Koulu kallistuu kohti työelämää

    Nyt olisi aika ajantasaistaa näkemystä siitä, miten ammattiin opitaan, sanoo Petri Nokelainen.

    Petri Nokelaisen johtama CharVEL-tutkimusryhmä tutkii ammatillista kasvua eri koulutusasteilla.  Kuva Teemu Launis

    Suomi kehittää oppisopimusta

     

    Nyt olisi aika ajantasaistaa näkemystä siitä, miten ammattiin opitaan. Tätä mieltä on Tampereen yliopiston kasvatustieteen professori Petri Nokelainen, jonka johtama CharVEL-tutkimusryhmä tutkii ammatillista kasvua eri koulutusasteilla.

    Hallitusohjelmaan kirjattiin vahva rahallinen panostus oppisopimusjärjestelmän kehittämiseen. CharVEL-ryhmä on tiettävästi ainut taho, joka tällä hetkellä Suomessa tutkii oppisopimuskoulutusta. Tutkijoita kiinnostaa, millainen olisi moderni oppisopimusmuotoinen koulutus Suomessa ja mikä sen suhde olisi vallitsevaan oppilaitoskoulutukseen.

    – Oppisopimuksessa on kyse isoista asioista: Työllistymisestä, syrjäytymisen ehkäisemisestä. Siksi siihen ladataan kovia toiveita Suomessa.

    Mallia Suomen oppisopimussysteemin kehittämiseen katsotaan Keski-Euroopasta ja etenkin Saksasta, jossa yli 90 prosenttia ammatillisen koulutuksen kävijöistä suorittaa opintonsa oppisopimuksessa ja vain noin kymmenen prosenttia koulun penkillä.

    Suomessa luvut menevät melko tarkalleen päinvastoin. Oppisopimuskoulutukseen menee pieni osa opiskelijoista.

    – Saksassa ei ole näin vahvaa ja autonomista oppilaitosverkostoa. Suomella ja Saksalla on hyvin erilaiset yhteiskuntarakenteet ja koulujärjestelmät, Nokelainen sanoo.

    Oppisopimuskoulutus on 80 prosenttisesti työpaikalla tapahtuvaa oppimista, ja koulun penkillä käydään istumassa vain lyhyitä jaksoja.

     

    Oppisopimus kuulostaa houkuttelevalta, nopealta tieltä työelämään, muttei sekään ole täysin ongelmaton. Oppilaitosmuotoisessa ammattikoulutuksessa on omat etunsa. Opiskelu on turvallisempaa, koska työtä on mahdollista harjoitella ilman pelkoa virheistä, jotka voivat vaarantaa omaa tai muiden työturvallisuutta.

    – Oppisopimuksessa koulutusvastuu annetaan yrityksille, ja osa yrityksistä voi käyttää työntekijöitä tuotantovälineinä, ottamatta ammatillista kehittymistä huomioon, professori Nokelainen sanoo.

    Ammatilliseen koulutukseen on viime vuosina tuotu pehmeiden taitojen opetusta, kuten sosiaalisia taitoja, markkinointia ja yrittäjyysosaamista.

    – Näitä asioita olisi hyvä ennalta opetella oppilaitoksessa. On tylyä lähteä harjoittelemaan oikealla rahalla, isolla riskillä ja lainalla.

    Petri Nokelaisen johtamassa Next Move – Oppisopimuskoulutus ja muuttuvat ammattitaitovaatimukset -tutkimusprojektissa muun muassa vertaillaan Suomen, Saksan, Itävallan, Iso-Britannian ja Australian oppisopimusjärjestelmiä. Tutkimuksen rahoittaa Tampereen oppisopimusrahasto. Tutkijat analysoivat järjestelmien kansallista ja kulttuurillista viitekehystä ja tutkivat järjestelmien toimivuutta.

    – On turha ottaa naapurin hienoa grilliä käyttöön, jos se ei toimi, Nokelainen heittää.

