Aggressio pois piilosta

Tutkimuskyselyjen perusteella ei voida tehdä liian pitkälle meneviä yleistyksiä siitä, miten suomalaisissa perheissä lapsia kasvatetaan. Kansainvälinen vertailu on sitäkin vaikeampaa, koska kulttuuriset seikat vaikuttavat siihen, mitä ylipäänsä pidetään väkivaltana. – Luvut ovat tutkimuskohtaisia ja riippuvat siitä, keneltä kysytään ja millä lailla. Mutta yllättävän isoja prosenttilukuja saadaan kautta linjan, terveystieteiden professori Eija Paavilainen sanoo.

Tutkimuskyselyjen perusteella ei voida tehdä liian pitkälle meneviä yleistyksiä siitä, miten suomalaisissa perheissä lapsia kasvatetaan. Kansainvälinen vertailu on sitäkin vaikeampaa, koska kulttuuriset seikat vaikuttavat siihen, mitä ylipäänsä pidetään väkivaltana.

Arjen sujumattomuus voi johtaa lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan.

Moni vanhempi paheksuu lasten ruumiillista kurittamista, mutta tekee silti itsekin niin. Erään Poliisiammattikorkeakoulun kyselytutkimuksen mukaan 44 prosenttia 0–12 -vuotiaiden lasten äideistä ja 47 prosenttia isistä käyttää väkivaltaa lapsia kurittaessaan, esimerkiksi tönii tai tukistaa.

Lasten kaltoinkohtelua tutkiva Tampereen yliopiston terveystieteiden professori Eija Paavilainen sanoo, että vaikka asenteet väkivaltaa kohtaan ovat kielteisiä, kurittamista käytetään silti. Väkivallan vastaista asennekasvatusta pitää edelleen vahvistaa.

– Luvut ovat tutkimuskohtaisia ja riippuvat siitä, keneltä kysytään ja millä lailla. Mutta yllättävän isoja prosenttilukuja saadaan kautta linjan, Paavilainen sanoo.

Tutkimuskyselyjen mukaan aggressioon johtavat arkiset tilanteet, kuten hankaluudet lasten nukkumaanmenossa, syömisessä ja pukemisessa.

Lievä väkivalta ei automaattisesti johda mihinkään pahempaan. Silti tutkimustietokin vahvistaa sitä, että ääritapaukset kuten perhesurmat eivät vain yhtäkkiä tapahdu tasapainoisissa perheissä.

– Arjen vaikeudet saattavat johtaa joissakin perheissä kamaliin tekoihin, Paavilainen sanoo.

– Mutta jos perheitä tuetaan mahdollisimman varhain, voi olla että osa vakavista tapauksista voidaan estää.

Suomen lainsäädäntö on pitkän aikaa ollut sallimaton väkivaltaa kohtaan ja se on parantanut tilastoja. Nuorille tehtyjen kyselyjen mukaan lievä perheväkivalta on vähentynyt viime vuosikymmenten aikana.

 

Neuvola on parhaimmillaan paikka, jossa keskustellaan luottamuksellisesti vanhempien parisuhteesta, kasvatuskäytännöistä, arjen sujumisesta ja lasten normaalista kehityksestä. Lasten kurittamisestakin pitäisi kysyä vanhemmilta enemmän neuvolassa.

– Vanhemmat aika paljon kyllä puhuvat näistä asioista, kun heiltä suoraan kysytään, professori Eija Paavilainen sanoo.

– Siksi olisi tarpeen, että myös hankaluuksista puhuttaisiin avoimesti. Perheetkin oppisivat, että neuvola on paikka jossa voi puhua kaikesta, eikä vain paikka jossa lapset punnitaan ja mitataan.

Vanhempien kanssa voi puhua siitä, mitä he tekevät jos lapsi kiukuttelee tai vaikka nukkumaanmeno on hankalaa.

Jos vanhemmat kertovat tilanteesta, jossa he ovat menettäneet malttinsa ja vaikka tukistaneet lasta, niin pitäisi todeta tapahtunut ja miettiä, miten seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa voisi toimia.

– Mietittäisiin tilanteita ennaltaehkäisevästi eikä heti ajateltaisi että ”kauhea rikos”.

Näin keskustelusta tulisi normaalia toimintaa eikä kyttäämistä.

– Vanhemmat saisivat omaan tilanteeseensa sopivaa apua silloin, kun he sitä tarvitsevat. Ei se oikeastaan ole sen kummempaa, Paavilainen sanoo.

Jos perheessä on monenlaista ongelmaa, tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä kuin puhumista. Mutta Paavilainen uskoo, että monet asiat voisivat ratketa paljon aiemmin positiivisesti, jos keskusteluyhteyttä parannettaisiin.

