140 merkin vaalipuhe

    Kansanedustajien Twitter-seuraajamäärät puolueittain

    Twitter voi nostaa ja tiputtaa poliitikkoja, mutta miten Twitteriä hallitaan ja mitä seuraajien määrästä voi päätellä?

    Sauli Niinistön kokoomuskampanjaväki pureskeli kynsiään vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Toisen kierroksen vastaehdokas vihreiden Pekka Haavisto oli valtavassa twiittien nosteessa, mutta Niinistön hahmo ei innostanut some-kansaa. Kampanja vaikutti olevan kriisissä.

    Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotalus muistaa tapauksen. Se oli ensimmäinen kerta, kun sosiaalisen median vallan havaitsi suomalaisessa politiikassa. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, some jakaa edelleen maan poliitikot kahtia.

    – Heidän osaamisessaan on suuria eroja. Jotkut ovat kuin kalat vedessä, osaa taas ei kiinnosta yhtään, Isotalus kertoo.

    Isotalus teki vuonna 2008 tutkimusta eduskuntapuolueiden puheenjohtajista. Poliitikot koettivat tuolloin vasta sisäistää sähköpostin käyttöä työssään. Jotkut harvat osasivat pohtia, miten käyttäisi sosiaalista mediaa.

    Tänä keväänä valmistaudutaan uusiin vaaleihin, ja some on yksi kampanjoiden areena. Menestyminen tällä areenalla vaatii netin käyttölogiikan ymmärtämistä. Ehdokkaat yrittävät keksiä, miten saada viesti ja oma nimi leviämään laajalle.

     

    Twitterissä olevien kansanedustajien osuus puolueittain.

    Tampereen yliopiston professori Iiris Ruoho ja yliopistonlehtori Jaana Kuusipalo perehtyivät Twitteriin oman tutkimusryhmänsä kanssa. Tutkimuksen sivutuotteena syntyi kasa ajatuksia sosiaalisesta mediasta ja sen roolista.

    Heidän mukaansa poliitikolta odotetaan ympärivuorokautista läsnäoloa ja empatian osoittamista kansalaiselle ja hänen huolenaiheilleen.

    Menestyvä poliitikko on sellainen, joka pystyy tähän vaatimukseen vastaamaan. Pekka Isotaluksen mielestä kokoomuksen Alexander Stubb on paraatiesimerkki hyvästä somettajasta.

    – Stubb kertoo omasta elämästään, ei pelkästään politiikasta. Hän pyrkii herättämään keskustelua: Kyselee aktiivisesti ja pyytää mielipiteitä. Tämän lisäksi hän yrittää myös vastata hänelle lähetettyihin viesteihin.

    Isotaluksen mukaan suomalaispuolueet ovat melko hyviä mukautumaan vallitsevaan mediaan. Puolueet ovat kouluttaneet jäsenistöään pärjäämään ensin sanomalehdissä, sitten televisiossa ja nyt somessa. SDP on esimerkiksi julkaissut ehdokkaiden some-oppaan, joka mainostaa välinettä muun muassa mahdollisuutena nostaa esille ehdokkaalle merkityksellisiä näkökulmia ja ohjata keskustelua.

    Ohjeita on tarjolla, mutta siitä huolimatta aina ei onnistu. Vastoin tahtoaan somettavat tai muutoin jäykäksi koetut viestijät jättävät kylmäksi. Isotalus ei esimerkiksi vakuuttunut valtiovarainministeri Antti Rinteen ensimmäisistä twiiteistä, jotka olivat pelkkää asioiden tylsää toteamista.

    – Hän on yrittänyt olla Twitterissä tultuaan SDP:n puheenjohtajaksi. Viestit ovat olleet latteita, tyyliin: ”tänään siellä ja täällä kokouksessa” ja ”hyvää naistenpäivää”. Pitäisi olla jotain kiinnostavampaa koukkua.

    Kaikesta huolimatta sosiaalinen media on Isotaluksen mukaan tullut jäädäkseen. Sen muoto saattaa tosin muuttua.

