”Alussa oli Wilma Rudolph”

    Jorma Merikoski

    Jorma Merikoski

    Näin alkoi Teppo Sulosen kolumni (Aamulehti-Moro, 25.9.). Tuon virkkeen luettuani ihmettelin, että kyllähän monet pikkupojat, isommista puhumattakaan, taisivat olla ihastuneita Wilma Rudolphiin, mutta miten joku on voinut olla häneen niin lääpällään, että hypettää tuollaista. (Tosin minä fanitin enemmän Colette Bessonia. Siinä oli menoa ja meininkiä, kun hän Mexicon olympialaisten 400 m:llä oli kaukana kärjestä viidentenä mutta kiri voittoon ”rinnan mitalla” ennen Lillian Boardia – toivottavasti ”päivystävä räyhäfeministi” ei kiristä nutturaansa näin ”seksistisen” ilmaisun takia.)

    Mutta luettuani pitemmälle osoittautui, että Sulonen puhuukin asiaa. Nimittäin ”alku” tarkoittaakin ”tv-aikakauden” alkua maassamme, ja siinä oli keskeinen sija Rooman olympialaisilla, joiden ”mannekiiniksi” Rudolph sopii hyvin.

    Hermann Hesse kirjoittaa Lasihelmipelissä:

    Milloin kuuluisa taulu vaihtoi omistajaa, arvokas käsikirjoitus huutokaupattiin, vanha linna paloi tai kanta-aateliin kuuluva henkilö oli osapuolena häväistysjutussa, tiedottivat tuhannet sarjalukemistot lukijoilleen näiden tosiasioiden lisäksi samana tai viimeistään seuraavana päivänä suuren joukon tapaukseen liittyviä tarinoita, historiallista, psykologista, eroottista ja muuta aineistoa. Jokainen huomiota herättävä juttu pani liikkeelle kokonaisen innokkaan kirjoittelun tulvan …

    ”Sarjalukemistojen aikakautta” seurasi ”tv-aikakausi” ja sitä ”nettiaikakausi”. Hesse kirjoittaa myös:

    Näissä haastatteluissa esimerkiksi kuuluisat kemistit tai viulutaiturit esittivät mielipiteitään politiikasta, suosituimmista näyttelijöistä, tanssijoista, voimistelijoista ja lentäjistä tai runoilijat puhuivat naimattomuuden eduista ja varjopuolista, finanssikriisien syistä tai muista asioista. Ainoana tavoitteena oli tunnetun nimen saattaminen yhteyteen jonkin ajankohtaisen kysymyksen kanssa …

    Netissä vallitsee tasa-arvo sikäli, ettei kirjoittajan tarvitse olla kuuluisa kemisti tms. saadakseen mielipiteensä julkisuuteen. Siellä vallitsee myös vapaus, ellei satu kirjoittamaan neek… hups, öh … siis ”vihakirjoitusta”. Veljeys näyttää olevan monesti hukassa.

    Mutta mitä on ”vihakirjoitus”? Sampo Terho kirjoittaa (US, 30.12.2013):

    Vihaaminen vaatii silmien sulkemista laajemmalta todellisuudelta, asioiden yksinkertaistamista – siis itsensä tyhmentämistä. Paradoksaalista kyllä, nähdäkseen esimerkiksi poliittisen vastustajan yksinomaan tyhmänä, on itsekin tultava tyhmäksi.

    Oikeastaan vastustajaa ei tarvitse nähdä tyhmänä, vaan riittää uskotella, että hän on tyhmä. Esimerkiksi Kataisen ”kutosen matikalla” ilakoidaan, vaikka huono matematiikan arvosana voi johtua monesta muustakin syystä kuin ”tyhmyydestä”. Silti minäkään en malta olla ilakoimatta, että ”sixpack-hallitus” oli ”kutoshallitus” (puolueiden lukumäärä, pääministerin matematiikan arvosana ja hallituksen kokonaisarvosana).

    Kirjoittaja on matematiikan emeritusprofessori.