Kotikäynnit ja muut varhaisen tuen muodot on todettu tehokkaiksi keinoiksi, vaikka ennaltaehkäisevän työn pitkällisten vaikutusten mittaaminen onkin vaikeaa.

Kodinhoitoapu oli Paavilaisen mielestä hyvä perhetyön muoto, jota tarvittaisiin nykyaikanakin.

– Tarvitaan konkreettista, henkilökohtaista ja yksilöllistä palvelua perheille. Se ei tietenkään ole ilmaista, mutta paljon kalliimpaa on hoitaa vaurioita myöhemmin.

Eija Paavilaisen tutkimusryhmä keskittyy työssään lasten kaltoinkohtelun ja parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyyn. Parhaillaan heillä on käynnissä neuvolan ja muiden perheiden kanssa toimivien tahojen moniammatillista yhteistyötä kehittäviä tutkimushankkeita. Lisäksi ryhmä tutkii, miten riskiperheitä voitaisiin tunnistaa jo äitiysneuvolassa ja miten varhainen tuen antaminen vaikuttaa perheen hyvinvointiin.

 

Millaisissa perheissä väkivaltaa käytetään?

Kaltoinkohtelun riskitekijöitä on tutkittu paljon. Klassisia perheväkivallan riskitekijöitä ovat ennenaikaisesti syntynyt lapsi, joka itkee paljon tai jonka kehityksessä on ongelmia. Vanhemmat, joita on kaltoin kohdeltu heidän omassa lapsuudessaan, ovat alttiimpia syyllistymään väkivaltaan. Päihteidenkäyttö ja mielenterveysongelmat nostavat myös riskiä.

Eija Paavilaisen mukaan riskitekijät eivät ole koko totuus ja niihin tuijottaminen ei yksin riitä.

– Väkivaltaa voi olla muissakin perheissä. Perheen kokonaistilanteesta ja arjen sujumisesta täytyy jutella niissä paikoissa, joissa perheet käyvät.

Paavilainen oli mukana Onnettomuustutkintakeskuksen työryhmässä, joka teki selvityksen kaikista lasten ei-luonnollisista kuolemantapauksista Suomessa vuosina 2009–2011. Aineistoissa oli kolmetoista lapsiin kohdistuvaa henkirikosta, joita selvitettiin tarkemmin. Näissä perheissä oli monenlaisia vaikeuksia ennen sitä, ennen kuin tilanteet johtavat äärimmäisiin tekoihin.

– On tehty sellaistakin tutkimusta, että kuinka monta riskitekijää pitää olla, että se johtaa kaltoinkohteluun. Se on yksi näkökulma, mutta itse vierastan sitä, Paavilainen sanoo.

– Ei perheitä saa syyllistää esimerkiksi yksinhuoltajuudesta, se ei taatusti ole väkivallan riski. Perheitä on monenlaisia, ja se on hyvä asia.

 

Usein käy niin, että työ vaikeuksissa olevan perheen auttamiseksi käynnistyy vasta silloin, kun heistä ilmoitetaan lastensuojeluun tai he itse pyytävät apua. Vasta lastensuojeluilmoituksen kautta voi saada esimerkiksi perhetyöntekijöitä avuksi.

Nyt monissa kunnissa on käyty suuntaamaan työtä niin, että lastensuojeluilmoitus ei olisi ainoa keino saada apua, vaan perheitä pystyttäisiin auttamaan jo aiemmin. Tässä neuvola olisi merkittävässä roolissa, koska neuvola tavoittaa kaikki perheet.

Lastensuojelujärjestelmän kääntäminen ennaltaehkäisypainotteisemmaksi tekee siitä väliaikaisesti kalliimman ja hankalamman. Ennaltaehkäisyn lisäksi tarvitaan myös korjaavia palveluja, ja molempiin pitäisi riittää varoja. Pitkällä aikavälillä tämä kääntyisi kuitenkin voitoksi.

– Kun systeemi painottuu ennaltaehkäisyyn, se säästää ihmisten kärsimyksiä ja myös rahaa myöhemmin. Perheet voisivat paremmin, mikä on tietysti kaikkein tärkein asia.

