Henkinen kidutus yleistä nykysodissa

Psykologian professori Raija-Leena Punamäkeä kiinnostaa, millaiset ovat ihmisen mieltä suojaavat mekanismit ja mikä on ihmisen selviytymisen salaisuus traumaattisista kokemuksista.

Psykologian professori Raija-Leena Punamäkeä kiinnostaa, millaiset ovat ihmisen mieltä suojaavat mekanismit ja mikä on ihmisen selviytymisen salaisuus traumaattisista kokemuksista.

Digikamera toi rikokset julki

Psyykkinen ja fyysinen kidutus ovat yhtä vahingollisia mielenterveydelle. Tämä kävi ilmi jo 2000-luvun alussa tehdyssä poliittisten vankien tutkimuksessa, kertoo Tampereen yliopiston psykologian professori Raija-Leena Punamäki.

Psyykkisen kidutuksen huomattiin aiheuttavan jopa enemmän somaattisia eli ruumiillisia oireita, kun taas fyysinen kidutus jätti pahempia psyykkisiä jälkiä uhreihin.

– Tutkimuksen tulokset ovat tärkeitä muun muassa ihmisoikeusjuristeille, joiden tulee todistaa psyykkisen kidutuksen mahdollisia seurauksia oikeusjutuissa, Punamäki kertoo.

Psyykkinen kidutus pyrkii systemaattisesti nujertamaan vastustajan. Keinoja ovat nöyryytyksen ja häpäisyn lisäksi esimerkiksi aistien ylistimulointi kirkkailla valoilla tai kovilla äänillä, unen häirintä, tai pimeys ja eristäminen.

Ihmisoikeuspsykologian kannalta digikamera on muuttanut maailmaa.

– Ne kuvat vankien nöyryytyksestä, jotka tulivat Abu Ghraibista, näyttivät sen mistä ihmisoikeusaktivistit kertoivat kaikki vuodet: ei voida vedota siihen, että se on vain psyykkistä painostusta, joka ei vahingoita ihmistä, Punamäki sanoo.

– Psyykkinen kidutus ei jätä näkyviä jälkiä, mutta se pyrkii tuhoamaan psyykeen systemaattisesti ja sillä on vaarallisia pitkäaikaisseurauksia.

Terrorismin vastaisessa sodassa painostuksen motiivina oli tiedonhankinta, mutta kidutusta käytetään pelottelu- ja painostuskeinona. Nykysodissa, esimerkiksi Lähi-idässä ja Afrikassa, uhrit ovat yhä useammin siviilejä.

Punamäen mukaan psyykkistä kidutusta käytetään yhä enemmän ja se on tieteellisempää. Koska psyykkinen kidutus ei jätä merkkejä, se on helpompi salata ihmisoikeusjärjestöiltä.

Raija-Leena Punamäki on tehnyt pitkän uran traumatutkimuksessa. Hän on tutkinut traumaattisten kokemusten yhteyttä lapsen kehitykseen ja perhesuhteisiin ja kouluttanut ja tehnyt tutkimusyhteistyötä kriisialueilla.


Sota etääntyy sotilaista

Nykysodissa sotilaita pyritään vieraannuttamaan sodan todellisuudesta. Sodankäynti on muuttumassa tietokonepeliksi.

– Nyt istutaan Kaliforniassa ja tehdään täsmäiskuja Afganistaniin ja muualle, Punamäki sanoo.

Armeijat tarvitsevat teknisiä vieraannuttamisen välineitä, sillä terve ihminen ei kestä nähdä toisille aiheuttamaansa tuskaa.

– Jo aikoinaan Vietnamin sodan yhteydessä varoitimme moraalisista seurauksista silloin kun sotilaat eivät itse näe, mitä napalmi tekee siviileille. Lennokkeja ohjaaviin sotilaisiin verrattuna he näkivät siltikin aika paljon.

Ihmisoikeusjärjestöjen näkökulmasta katsoen trauma on ihmisoikeusrikkomus, mutta tutkimuksessa traumaa ei lähestytä kauhistellen. Tutkijana Raija-Leena Punamäkeä kiinnostaa enemmän, millaiset ovat ihmisen mieltä suojaavat mekanismit ja mikä on ihmisen selviytymisen salaisuus.

– Kautta historian on esimerkkejä siitä, että trauma voi myös jalostaa ihmistä. Kun jotain hirveää tapahtuu, toiminta kääntyykin edistämään jotain todella hyvää.

Punamäki mainitsee esimerkkinä Hiroshiman pommituksen uhrit, jotka ovat olleet aktiivisia rauhanliikkeessä sekä sen, että entiset sotilaat liittyivät humanitäärisiin ja rauhaa edistäviin ryhmiin esimerkiksi Lähi-idässä.

Punamäen traumatutkimuksissa tavoitteena on aina, että tutkimus käännetään terapian ja hoidon kielelle, jotta se on sovellettavissa hoitotyöhön.

