Hämmentävä akateeminen näytelmä

    Pirkko Saisio vihittiin Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi kesällä 2014. Hän kirjoittaa promootiorituaalin merkillisyyksistä Mansikkapaikka-novellissaan.

    Pirkko Saisio vihittiin Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi kesällä 2014. Hän kirjoittaa promootiorituaalin merkillisyyksistä Mansikkapaikka-novellissaan.

     

    Pirkko Saisio: Signaali. Kustannusosakeyhtiö Siltala. 2014.

    Pirkko Saisio vihittiin viime kesänä Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi. Hän kirjoitti siitä novellin kirjaansa Signaali. Novellin nimi on Mansikkapaikka. Kirjailija, näyttelijä, ohjaaja – taiteilija Pirkko Saision suhtautuminen yliopiston ehdotukseen kunniatohtoriksi vihkimisestä on kuvaava koko novellille. Saisio ei kehtaa kysyä, miksi.

    Saisio kuvaa valmistautumista, joka alkaa Wahlmannin hattukaupassa monen unohtamisen jälkeen tapahtuvasta pään mittaamisesta. Hän kirjoittaa hämmennyksen tekstiin, mutta lukijaa huvittaa. Ehkä Saisio sittenkin suhtautuu koko valmisteluun ja itse seremoniaan teatterin ammattilaisen uteliaisuudella, hämmentymättä?

     

    Kirjoittaja Saisio pääsee vauhtiin adjutantin kyydissä Helsingistä Tampereelle. Lukijalle aukaistaan taiteellisten sukujen maisemia nopeudella, josta saisi nopeussakkoa liikenteessä. Hotelliin päästyään kirjoittaja joutuu yliopiston pukeutumisohjeiden vietäväksi ja alkaa jännittää lupaamaansa puhetta, jonka kunniatohtorit pitävät. Sitä on pyydetty kymmenen kuukautta aiemmin.

    ”Minä suostun, ja siirrän tulevan esitelmäni idean takaraivoon Käsittelemättömien Mutta Tärkeiden Asioiden Kansioon, missä se on nämä kymmenen kuukautta pysynytkin, kypsymättä ja kehittymättä millään tavalla.”

    Jo hotellin hississä Saisio kohtaa yhden ”kohtalotovereistaan”, kunniatohtoriksi vihittävän ruotsalaisen Ulla Carlssonin. Tästä alkaa novellin läpi kulkeva yksi tarkka, kaunis ja lyhytviivaisen selkeä tie, jonka varrella kirjoittaja kuvailee promootion ihmisiä. Hienoilla lauseilla, kuin kepein siveltimen vedoin Pirkko Saisio kuvailee kunniatohtoreiksi vihittäviä, hieman rosoisemmin miehiä, herkemmin naisia. Hän näkee paljon, ja jännittää samalla uusia tilanteita hämmentävässä akateemisessa näytelmässä, johon hän on joutunut.

     

    Promootiopäivän ehkä kummallisin juttu oli soutaminen ja huopaaminen katukulkueen kanssa. Mennäänkö, eikö mennä. Onko syynä muutoksiin sää vai ehkä epämääräinen pelko kiakkovieraista.

    ”Mutta minusta tuntuu kummalliselta, että nämä kasvatustieteiden, viestinnän, median ja teatterin sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden humanistit, jotka harhailevat kaukana niistä valtateistä, joilla maailmaa koskevat päätökset tehdään ja rahat jaetaan, voisivat hassuissa hatuissaan ja teroittamattomissa miekoissaan herättää suurta huomiota, saati mellakointia edellyttävää aggressiota.”

    Niinpä Saisio ei huolestu, vaan yrittää saada vielä seremoniaan kuuluvat mustat käsineet jostain. Saisio oppii Tampereen tärkeimmän opin: Opi oleen.

     

    Signaalin promootionovellissa katsotaan asioita myös maanosittain, kun kirjoittaja huomaa eurooppalaisten naisten suhtautuvan hieman kepeämmin seremonian vaatimuksiin kuin Australiasta ja Intiasta tulleet. Eurooppalaiset naiset myös kritisoivat seremonian jäykkyyttä ja pituutta.

    Kunniatohtoreiksi vihittävät naiset jännittävät yhdessäkin. Kun promootiokulkue vihdoin ”nytkähtää” liikkeelle yliopistolla, Ulla Carlsson kuiskaa Saisiolle: ”Mitä meille on tapahtumassa?” Heitä naurattaisi, ellei ”kaikki tämä olisi niin hirveän merkillistä”.

    Ohjelma, varsinainen vihkiminen alkaa ja kirjoittajalle tulee mieleen EBU:n, Euroopan yleisradioliiton koulutuspäivät, joilla ihmeteltiin suomalaisten suosituinta tv-ohjelmaa.

    ”Eurooppalaisten oli vaikea uskoa, että unionin sisällä eli kansa, joka katseli mieluummin hidasta ja loputonta kättelyä kuin vaikkapa jalkapalloa.”

     

    Ja takaisin yliopiston juhlasaliin ja tohtoriseremoniaan!

    Kun promootiokulkue lähtee vihdoin yliopiston edestä Sorinahteen kautta Rautatienkatua Tuomiokirkolle, Saisio antaa tamperelaisen katukansan puhua rotvallin reunalta: Mitä noi on?

    Saisio kuvaa omia tunteitaan: ”Tunnen itseni naurettavaksi siinä arkisen iltapäiväruuhkan keskellä miekkoineni ja hattuineni, ei voi auttaa. Hieman minua lohduttaa se, että Ulla Carlsson ja Jutta Allmendinger saattavat tuntea itsensä vielä naurettavammiksi, heiltä kun puuttuu ammatillinen itsensä häpäisemisen traditio.”

    Teatteri-ihminen osaa. Vielä kirkko, sitten tanssit ja promootiopurjehdus Viikinsaareen, keskustelu kirjamaailmasta Teijo Makkosen kanssa ja promootiopäivät on suoritettu. Ulla Carlsson lähettää kirjoittajalle sähkeen. Naiset miettivät, olihan se kaikki sitten unta.

    Teksti Taina Repo
    Kuva Jonne Renvall