitamme yhteiskunnassa?

    Ekologiaa vai likaa? Puhdasta ja likaista erottelemalla luodaan yhteiskunnallista järjestystä.

     

    – Kasvavat jätevuoret ovat vaurauden ja yltäkylläisen elämäntapamme kääntöpuoli. Dyykkaajien saalistusmaina toimivat jäteastiat pursuavat täysin hyvää tavaraa ja vielä syömäkelpoista ruokaa, sanoo sosiologian professori Olli Pyyhtinen.

    Hän tutkii yhdessä sosiologian professori Turo-Kimmo Lehtosen kanssa jätettä ja dyykkaamista.

    – Dyykkaus on ikkuna nykyisen elämänmuotomme ominaispiirteisiin. Se tuo esiin, miten nyky-yhteiskunta on alisteinen jätteille.

    Euroopan komission arvion mukaan pelkästään EU:n alueella päätyy vuosittain jätteeksi 90 miljoonaa tonnia ruokaa, 180 kiloa henkeä kohden. Suuri osa kelpaisi vielä ihmisten ravinnoksi.

     

    Dyykkaus paljastaa puhtaan ja likaisen välille vedetyn rajan perustavuuden. Erottelemalla puhdas likaisesta luodaan yhteiskunnallista järjestystä.

    – Se, miten dyykkaamiseen suhtaudutaan kulttuurissamme, tuo tuon rajan hyvin esiin.

    Yhteiskunta tuottaa jätettä, mutta jäte koetaan kuvottavaksi ja likaiseksi. Dyykkaajiin liitetään helposti mielikuvia syrjäytyneisyydestä, epätoivosta ja kurjuudesta. Kuka nyt tonkisi toisten roskia kuin pakosta?

    – Dyykkaaminen on kiinnostavaa myös siksi, että tehdessään likaisesta puhdasta ja käyttökelvottomasta kelpoa dyykkaajat problematisoivat jätteen jätteisyyden ja siirtävät rajaa puhtaan ja likaisen välillä, toteaa Pyyhtinen.

    hedelmat3Sanonnan mukaan puhtaus on puoli ruokaa. Dyykkaajilla ei ole mitenkään erilainen käsitys likaisen ja puhtaan eroista kuin yleensä yhteiskunnassa.

    – Lika ja mätänevä ruoka kuvottavat myös dyykkaajaa. Haastateltavamme esimerkiksi kertovat, että etenkin kesäisin haju biojäteastioilla voi olla todella yököttävä, mutta yleisesti ottaen roskiksilla on yllättävän puhdasta ja siistiä yksittäispakattuine tuotteineen.

    Siivo käyttäytyminen kuuluu dyykkaajien toimintaetikettiin. Roskiksia tonkiva ei jätä paikkoja sotkuiseksi, vaan ne pidetään siisteinä, jotta kaupoille ja niiden työntekijöille ei aiheudu vaivaa. Syömäkelvoton seulotaan jo jäteastioilla syötäväksi kelpaavasta. Kotona tuotteet puhdistetaan ja seulotaan vielä kerran. Pilaantumisprosessi pysäytetään joko valmistamalla tuotteista ruokaa heti tai pakastamalla ne myöhempää käyttöä varten.

    Tutkijan oma käsitys jätteestä on muuttunut tutkimuksen myötä. Perheen roskikseen menevän ruuan määrä on pienentynyt ja jätteentuotanto muutenkin vähentynyt.

    – Mikään ei ole jätettä sisäsyntyisesti ja ikään kuin olemuksellisesti, vaan jätteen jätteisyys tuotetaan niin erinäisissä luokittelukäytännöissä kuin materiaalisissa prosesseissa, sosiologian professori Olli Pyyhtinen sanoo.

    – Jäte ei myöskään ole yksi vaan monta. Se ei ole vain ylijäämää, vaan se voi olla myös esimerkiksi raaka-aine ja arvon lähde.

    Jätteeksi jäävästä ruuasta tulee myös bisnestä. Vähävaraisille halpaa, pilaantuvaa ruokaa tarjoavien ruokakauppojen suosio on kasvanut ympäri Eurooppaa. Kaupat muuttuvat pikku hiljaa puoleen hintaan myytävän second hand -ruuan kaupoiksi. Pohjoismaiden ensimmäinen social supermarket avataan syksyllä Tukholmassa.