Teksti Tiina Lankinen

Lapsiin kohdistuva väkivalta vähenee
* 15-vuotiaista 32 prosenttia kertoi kokeneensa lievää väkivaltaa kotona (Ellonen ym. 2008).
* Lievä väkivalta tarkoittaa esimerkiksi tukistamista, luunapin antamista ja läimäyttelyä.
* Lievä väkivalta on vähentynyt Suomessa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
* Muutama prosentti lapsista ja nuorista kokee Suomessa vakavaa perheväkivaltaa.
* Nykyinen lainsäädäntö kieltää kaiken lapseen kohdistuvan fyysisen väkivallan.
* Eija Paavilaisen tutkimusryhmä päivittää lasten kaltoinkohtelun hoitosuositusta (www.hotus.fi) erityisesti kaltoinkohtelun tunnistamisen ja varhaisen puuttumisen parantamiseksi.

 

Eija Paavilainen

Eija Paavilainen

Varhainen tukeminen tuo säästöjä Imatralla

 

Ongelmia päästään ratkaisemaan ajoissa, kun neuvolatyöntekijät ovat mukana perheiden arjessa.

Itä-Suomessa sijaitsevan Imatran kaupungissa on kokeiltu uutta Hyvinvointineuvola-mallia, jossa perhetyöntekijät tutustuvat perheeseen jo siinä vaiheessa, kun perheeseen odotetaan ensimmäistä lasta.

Hyvinvointineuvola on toiminut Imatralla vuodesta 2009 lähtien. Hyvinvointineuvolan toiminnan myötä lastensuojelun niin kutsutut häiriöpalvelukulut ovat koko ajan pienentyneet.

– Kun olemme satsanneet ennaltaehkäisevään toimintaan, olemme saavuttaneet selviä säästöjä korjaavissa toimissa, kertoo palvelupäällikkö Kirsi Leinonen Imatran kaupungilta.

 

Hyvinvointineuvola-mallissa terveydenhoitaja ja perhetyöntekijä työskentelevät työparina. Työpari tapaa kaikki ensimmäistä lastaan odottavat perheet, ja perheiden luona tehdään myös kotikäynti jo lapsen odotusaikana. Tässä vaiheessa perhetyöntekijät arvioivat, nouseeko perheen elämästä esiin sellaisia seikkoja, jonka perusteella lisätuki olisi tarpeen. Jos tukikäynteihin ryhdytään, niistä tehdään suunnitelma yhdessä perheen kanssa.

Tukikäynneillä työntekijät auttavat perhettä kaikissa arkiaskareissa. Vanhempien kanssa keskustellaan ja heitä neuvotaan, miten lapsen kanssa toimitaan eri tilanteissa.

Tuen tarpeen voi täyttää kolme tai viisi käyntiä perheen luona. Tarpeen vaatiessa annetaan erityistukea, joka voi kestää vuosiakin.

Kirsi Leinonen kertoo, että neuvolatyössä tiedetään kyllä lieväksi väkivallaksi luokiteltavien kurituskeinojen yleisyys.  Perhetyöntekijät kohtaavat tilanteita, joissa vanhempien pinna palaa ja voimakeinot otetaan käyttöön.

Tämän vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että työntekijät ovat mukana perheen arjessa.

– Kotioloissa vanhempien aito käyttäytyminen tulee esiin, Leinonen sanoo.

– Arjen tilanteissa päästään konkreettisesti näyttämään vanhemmille, miten haastavasti käyttäytyvän lapsen kanssa pitää toimia. Periaatteessa keinot tilanteiden ratkaisemiseksi ovat hyvin yksinkertaisia, mutta näin vanhempia autetaan oivaltamaan ratkaisumalleja.

 

Perhetyötekijöillä on tärkeä rooli myös vanhempien vertaisryhmätoiminnassa. Ryhmiin on saatu hyvin ihmisiä mukaan, kun tuttu perhetyöntekijä on ryhmissä läsnä ja houkuttelee vanhempia osallistumaan. Imatralla toimii muun muassa voimaannuttavan vanhemmuuden ryhmä ja omia ryhmiä isille ja äideille.

Perhetyöntekijöiden vastuulle on myös nimetty omat alakoulut ja päiväkodit. Myös yläasteella autetaan nuoria, joilla on ongelmia.

– Uskomme vakaasti siihen, että perheitä pitää auttaa mahdollisimman aikaisin omissa ympäristöissään eli kotona, päiväkodissa ja koulussa.

Imatran neuvolapalveluiden malli on herättänyt kiinnostusta muissakin kunnissa.

– Taloustilanne on nyt tiukka kaikkialla, mutta euromääräisestikin näyttää siltä, että tämä oikea tapa toimia, Leinonen sanoo.

Kirsi Leinonen on työnsä ohella myös terveystieteiden jatko-opiskelija Tampereen yliopistossa. Hän tutkii lasten kaltoinkohtelua professori Eija Paavilaisen ryhmässä.

Teksti Tiina Lankinen
Kuvat Jonne Renvall

lasten kaltoinkohtelu