    Tutkimusprojektiin liittyen myös ammatillista kehittymistä tutkitaan yksilöiden näkökulmasta.

    – Miksi joku pärjää hyvin ammatissaan ja on hyvä ammattimies tai -nainen, ja miksi toinen syrjäytyy ja putoaa kelkasta?

    Lisäksi tutkitaan työpaikkaa oppimisympäristönä, ohjausta oppisopimuskoulutuksessa ja työpaikkakouluttajan muuttuvia ammattitaitovaatimuksia sekä oppisopimuskeskusten toimintaa. Tutkimuksessa yritetään myös katsoa tulevaan. Jos jatkossa yhä nuorempia ihmisiä tulee oppisopimuskoulutukseen, se asettaa uusia haasteita työpaikoille ja kouluttajille.

    Miten me edes pystyisimme yliopistossa täysin tietämään, mikä tilanne työelämässä milläkin alalla juuri nyt on?

    Toiveena on, että tiedon avulla myös ammattioppilaitokset voisivat kehittää koulutustaan paremmin työelämää vastaavaksi.

    – Tutkimuksessa haetaan toimivia malleja, inspiraatiota oppilaitosmuotoisen koulutuksen kehittämiseen, jotta koulutus antaisi lyhyessä ajassa oppilaille realistista kuvaa siitä, millaista työelämä tulee olemaan.

     

    Suomen ja Saksan välillä on tutkimuksessa löytynyt eroja, jotka vaikuttavat oppisopimuskoulutuksen toimintaan. Valtioiden yritysrakenne on täysin erilainen. Suomessa on mikro- ja pk-yrityksiä noin 90 prosenttia yrityksistä, kun taas Saksassa on paljon suuryrityksiä.

    Suuryritys tarjoaa toisenlaiset mahdollisuuden opiskelijalle.

    – Meillä on esimerkiksi Kone, suuri monikansallinen yritys, jossa oppisopimuskoulutus toimii täydellä höyryllä. Heillä on omat innovatiiviset mallit, siellä on töissä ammattilaisia, joiden ainoa tehtävä on katsoa, että koulutus toimii, Nokelainen sanoo.

    – Isoissa yrityksissä voidaan sanoa, että pääasia on että asenne on kohdallaan, kaikki muu voidaan opettaa nuorelle. Tärkeintä on halu oppia uutta.

    Jos yritys on pieni, ei ole mahdollisuutta työkiertoon tai ulkomaille lähtöön tai tarjota muita kehittymis- tai ylenemismahdollisuuksia.  Yksittäiset yritykset voivat olla niin spesiaalialoihin erikoistuneita, että koulutettavan osaaminen jää kapeaksi.

    Pienyrityksillä on kuitenkin mahdollisuuksia tarjota laajempaa osaamista.

    – Suomessa on jo esimerkkejä siitä, että saman alan yritykset tekevät pienimuotoisen verkoston, jossa 6-7 yritystä voivat yhdessä tarjota paikan yhdelle oppisopimuskoulutettavalle.

     

    kirjaYliopisto opettaa muuttumaan

     

    Yliopistokoulutukseen kohdistuu yhä enemmän paineita siitä, että sen pitää vastata paremmin muuttuvaan työelämään.

    – Se on jatkuva haaste kaikille meidänkin yliopistomme yksiköille. Jotta koulutus seuraisi tarpeeksi aikaansa, mutta ei jäisi aikaan sidotuksi, kasvatustieteen professori Petri Nokelainen sanoo.

    – Korkeakoulutuksen täytyy olla suunnitelmallista ja ammattitaitoista toimintaa, mutta akateemisen ja intellektuellin vapauden pitäisi silti olla läsnä.

    Opiskelijat koitetaan saada valmistumaan yliopistoltakin yhä nopeammin. Opiskelijan opintojen etenemistä seurataan, ja yliopiston tavoite on tuottaa opintopisteitä Opetus- ja kulttuuriministeriön tulosrahoitusmallin perusteella.