     – Dyykkaaminen kyseenalaistaa jätteen jätteisyyden ja vetää eri tavalla rajaa puhtaan ja likaisen välille, sanoo professori Olli Pyyhtinen

     

    Jo vuonna 1974 esimerkiksi Länsi-Saksassa syntyi kiistaa HA Schultin taideteoksesta, jonka materiaalina oli käytetty jalkapalloilija Franz Beckenbauerin roskalaatikosta löytyneitä ruokajätteitä. Urheilijaa itseään juttu lähinnä huvitti, mutta siitä, saako toisen jätteisiin kajota ja saako siitä tehdä mahdollisesti myytävän teoksen, syntyi kiivas keskustelu mediassa. Nykyään roskaa ja jätettä taiteen materiaalina ei kummastella, vaan tällainenkin taide voi päätyä kansainvälisiin näyttelyihin ja kokoelmiin.

    Dyykkaus kertoo omalla tavallaan myös rahan asemasta nyky-yhteiskunnassa. Dyykkaamalla ei ole niin riippuvainen rahasta, tulee toimeen vähemmällä. Lisäksi toisten jäte on toisten vauraus. Jätteelläkin voi olla omistajansa.

    Jäte tarvitsee myös hallintoa ja siihen liittyy vastuita ja sopimuksia. Huolenpito ympäristöstä liittyy jätteeseen. Jäte edustaa yhteiskunnassa häiritsevää epäjärjestystä, joka on suljettava pois järjestyksen takaamiseksi.

    – Jätteestä tulee jätettä tuossa ulossulkemisen eleessä, toteaa Olli Pyyhtinen.

     

    Pyyhtinen ja Lehtonen tutkivat elämäntapadyykkaajia. Siis sellaisia, joille dyykkaaminen on rahan säästön ohella myös keino vähentää kulutusta ja tuhlausta. Elämäntapadyykkaus on ideologinen ja ekologinen valinta, johon liittyy yhteisöllisyyttä. Dyykkaamaan lähdetään usein ystävien kanssa ja saalis valmistetaan ruokapöytään yhdessä. Tutkijat saavat materiaalinsa haastattelemalla, harrastamalla osallistuvaa havainnointia ja analysoimalla media-aineistoja.

    Dyykkaajat sanoutuvat irti liikakulutuksesta ja tuhlauksesta, mutta heidän elämäntapansa on siitä vahvasti riippuvainen. Kulutusyhteiskuntaa vastustetaan, mutta se antaa mahdollisuuden dyykkaukseen. Tavoiteltu tuhlaamisen loppu tekisi lopun myös dyykkaajien omasta elämäntyylistä. Se on mahdollinen vaihtoehto vain niin kauan kuin vain osa ihmisistä dyykkaa.

    Tutkija Olli Pyyhtistä kiehtoo dyykkauksessa lisäksi sen monet samanlaiset piirteet tavallisen kuluttamisen kanssa. Dyykkaajien ilon ja riemun hetket liittyvät löytöjen tekemiseen ja vihjeiden saamiseen hyvistä paikoista samalla tapaa kuin tavallisilla kuluttajilla.

    – Haastattelemamme dyykkarit kertovat dyykkaavansa toisinaan kauppareissun yhteydessä. Ensin käydään kaupassa, ja haetaan loput jäteastiasta. Tavallisempaa tosin on dyykata vasta kauppojen aukiolon jälkeen.

    Dyykkaajat kuulevat viidakkorummun kautta myös tietoja siitä, missä on lukitsemattomia roskiksia, mihin jätekatoksiin pääsee ja minne kannattaa mennä lavoja tonkimaan. Kaupat tosin yhä enenevässä määrin lukitsevat jäteastiansa tai sijoittavat ne lukollisiin katoksiin. Jotkut kaupat käskevät työntekijöiden tuhota pois heitetyn ruuan niin ettei sitä enää voi ottaa käyttöön.

     

    leivatDyykkaus elämäntapana ei ole enää samalla lailla pinnalla kuin aiemmin.

    – Muutos on huomattava verrattuna 2000-luvun alkuun, jolloin dyykkauselämäntapa yleistyi ja oli enemmän julkisuudessa. Esimerkiksi kotikaupunkini Turku oli tuohon aikaan muutaman haastateltavamme mukaan eräänlainen dyykkauksen pääkaupunki Suomessa, tarjonta oli niin runsasta ja pääsy jäteastioiden aarteille niin vaivatonta, kertoo Pyyhtinen.

    – Eräs haastateltavamme totesikin, että tutkimme ilmiötä, jota on käytännössä hädin tuskin enää olemassa.

    Olli Pyyhtinen on tutkimustaan varten analysoinut Alma-median lehdistä dyykkaamista käsitteleviä tekstejä vuosilta 1990–2014 ja käyttänyt myös muuta media-aineistoa. Hänen huomionsa on, ettei dyykkaamisesta kirjoittamisessa esiinny paljoakaan asenteellisuutta.