    – Someen voi tulla uusia palveluja ja entisiä voi kuolla. Muutoksia tapahtuu paljon. Sosiaalinen media tulee kuitenkin olemaan poliittisen vaikuttamisen keskeinen väline ja sen rooli vain korostuu.

     

    Twitterin perusluonne tuo suosituille käyttäjille yhä enemmän seuraajia, toteavat Iiris Ruoho ja Jaana Kuusipalo tutkimuksessaan. Suosittujen käyttäjien viestejä myös välitetään enemmän eteenpäin kuin tuntemattomien käyttäjien.

    Jos Twitter-seuraajien määrän logiikkaa käytettäisiin tulevien eduskuntavaalien tulokseen, jo aiemmin ylistetty kokoomuksen Alexander Stubb voittaisi vaalit selkeästi. Aikalaisen selvityksen mukaan Stubbin lukemat (191000 seuraajaa) jyräävät alleen seuraavana tulevan vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen (59200 seuraajaa) ja kolmanneksi tällä kertaa jäävän vihreiden Pekka Haaviston (58200 seuraajaa). Onko se vaikutusvallan osoittaja?

    Iiris Ruoho ei allekirjoita näkemystä Twitteristä suoran vallan välineenä.

    – Ei ole tietoa siitä, tuleeko valta Twitteristä vai heijastuuko yhteiskunnallinen valta Twitteriin. Ei Twitteriä voi tutkia irrallaan muusta mediasta, yhteiskunnasta ja kulttuurista. Vaikutukset voi nähdä vasta pitkällä aikavälillä.

    Myöskään Pekka Isotalus ei lämpene laskettavuuden ajatukselle. Se, että on seuraajia tai peukuttajia, ei kerro vielä poliittisesta voimasta. Sosiaalisen median valtaa rajoittaa myös toistaiseksi pieni tavoittavuus.

    – Television vaalitentit ovat edelleen voimakas poliittisen vaikuttamisen väline. Ne keräävät huomiota ja niihin panostetaan paljon. Siinä vaiheessa kun sosiaalisen median keskustelusta tulee tärkeämpi kuin vaalitentti ja television uutislähetys, voidaan puhua että some on lyönyt läpi.

    Isotalus pitää Twitterin valtaa pikemminkin välillisenä. Sillä on oiva kyky herättää poliittista keskustelua. Se voi myös mobilisoida väkeä ehdokkaiden ja asioiden taakse.

    Hän nostaa esille mielipidevaikuttajat, jotka suodattavat koko somen viestitulvan keskeltä esiin itseään kiinnostavia teemoja ja kommentoivat ja kertovat niistä eteenpäin. Isotalus uskoo tämän näkyvän esimerkiksi tulevien televisioitujen vaalikeskustelujen aikana.

    – Mielipidevaikuttajat pyrkivät todennäköisesti tuon keskustelun aikana twiittamaan, ja vaikuttamaan sillä keskustelun sisältöön ja vastaanottoon.

     

    Twitter on vapaa areena. Kuka tahansa voi liittyä ja viestiä mitä vain. Kenenkään viestejä ei ole pakko lukea ja seuraajista voi poistua milloin vain. Twitterin arviolta noin 300-500 miljoonan käyttäjätilin joukossa huomiosta kilpailevat keskenään julkkikset, tavikset, poliitikot ja instituutiot.

    Isotaluksen mukaan twiittaajat kamppailevat jatkuvasti viestien hautausmaata vastaan. Jos viesti ei kiinnosta, se ei voi vaikuttaa. Mutta sitten kun jokin nousee esille, se voi saada yllättävästi tuulta alleen. Se kiertää tililtä toiselle ja voi lentää myös Twitterin ulkopuolelle.

    Iiris Ruoho ja Jaana Kuusipalo tutkivat poliitikkojen ja poliittisten toimittajien välisiä verkostoja. Tuon verkoston perusteella kalastellaan myös juttuja perinteiseen mediaan. Yksittäinen twiitti voisi siis murtautua näin suuremman yleisön tietoisuuteen. Mutta tämä vaatii perinteisen median apua ja erittäin kiinnostavaa viestiä.

    Teksti ja tilasto Petri Vanhanen
    Kuvitus Sonja Vanhanen