Kuntademokratia toimii hyvin

    Politiikassa ei pärjää riitelemällä. Suurten kaupunkien lautakuntatyöskentelyä tutkinut Risto Harisalo sanoo, että alhaisilla poliittisilla pelisäännöillä ei pääse merkittäviin asemiin.

    Politiikassa ei pärjää riitelemällä. Suurten kaupunkien lautakuntatyöskentelyä tutkinut Risto Harisalo sanoo, että alhaisilla poliittisilla pelisäännöillä ei pääse merkittäviin asemiin.

    Suurten kaupunkien lautakuntatyötä tutkittiin laajasti ensimmäistä kertaa

    Suomalainen kunnallisdemokratia toimii hyvin suurimpien kaupunkien lautakunnissa. Kokoustyöskentelyssä on kehittämistä, mutta riitainen politikointi on harvinaista.

    – Meille oli yllätys, että maailma ei olekaan niin murheellinen kuin yleisesti ajatellaan. Tämä myönteinen tulos ei aivan vastaa yleistä kuvaa, sanoo Tampereen yliopiston hallintotieteen emeritusprofessori Risto Harisalo.

    Harisalo ja Helsingin yliopiston korkeakouluhallinnon professori Timo Aarrevaara tutkivat kuuden suurimman suomalaiskaupungin lautakuntatyöskentelyä poikkeuksellisen laajalla kyselyaineistolla. Mukana olivat kaikki Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun lautakunnat. Näin kattavaa tutkimusta ei aiheesta ole aiemmin tehty.

    Kyselylomake lähetettiin kuuden kaupungin kaikkien lautakuntien kaikille varsinaisille jäsenille 2011. Vastaajina oli 715 lautakunnan jäsentä, joista 395 palautti lomakkeen. Vastausprosentti oli 55,2%.


    Tulos ei vastaa kuvaa riitelevistä poliitikoista

    Tutkimuksen mukaan lautakunnilla on vahva strateginen asema, joka motivoi jäseniä tekemään työnsä mahdollisimman hyvin. Myös lautakuntien hallinnollinen asema on vahva.

    Poliittiset ja hallinnolliset johtajat toimivat tutkimuksen mukaan hyvässä ja läheisessä yhteistyössä keskenään asian vireilletulosta saakka. Lautakuntien puheenjohtajat toimivat jäsenten arvion mukaan pääsääntöisesti hyvin demokraattisesti. Vuorovaikutus on terveellä ja vahvalla pohjalla.

    – Tulos ei vastaa sitä usein kuultua käsitystä, jonka mukaan poliitikot riitelevät keskenään saamatta mitään aikaiseksi. Aineistomme perusteella lautakuntien jäsenet ovat ihmissuhteiden ammattilaisia, jotka pystyvät luottamaan toisiinsa ja käyttäytymään ennustettavasti, Harisalo ja Aarrevaara kirjoittavat.


    Oliko oikein vähentää lautakuntien määrää?

    Tulos antaa aihetta kyseenalaistaa lautakuntien määrän vähentämisen.

    – Tämä panee miettimään, että olemmeko tehneet aivan oikein, kun olemme kaventaneet kansanvallan väylää ja heittäneet sivuun lautakuntia, Harisalo pohtii.

    Harisalo muistelee, että aiemmin kunnissa saattoi olla 20, jopa yli 30 lautakuntaa. Nyt suurissa kaupungeissa on vain 8–15 lautakuntaa. Suunta ei ole ainakaan ylöspäin.

    – Tämä hinaa päätöksentekoa yhä ylemmäksi ja yhä harvempien käsiin. Siitä seuraa se, että iso kapasiteetti jää hyödyntämättä, Harisalo harmittelee.


    Uudet lautakunnat lisäävät puhtia

    Kaupunkien välillä ei ole tilastollisesti merkitseviä eroja siinä, missä määrin niiden lautakunnissa käydään keskustelua, mutta lautakuntien välillä oli jonkin verran eroja.

    – Uusiin lautakuntiin kuten ympäristö- ja kulttuurialan lautakuntiin liittyy uudenlaista puhtia. Niissä on vauhtia enemmän kuin alallaan jo vakiintuneissa lautakunnissa. Vastaavia havaintoja on tullut vastaan ennenkin, Harisalo kertoo.

    Pitäisikö hallintorakenteita uudistaa aika ajoin, jotta saataisiin puhti pysymään?

    – On liian raskas keino uudistaa hallintorakenteita. Paljon parempi olisi kiinnittää huomiota ihmisten henkiseen kapasiteettiin ja estää urautuminen.

    Samat ihmiset eivät istu aina samoissa lautakunnissa. Jäsenet vaihtuvat usein, ja suurin osa aineistoon kuuluneista oli ensimmäistä kertaa lautakunnassa. Kaksi vaalikautta samassa lautakunnassa istuneiden osuus oli aika vähäinen.

    Harisalo huomauttaa, että vaikka vaihtuvuutta on, niin lautakunnan sisäinen kulttuuri pitää ottaa huomioon. Se tulee pitkältä ajalta ja voi johtaa urautumiseen.