– Olemme tutkineet, miten sota-alueilla voidaan systemaattisilla ohjelmilla parantaa lasten ja perheiden mielenterveyttä.


Auttaako lyhytkin apu?

Raija-Leena Punamäen ryhmän viimeisin traumatutkimus tehtiin Kurdistanissa ja Palestiinassa.

Tutkimuksessa selvitetään, millaista apua ja hoitoa pahasti traumatisoituneille lapsille täytyy tarjota, kun tavoitteena on ehkäistä trauman kielteiset mielenterveys- ja kehitysvaikutukset. Tutkimuksessa on mukana yli 500 lasta.

Trauman on todettu vaikuttavan muun muassa tunne-elämän eheyteen, aiheuttavan ajatusten hajautumista ja kertomuksellisen muistin vioittumista. Tutkijoita kiinnostaa, onko lyhytkin intensiivinen apu yhteydessä parempaan mielenterveyteen, parempiin perhe- ja toveruussuhteisiin ja parempaan ajatuksen ja muistin toimintaan.

Kun Punamäki kollegoineen aloitti tutkimusta sodasta kärsineiden perheiden keskuudessa 1980-luvulla, tutkijat huomasivat kauhukseen, että kun sodan traumoista puhuttiin, puhuttiin melkein yksinomaan sotilaiden kestävyydestä.  Siviiliväestö jätettiin huomiotta.

Asiat ovat onneksi muuttuneet noista päivistä. Myös lapsen kehityksen turvaaminen otetaan nykyään kokonaisvaltaisemmin huomioon avustustyössä.

– Ennen pyrittiin ensisijaisesti takaamaan kriisialueella eläville lapsille ruoka ja suoja, jotka ovat tietysti hyvin tärkeitä. Mutta nyt yhtä tärkeänä avustustyön osana on lasten psykososiaalisen ja emotionaalisen kehityksen turvaaminen, Punamäki sanoo.

Punamäki pitää Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien sopimusta erittäin tärkeänä, koska siinä kansainvälinen yhteisö ottaa vastuun lapsen elämän suojelemisesta.

– Vanhempia täytyy tukea niin, että lapsen kehityksen potentiaali, se kehityksen ihme mikä jokaisessa lapsessa on, voi toteutua.

Lapsen oikeuksien päivän tapahtuma ”Mun oikeudet?” Tampere-talossa la 23.11.

Teksti Tiina Lankinen
Kuva Jonne Renvall

Kidutus on ihmisoikeusrikos

* Kidutettujen tarkkaa määrää maailmassa ei tiedetä, mutta kidutusta esiintyy Suomen Punaisen Ristin mukaan noin 150 valtiossa.

* Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin vuosiraportissa kerrotaan, että 112 maassa esiintyy dokumentoidusti kidutusta. Raportissa on mukana 159 valtiota, joista saatiin riittävästi tietoa.

 

Kehityksen ihmeen suojatekijät selville

Raija-Leena Punamäen uudessa tutkimuksessa seurataan maahanmuuttajaperheiden vauvojen varhaiskehitystä Suomessa, Tanskassa ja Hollannissa. Kollegat Lähi-idässä seuraavat varhaiskehitystä trauman ja uhkan olosuhteissa.

Pakolais- ja maahanmuuttajaperheissä tutkitaan erityisesti kahta tekijää, joiden ajatellaan suojelevan vauvaa traumoilta: kulttuurin antamia voimavaroja ja vanhempien tapaa käsitellä traumojaan muistin, tunteiden ja sosiaalisen jakamisen avulla.

Tutkijat olettavat, että kun ihmiset joutuvat jättämään kotimaansa, niin osa kulttuurin suojelevasta voimasta joutuu uhanalaiseksi. Toisaalta pakopaikka takaa ulkoisen turvallisuuden, kun väkivallan uhka väistyy.

Kriisialueelta tulleet vanhemmat ovat usein hyvin huolissaan siitä, miten perheen kovat kokemukset vaikuttavat lapsiin.

– Näyttää olevan hyvin tärkeää saada vanhemmille läpi viesti, että asioihin voidaan vaikuttaa tukemalla lapsen kehitystä, Punamäki sanoo.

Tutkimuksessa on mukana neljä kulttuuria, itäafrikkalainen kulttuuri eli somaliväestö, Lähi-idän kurdi- ja arabikulttuuri ja slaavilainen kulttuuri.

Suomessa lääkärit ja neuvolat ovat kiinnostuneita siitä, onko eri kulttuureissa samat kommunikointitavat pienten lasten kanssa, ja mitkä ovat kussakin kulttuurissa hyvät tavat hoitaa pientä lasta. Punamäki ja tutkimusryhmä toivovat, että tuloksia voidaan soveltaa hoito- ja neuvolatyöhön.

– Ensimmäisen vuoden intiimi suhde on hyvin omanlaisensa eri kulttuurissa. Tavoite on kaikilla vanhemmilla sama, pitää lapsi elossa ja mahdollistaa kehityksen ihmeet, mutta ilmenemismuodot vaihtelevat.