    – Mihin on kadonnut vapaa ajatuksen vaeltelu? Kun yhä nopeammin työnnetään opiskelijoita ulos yliopistolta, niin jääkö heiltä joitakin itsenäisen ja kriittisen ajattelun ominaisuuksia kehittymättä, jotka kuitenkin ovat niitä taitoja, jotka eivät vanhene, Nokelainen pohtii.

    Konkreettisten taitojen opiskelu on tärkeää, mutta Nokelaisen mielestä koulutus on enemmän valmentamista siihen ajatukseen, että koko elämän ajan täytyy opiskella uusia asioita.

    – Emme voi käydä kaikkia mahdollisia asiasisältöjä ja niiden variaatioita opintojen aikana läpi, joten päätehtävä on opettaa työvälineitä asiakokonaisuuksien hallintaan. Siksi filosofiset kysymykset ja historian tuntemus kuuluvat täysin relevantteina opiskeluun. Se on ammatillista pelisilmää kehittävää koulutusta, professori Petri Nokelainen sanoo.

    Yliopiston yksiköiden opetussuunnitelmia uudistetaan 3-5 vuoden välein. Nokelaisen mielestä voidaan kysyä, onko tahti liian hidas. Yhteiskunta ei muutu aina ennakoitavalla tavalla. Mutta toisaalta vaikka kurssin otsikko pysyy samana, jokainen opettaja voi muokata ja päivittää sen sisältöä ja näin sitoa tieteenalan perusasioidenkin opetusta tähän päivään.

    Opintojen valinnaisuus on tämänkin vuoksi tärkeää.

    – Miten me edes pystyisimme yliopistossa täysin tietämään, mikä tilanne työelämässä milläkin alalla juuri nyt on? Opiskelijalla pitää olla vapaus profiloitua ja hankkia osaamista oman mielenkiinnon mukaan.

    Petri Nokelaisen yksikössä kasvatustieteissä opetus on tutkimusperustaista ja se perustuu itseohjautuvaan opiskeluun. Luentoja on vähemmän, mutta niiden sijaan on ryhmätöitä ja etätehtäviä ja reflektointia esimerkiksi oppimispäiväkirjan avulla.

    – Tämä kaikki ”piilo-opetussuunnitelmallisesti” opettaa siihen, että jokaisen on otettava vastuu omasta oppimisesta ja ammatillisesta kehittymisestä. Jos tätä ei pääse harjoittelemaan opintojen aikana, on työelämässä edessä kova koulu.

     

    karttapalloYliopistoissa halutaan hyödyntää opiskelijoiden kokemukset opintojen antamista työelämävalmiuksista yhä paremmin. Yliopistojen ura- ja rekrytointipalvelut tekevät uraseurantaa valtakunnallisena yhteistyönä.

    Valmistuneille lähetetään kysely vuoden ja viiden vuoden kuluttua valmistumisesta, ja tohtoreille kaksi tai kolme vuotta väitöksen jälkeen.

    Kyselyillä selvitetään, millaisiin työtehtäviin valmistuneet ovat päätyneet ja millaisia taitoja ja valmiuksia työelämässä on vaadittu, ja miten hyvin koulutus on vastannut vaatimuksiin.

    Tietoa on siis olemassa, mutta sen hyödyntäminen on vielä melko vähäistä.

    Tampereen yliopisto koordinoi Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa LATUA – Laadullinen työllistymistieto akateemisten työllistymisen tukena -hanketta, jossa kehitetään tapoja käyttää uraseurannasta saatua tietoa esimerkiksi koulutuksen suunnitteluun, opetukseen, opintojen ohjaukseen tai koulutuksen markkinointiin.

    Mukana kehittämishankkeessa ovat Helsingin yliopisto, Turun yliopisto ja Åbo Akademi.

