Kylmän sodan lapset

    Teemu Palosaari

    Teemu Palosaari

    Olen kylmän sodan lapsi. Opin pelkäämään, että suurvaltojen johtajat voivat tuhota koko maapallon nappia painamalla. Milloin vain, pienellä sormen liikkeellä. Kenties ennen ydinohjusten laukaisua tarkistettaisiin presidentin henkivartijan käteen kytketystä salkusta varmistuskoodi, mutta siinä kaikki. Hälytyssireenit soivat hetken, ydinlaskeuma leijailee päällemme kuin lumisade.

    Mutual Assured Destruction, molemminpuolinen varmistettu tuho. Millainen ironiantaju onkaan ollut niillä sotilasasiantuntijoilla, jotka ovat viralliseen turvallisuusstrategiaan ujuttaneet sen lyhenteeksi M.A.D. Tai sitten he olivat perheenisiä, jotka hiljaisesti ymmärsivät, mistä hulluudesta oli kyse.

    START-neuvottelu, perestroika. Nostalgisia sanoja lapsuudesta, joihin liittyy tunne että aikuiset ovat havahtuneet, tajunneet, että maailma on liian kaunis paikka tuhottavaksi. Saman lämpimän häivähdyksen tuovat mieleen aseidenriisuntaneuvottelut Islannissa 1986 ja suunnitelmat mannertenvälisten ja keskimatkan ydinaseiden asteittaisesta poistamisesta. Itä ja länsi olivat valmiita lieventämään vastakkainasettelua. Kävin myöhemmin, aikuisena, Reykjavíkissa katsomassa taloa, jossa neuvottelut pidettiin. Valkoinen ryhdikäs puurakennus meren rannalla, ympärillä nurmikkoa, unenomaisen kaunis näky. Mielen sopukoista nousi esiin uutiskuvaa, jossa mustat pitkät autot ajoivat talon eteen. Päämiehet eri ovista sisään. Reaganilla pitkä harmaa karheanoloinen talvitakki päällä, Gorballa lierihattu joka peitti päälaen punaisen mustetahraläiskän. Kävellessäni merenrantaa takaisin kohti Reykjavíkin keskustaa päässäni soivat englantilaisen lauluntekijän J.M. Osbournen säkeet:

    Listen to me everyone
    If the button is pushed there’ll be nowhere to run.

    Killer of giants threatens us all
    Mountains of madness standing so tall.

    Sanat syöpyivät mieleen teini-iässä c-kasetilta, jonka kylkeen olin taitellut logon ”Ozzy”. Sillä nimellä herra Osbourne paremmin koulun pihalla tunnettiin.

    Mitä pelkäävät lapseni, kylmän sodan lapsenlapset? Ydintalven sijaan ilmastonmuutosta? Ikuista kesää, joka sulattaa roudan ja herättää sen alla uinuneen hirviön sylkemään metaania ilmakehään. Siirtää havumetsärajaa ylemmäksi ikääntyvän maapallon ohimoilla. Poikani, tuossa kasvoi ennen kuusia.

    Älä pelkää. Jättiläisten tappajat eivät heränneet siiloistaan. Ihminen oppii. Käännämme vielä katseemme aurinkoon, tempaamme tuulesta voimaa. Isi lupaa.

    Maailma on liian kaunis paikka tuhottavaksi.

    Rauhan- ja konfliktintutkija joka tutkii erityisesti arktista aluetta ja ympäristöturvallisuutta.