    – Sellaiset tekniset lautakunnat, joissa päätetään yksi plus yksi, niin niissä se ajatuksen säihke on enemmän fokusoitunut siihen yhteen ongelmaan, professori kuvailee urautumiskehitystä.


    Julkisen sektorin väki yksityistä aktiivisempaa

    Järjestöjen ja yhdistysten työntekijät ovat lautakuntatyössä aktiivisempia kuin kuntien työntekijät. Valtion väki taas on aktiivisempaa kuin yksityisten palveluksessa olevat.

    – Tässä on yllättävää se, että yksityisten yritysten palveluksessa olevat häviävät dialogissa yhdistysten, järjestöjen ja valtion palveluksessa oleville, Harisalo ja Aarrevaara kirjoittavat.

    Harisalo täsmentää, että itse asiassa tulos ei olekaan hänen oman kokemuksensa mukaan valtavan yllättävä.

    – Selitys tähän on se, että johtaminen yrityksissä eroaa olennaisesti johtamisesta poliittisissa rakenteissa. Yrityksissä työnnät kepillä, poliittisissa rakenteissa työnnät narulla. Se tarkoittaa, että politiikassa pitää olla paljon parempi puhuja, vaikuttaja ja neuvottelija saadakseen asiansa läpi.

    Harisalo arvioi, että yritysjohtajat ovat aika suoraviivaisia politiikan ympäristössä ja suoraviivaisuus ei ole tuloksenteon kannalta hyvä valinta. Ongelma on tullut esiin myös verrattaessa suomalaisia ja ruotsalaisia yritysjohtajia keskenään.

    – Meidän ei pitäisi ruotsalaisille niin hirveästi nauraa, koska se diskuteeraaminen on päätöksentekojärjestelmä. Silloin kun asiat eivät ole luonteeltaan yksi plus yksi, niin ei meillä kellään ole oikeita ratkaisuja. Ratkaisu täytyy tulla keskustelun, väittelyn ja dialogin kautta.

    Nuorten ja vanhempien välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero lautakunta-aktiivisuudessa siten, että vanhemmat puhuivat useammin kuin nuoret.

    – Kokemus antaa politiikassa varmuutta ja arvovaltaa. Tämäkin tulos oli yllätys, koska yleensä ajatellaan, että juuri nuoret ovat aina suuna päänä.


    Kokouskäytäntöjä syytä kehittää

    Tutkimus antaa valoisan kuvan lautakuntatyöstä, mutta korjattavaakin löytyy.

    – Parantamisen kohta on siinä, miten vielä paremmin päästään umpikujaan vievästä väittelystä dialogin etsintään. Meidän pitää kehittää kokouskäytäntöjä ja kokouskulttuuria, Harisalo sanoo.

    Olennaista on päätösesitysten valmistelu.

    – Poliittisen keskustelun paino pitäisi siirtää ongelman määrittelyyn ja alustavien vaihtoehtojen kartoittamiseen. Tässä mielessä jo prosessi on päätös.

    Tarkoittaako tuo sitä, että taitava esittelijä pystyy junailemaan ehdotukset vastakkain niin, että enemmistön kannalta väärä ehdotus voittaa?

    – Puheenjohtajan tuella kyllä, mutta aineisto osoittaa, että lautakuntien jäsenet tarkkailevat huolellisesti, millaiset asiat tulevat vireille ja miten niiden valmistelu menee.


    Alhaisilla pelisäännöillä ei merkittäviin asemiin pääse

    Kuntien johtotehtäviin valitaan yhä ihmisiä puoluekannan mukaan. Eikö se rassaa päätöksentekoa?

    – Tuon datan perusteella pitää sanoa, että jos on aktiivinen poliitikko, niin ei se tarkoita, että pelaa kaikkein alhaisimpien poliittisten sääntöjen mukaan. On politiikassa sitäkin, mutta ei niillä pelisäännöillä pääse merkittäviin asemiin, Harisalo vastaa.

    Menestyvän kunnallispoliitikon pitää hallita tehtävät ja henkilösuhteet.

    – Kyllä niiden täytyy olla sellaisia, jotka hanskaa ihmissuhteet eikä tärvää niitä. Vaikka ollaan eri mieltä, niin pitää pystyä siltoja pitämään toinen toisiinsa. Muutenhan keskustelu ei sujuisi ja kaikki olisi raakaa väittelyä eikä dialogista olisi puhettakaan, kun voittaminen olisi pääasia.

    Julkisuuteen nousee usein negatiivisa kunnallisuutisia. Kittilässä on käynnissä ruma peli kunnanjohtajan erottamiseksi. Ovatko nämä vain poikkeuksia?

    – Nämä koskevat virkamiehiä ja virkamieskoneistoa. Tuo data puhuu lautakuntien päättäjistä, mutta ei sitä voi kiistää, etteikö tämmöistäkin ole tapahtunut.

    Timo Aarrevaara ja Risto Harisalo: Keskustelu, väittely ja dialogi poliittisessa päätöksenteossa.

    Teksti Heikki Laurinolli
    Kuva Jonne Renvall