    – Työllistymismahdollisuudet kiinnostavat ymmärrettävästi opiskelijoita jo hakuvaiheessa, sanoo hankepäällikkö Sari Haataja Tampereen yliopiston työelämäpalveluista.

    – Varmasti keskustelut korkeakoulutettujen työttömyydestä sekä korkeakouluhaun uudistukset kasvattavat pohdintaa. Tämän vuoksi tiedon saaminen jo hakuvaiheessa on entistä tärkeämpää.

    Niin kutsutuista generalistialoista voi olla vaikea hahmottaa, millaisiin tehtäviin niistä voi valmistua, mutta toisaalta myös professioaloilla on muitakin työmahdollisuuksia kuin se kaikkein ilmeisin.

    – Näitä mahdollisia urapolkuja halutaan tuoda paremmin esiin.

     

    patsasMitä tietoa yliopistosta valmistuneiden alumnien kokemuksista voi saada?

    Kasvatustieteen professori Petri Nokelainen kertoo, että urakyselyissä toistuu usein sama kaava.  Valmistumisen aikaan tai jälkeen sanotaan, että opiskelu oli liian teoreettista ja liian abstraktia, ja että kaivattiin enemmän työelämää hyödyttävää konkretiaa. Mutta usein ajatus kääntyy myöhemmin toisinpäin.

    – Asiat, jotka ovat jääneet kantamaan ja ehkä hyödyttävät alaa vaihtaessa tai tehtävän muuttuessa, ovatkin olleet metataitoja, metakompetenssia, abstraktin ja korkeamman tason näkemystä, Nokelainen sanoo.

    Opiskelijat kaipaavat työelämäyhteistyötä etenkin tutkintoihin, joissa ei ole mahdollista tehdä alan töitä opiskelun aikana.

    Nokelainen on samaa mieltä siitä, että yhteyksiä tarvitaan. Hänen tutkimusryhmänsä tekee hankkeiden kautta yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten kanssa, ja näin graduntekijät ovat voineet tehdä projekteille lopputyönsä.

    – Gradun jälkeen on helpompi työllistyä, kun muutama firma tuntee opiskelijan nimeltä ja on tehnyt yhteistyötä hänen kanssaan.

    Hän ymmärtää opiskelijoiden huolen.

    – Opiskelijat rakentavat odotuksiaan sen kautta, että eivät halua joutua työttömäksi opiskelujen jälkeen. Siitä syntyy kriittinen ajatus joitain kursseja kohtaan: Mitä tästä saan työelämää ajatellen?

    Loppujen lopuksi kysymys on aina siitä, miten käytännön tieto ja teoriatieto yhdistyvät oppilaan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

    – Suomalaiset ovat yksi korkeimmin koulutetuista kansoista. Suomalaisten takapuolet ovat olleet ihan tarpeeksi oppilaitosten penkeissä. Mutta takaako koulutus työllistymistä? Ei takaa.

    Oppisopimuskoulutus on vielä pientä

    • Suomessa oppisopimuskoulutus on pääosin aikuiskoulutusta, joka tarjoaa oppilaitosmuotoista koulutusta täydentävän vaihtoehtoisen ammatillisen pätevöitymisen väylän.
    • Vuonna 2013 ammatillisessa koulutuksessa oli 313 610 opiskelijaa, joista 51 466 opiskeli oppisopimuskoulutuksessa.
    • Vuoden 2013 opiskelijamäärästä 113 600 oli uusia opiskelijoita. Heistä oppilaitosmuotoisessa koulutuksessa aloitti 95 400 ja oppisopimusopiskelijoina 18 200 henkilöä.

    Lähde: Tilastokeskus

     

    Lisätietoa NeMosta http://www.uta.fi/edu/tutkimus/tutkimushankkeet/nemo/index.html

    Uraseurantatietoa hyödynnetään töissä.fi -palvelussa, jossa näkee, millaisissa tehtävissä korkeakoulusta valmistuneet työskentelevät.

    Teksti Tiina Lankinen
    Kuvitus Jonne Renvall