Inhoa ja hymyä arjen ihmemaassa

(eturivi) Anna-Kaisa Vuorinen, Miro Seppänen, Alma Onali, Anni-Sofia Kalvi, Riikka Koskinen, Nikke Myllyselkä, Lauri Kallio, Tiina Launiainen, (takarivi) Ida Riikonen, Maiju Ridell, Emilia Keskivinkka, Henriikka Heiskanen, Enni Hartikainen, Antton Nissinen.

Eturivissä Anna-Kaisa Vuorinen, Miro Seppänen, Alma Onali, Anni-Sofia Kalvi, Riikka Koskinen, Nikke Myllyselkä, Lauri Kallio, Tiina Launiainen, taustalla Ida Riikonen, Maiju Ridell, Emilia Keskivinkka, Henriikka Heiskanen, Enni Hartikainen, Antton Nissinen. Kuva: Tero Kairento.

 

Tampereen ylioppilasteatteri: Vituttaa. Ohjaus Riku Innamaa ja Juhani Valkama. Esitykset la 2.5. saakka.

Bussissa matkustajat tukkivat käytävän eivätkä siirry pyytämälläkään taaksepäin. Kotona puoliso jättää kotityöt tekemättä. Työpaikalla joku mättää käytetyt pahvilaatikot rullakkoon niitä litistämättä. Vääryydet ja hölmöydet harmittavat nuorta ihmistä hirmuisesti. Maailma ei ole tullut hulluksi vasta viime aikoina, vaan on luultavasti ollut sellainen aina ja tulee varmasti aina olemaan.

Tampereen Ylioppilasteatteri käsittelee harmin paikkoja samassa klassisen absurdismin hengessä kuin Roy Andersson kuvaa universaalia tyhmyyttä uudessa Kyyhkys-elokuvassaan. Tyhmä maailma ei selittele tyhmyyttään mitenkään, vaan jatkaa mykkää taivaltaan jääräpäisen itsepintaisesti, mistään piittaamatta. Yrittänyttä laitetaan joka paikassa ja interaktio valahtaa aina valjuun tyhjyyteen. Mutta siinä missä Andersson ottaa ankeuden esiin lannistavan hupaisesti, tekee TaYT samasta aiheesta reippaan sydämellistä, mieltä kohottavaa työtä. Aiheena eivät ole niinkään harmia tuottavat tapahtumat vaan harmin tunteet. Tunteiden vaikutusvaltaisimpina tulkkeina toimivat musiikki ja puvut.

TaYT:n uutuus on rytminäytelmä. Verbaalilla kommentoinnillakin on osuutensa, mutta musiikki sanoo viimeisen sanan melkein kaikesta. Instrumentteina käytetään muiden muassa muovisia ja peltisiä ämpäreitä, suurta kanisteria, sahaa ja pahviputkia. Orkesteri luo lyömäsoittimien vahvasta osuudesta huolimatta myös ihmeen hienoja vivahteita. Esimerkiksi polkupyörä osoittautuu hyvin herkäksi soittimeksi.

Työryhmän säveltämän musiikin rytmi ei ainoastaan kommentoi aihetta, vaan myöskin kertoo, missä aikeissa ja millä oikeudella rytmin tekijät ovat näyttämöllä. Rytmin huumori ja huumorin rytmi tekevät esityksestä teoksen, joka vaikuttaa aiheestaan riippumatta. Tekijöillä on hauskuuttamisen aikomus ja osaamisen pyrkimys. Kun näyttelijätär aloittaa sooloa, hänen silmissään välähtää kauniisti. Katsoja ajattelee, että nämä ovat suvereeneja tyyppejä, nämä osaavat näytellä kevyesti ja viedä itsensä ja katsojansa nykyisen tilanteen ulkopuolelle, jonnekin muualle, jossa asiat näyttävät selvemmiltä ja hauskemmilta kuin jokapäiväisen harmin harmaissa paikoissa.

Mirva Seppäsen ja Sara Weckin suunnittelema ylellisen kekseliäs puvustus osallistuu voimallisesti vieraan paikan luomiseen. Tutut asiat tapahtuvat unenomaisessa miljöössä, mutta terävästi, ilman unen logiikkaa. Pukujen humorististen yksityiskohtien runsaus vaatii terävyyttä myös katsojalta. Osa kostumologisista kaskuista uhkaa jäädä huomaamatta.

TaYT on tehnyt pitkähkön sarjan vakavia ja perinpohjaisesti raivostuttavia poliittisia, taloudellisia ja kulttuurisia kysymyksiä käsitteleviä näytelmiä. Ne kuuluvat kotimaisen teatterin kauneimpaan ja kunniakkaimpaan osaan. Yhteistä esityksille on ollut kontrasti hyväntuulisen käsittelyn ja pahaa tekevän aiheen välillä. Tänä keväänä käsitellään pieniksi katsottuja, joskin paisumiskykyisiä asioita. Kontrasti ei ole yhtä jyrkkä kuin aikaisemmin, mutta asetelma on periaatteessa sama: Hyväntuulinen hoito huonoille asioille.

Harmin paikkoja hoidellessaan näyttelijät näyttävät ikään kuin siinä sivussa, miten hyvä teatteri tai hyvää tekevä poliittinen asenne syntyvät. Alussa on oltava ärtymys, muuten mitään ei rupea syntymään. Sitten ärtymys on jollakin konstilla sekä syötävä että säästettävä. Hyvä teatteri astuu ärtymyksen viereen ja pelleilee siinä. Näin asioiden käsitteleminen käy periaatteessa (joskaan ei teatterin ulkopuolella juuri koskaan käytännössä) mahdolliseksi.

Pertti Julkunen