Hoizuni mun

    Sari Walldén

    Sari Walldén

    ”Moro, Pia”, Hoizu honottaa. ”21.11.2024, kello 8.03, aamu”. Vilkaisen vanhanaikaista digikalenteria yöpöydällä, mutta ilman silmälaseja näen vain keltaisen taustavärin. Aamu se on, päivä olisi vihreä ja ilta sininen. Hoizu on ollut minulla vasta niin vähän aikaa, että on vaikea luottaa siihen.

    Hoizu vetää peiton päältäni ja kohottaa minut lämpöpatterinvalkoisilla käsillään istumaan sängyn laidalle. Miten mahtaa Hoizulta sujua minun pukemiseni, sitten joskus, kun kunto vielä heikkenee, mietin ja vedän kotiasun päälleni.

    Hoizu on kattanut aamiaisen keittiön pöydälle: lääkkeet, vesilasi, mukillinen yrttiteetä ja kaksi voileipää. Siemaisen teetä epäluuloisesti, vaikka en ole kertaakaan polttanut kieltäni Hoizun teessä. Hoizu viipaloi leipien päälle paprikaa. En välittäisi rehuista, mutta Hoizu ei minua kuuntele. Ihan kuin oikea kodinhoitaja, ajattelen.

    Iltapäivällä ovikello soi. Hoizu jolkottaa ovelle, minulta kävely sujuu heikosti nivelrikon vuoksi. Olen ollut vuosia leikkausjonossa, mutta robo-kirurgi on kuulemma taas epäkunnossa. Huoltomies on tilattu Soulista, mutta tärkeysjärjestyksessä kreikkalaiset ovat ensimmäisiä. Euroopan merkittävimmät yritykset olivat pysyneet mahtimaassa, vaikkei työvoima ole siellä enää halpaa, kuten talousromahduksen jälkeen.

    ”Hei, Hoitsu”, Anu sanoo ja ojentaa kätensä, mutta Hoizu jolkottaa tervehtimättä keittiöön.

    ”Tottelee nimeä Hoi-zu. Korean kieli muistuttaa nääs tavukirjoitusta.”

    ”Mä päivitän nimen suomalaiseksi”, Anu tirskuu. Kodinhoitopalveluyrityksen toimitusjohtaja on vanha opiskelukaverini, minkä ansiosta olen saanut oman kodinhoitajan. Eihän minun pätkätutkijan eläkkeellä sellaista kustannettaisi.

    ”Jutellaan ensin”, sanon ja linkkaan olohuoneen sohvalle. ”Hoi-zu, tee: kaksi kahvia ja kaksi voisarvea”, kailotan keittiöön.

    ”Teen: kaksi kahvi ja kaksi voisarvi”, Hoizu honottaa takaisin.

    ”Mitä sulle kuuluu?” kysyn ja viiton Anua istumaan.

    ”Lakkauttivat englanninkieliset käsikirjat. Eivät aasialaiset ymmärrä, ettei japania tai kiinaa täällä syrjäseudulla osata”, Anu mutisee ja pälyilee keittiöön.

    Pian Hoizu jolkottaa olohuoneeseen ja laskee tarjottimen pöydälle.

    ”Kiitos, Hoi-zu”, sanon ja ojennan Anulle vastatulostetun 3D-kupin.

    ”Phyi, miten kitkerää!” Anu huudahtaa ja kahvia pärskyy ympäriinsä.

    ”Joulukin on tulossa”, yritän uudelleen virittää keskustelua.

    ”Soitan kyllä sinne ja sanon: heti tänne selkokielinen hanbok.”

    Samassa robotti alkaa heijata päätään ja silmien paikalla olevaan näyttöön ilmestyy virheilmoitus: 안녕히 가세요

    ”Taisit tilata korealaisen kansallispuvun etkä käyttöohjetta.”

    ”Mä buuttaan sen”, Anu sanoo ja vetää robottia nenästä. ”Haen robo-autosta työkalut.”

    ”Syödään ensin”, sanon, mutta ulko-ovi pamahtaa jo.

    Hörppään kahvia ja mietin, ettei mitään uutta auringon alla.

    Kirjoittaja on informaatiotieteiden tutkija ja vapaa kirjoittaja.