    Pääosassa juttuja pyritään ymmärtämään dyykkaamisen mieltä ja tuodaan esiin dyykkaajan ääni. Teksteissä myös usein kommentoidaan dyykkaajien vastustamaa liikakulutusta ja tuhlausta. Jäteastioiden sisältämän ruuan suuri määrä mainitaan usein. Jutuissa myös kerrotaan jännitteistä dyykkaajien ja jätehuollon intressien välillä. Jätehuoltoyritysten näkökulmasta dyykkaajat rikkovat niiden omistusoikeutta jätteeseen, dyykkaajat taas mieltävät pois heitetyn ei-kenenkään-tavaraksi.

     

    Olli Pyyhtisen ja Turo-Kimmo Lehtosen tutkimus kuuluu osana Society of waste -projektiin, jota vetää dosentti Jarno Valkonen Lapin yliopistosta. Hankkeessa pohditaan, mitä jäte on ja miten se järjestää suhteitamme yhteiskunnassa. Tutkimus pureutuu yhteyksiin, joissa jäte ja ihmistoiminta kietoutuvat toisiinsa sekä synnyttävät erityisiä sosiokulttuurisia käytäntöjä, rutiineja ja sosiaalisia järjestyksiä.

    Projektin tavoitteena on tuottaa uudenlaista teoreettista ja empiiristä ymmärrystä jätteestä ja sen roolista yhteiskunnassa, kulutuksessa ja elämänmuodossamme. Hanke koostuu neljästä osahankkeesta, joissa tutkitaan niin tavaroiden poisheittämistä, kotitalousjätteiden tuotantoa ja lajittelua, jätteiden dyykkaamista kuin jätehuollon infrastruktuuriakin.

    – Pyrimme tutkimuksen avulla tuottamaan tietoa, joka mahdollistaisi löytää uusia tapoja järjestää elämä suhteessa jätteisiin, kertoo Olli Pyyhtinen.

     

    hedelmat2Dyykkaaja törmää eksoottisiin hedelmiin

     

    – On tullut kokeiltua monia uusia reseptejä, sillä roskiksista löytyy paljon eksoottisempia ruokia, juustoja ja hedelmiä. Marketit tilaavat niitä, mutta ihmiset eivät ole tottuneet ostamaan niitä ja niin ne menevät roskiin, sanoo taiteilija Mira Heija.

    Hän dyykkaa yli puolet käyttämästään ruuasta.

    – Dyykkaan ekologisista syistä, ja onhan siinä mukana myös kulutuksen ja rahamaailman vastustusta. Sitä paitsi dyykkaaminen on hauskaa.

    Mira Heija on taiteilija, joka pitää kuvataidekerhoa ja toimii myös henkilökohtaisena avustajana. Kauppojen sulkemisajan jälkeen hän lähtee yksin tai kavereiden kanssa ruokahankinnoille roskisten luo. Puolisokin on tullut mukaan alun nolostelun jälkeen.

    – Supermarkettikulttuuri on lisännyt ylijäävän ruuan määrää. Onneksi meillä on pakastin, niin kaiken saa talteen. Jos ostamme ruokaa rahalla, haluamme luomua ja orgaanista, mutta dyykkauksessa emme pidä rajoja esimerkiksi boikotissa olevien tuotteiden suhteen, kun ne ovat jo jätettä.

    Kummallisiin löytöihin kuuluu iso satsi maitokorvikkeita, joita käytettiin lättyihin ja muuhun ruuanlaittoon. Ilman dyykkaamista hän ei maitokorvikkeita olisi keittiössä kokeillutkaan. Kesäkuumalla Heija ei koske kalaan eikä lihaan, eikä kotiin tuoda myöskään talvella jäätyneitä kurkkuja.

    – Jäätynyt kurkku on kyllä sellainen, ettei siitä ole mihinkään!

    Ruuan lisäksi Mira kavereineen dyykkaa kaatopaikoilta ja lavoilta tavaroita ja materiaaleja. Hänen mielestään dyykkaus on ratkaisevasti erilaista kuin peruskierrätys, sillä dyykatessa materiaali päätyy suoraan jatkokäyttöön ilman jätteen varastointia ja kuljetuksia. Roskalavoilta löytyy paljon käyttökelpoista tavaraa. Niitä voi käyttää myös taiteessa.

    Dyykkaan ekologisista syistä, ja onhan siinä mukana myös kulutuksen ja rahamaailman vastustusta, sanoo Mira Heija.

    Roskalavoilta löytyy paljon käyttökelpoista tavaraa, kertoo Mira Heija.

    Teksti Taina Repo
    Kuvat Jonne Renvall