Katse kertoo kulttuurierosta

Katse

Japanilaiset tulkitsevat neutraalit kasvot vihaisemmiksi ja epämiellyttävämmiksi kuin suomalaiset

Ihmisen katse on kulttuurisidonnainen asia.

Japanilaiset pitävät suoraa katsekontaktia vähemmän lähestyttävänä, vihaisempana ja epämiellyttävämpänä kuin suomalaiset.

Suomalaisten mielestä kohti katsovat kasvot sen sijaan ovat lähestyttävämmät kuin sivulle katsovat kasvot. Sekä japanilaiset että suomalaiset pitävät katsekontaktia hallitsevana, japanilaiset tosin suomalaisia enemmän.

Tulokset käyvät ilmi suomalais-japanilaisen tutkijaryhmän tutkimuksesta, johon osallistui 20 Tampereen yliopiston suomalaista ja 20 Tokion yliopiston japanilaista opiskelijaa. Koehenkilöille näytettiin kahden suomalaisen naisen ja kahden japanilaisen naisen eläviä kasvoja, joiden ilmeet olivat neutraalit.


Sydän sykkii samoin Suomessa ja Japanissa

Psykologian professori Jari Hietanen vastasi suomalais-japanilaisen tutkijaryhmän tutkimuksesta, jossa selvitettiin katsekontaktin aiheuttamia fysiologisia reaktioita.

Psykologian professori Jari Hietanen vastasi suomalais-japanilaisen tutkijaryhmän tutkimuksesta, jossa selvitettiin katsekontaktin vaikutuksia japanilaisilla ja suomalaisilla koehenkilöillä.

Kokeessa mitattiin myös suoran katseen ja sivuun käännetyn katseen vaikutusta sydämen sykkeeseen. Sykettä säätelee autonominen hermosto, ja merkityksellisten, tarkkaavaisuuden vangitsevien ärsykkeiden esittämisen tiedetään hidastavan sykettä hetkeksi.

Tulosten mukaan sydämen syke hidastui hetkeksi enemmän katsekontaktin kuin sivuun käännetyn katseen aikana. Kulttuurien välisiä eroja ei sydämen sykkeessä havaittu.

– Odotimme, että näissä fysiologisissa vasteissakin olisi kulttuurien välisiä eroja tullut esiin, mutta näin ei siis käynyt. Kulttuuritausta näytti vaikuttavan ainoastaan subjektiivisiin arviointeihin, sanoo tutkimushankkeesta vastannut Tampereen yliopiston psykologian professori Jari Hietanen.

Inhimillisen tiedonkäsittelyn näkökulmasta kiinnostavana Hietanen pitää sitä kysymystä, millä tasolla kulttuurien väliset erot näkyvät. Tuleeko eroja esiin jo tiedonkäsittelyn varhaisvaiheissa, toiminnoissa jotka tapahtuvat verraten automaattisesti, vai näkyvätkö erot vasta myöhemmissä, tahdonalaisen kontrollin alaisissa tapahtumissa?


Tokion kadulla ei tuijotella toisia

Hietanen sanoo, että katsekontaktin kulttuurisidonnaisuutta pitäisi tutkia mahdollisimman luonnollisissa olosuhteissa. Tuntumaa siihen antaa Hietasen oma kokemus yhteistyöstä japanilaisten kanssa.

– Kiinnostava havainto on, että arkipäivän vuorovaikutuksessa en minä ainakaan ole havainnut mitään eroa katsekäyttäytymisessä.

Hietanen on viettänyt paljon aikaa japanilaisten kollegoidensa kanssa ilman havaintoja kulttuurieroista katsekontaktissa. Kaupungilla kävellessä eroja jo huomaa. Hietasen havaintojen mukaan Suomessa voi ottaa lyhyitä katsekontakteja kaduilla ja busseissa liikkuviin ihmisiin, mutta Japanissa se ei onnistu.

– Tokiossa katsekontaktia oli erittäin vaikea saada toisiin kadulla liikkuviin ihmisiin. Rupesin sitä oikein yrittämään, että eikö nyt metrossa, mutta ei. Siellä katsekontaktin välttäminen on tosi selkeätä, Hietanen kertoo.


Katseen välttely ei aggressiivisuutta

Suomalaisten ei tarvitse näiden tutkimustulosten perusteella muuttaa suhtautumistaan japanilaisiin turisteihin, joita liikkuu suurina ryhminä vaikkapa Tampereen Hämeenkadulla.

– Jos puhuu japanilaisen kanssa, joka ei ota yhtä paljon katsekontaktia kuin mihin me on totuttu, niin ei sitä pidä tulkita negatiivisesti, Hietanen neuvoo.

Suomessa ja länsimaissa yleensä otetaan mielellään katsekontaktia. On paljon tutkimustietoa siitä, että runsaasti katsekontaktia ottavia ihmisiä pidetään muita älykkäämpinä, vetovoimaisempina ja kykenevämpinä.

– Oma kokemukseni on se, että tuttujen kesken japanilaisten katsekontaktin ottaminen ei poikkea meikäläisestä. Otin japanilaisten tuttujeni kanssa yhtä lailla katsekontaktia eikä kukaan sanonut, että se tuntuu epämiellyttävältä.

Hietaselta löytyy myös kokemuksia, joissa suomalainen ja japanilainen elämäntapa näyttävät sopivan täydellisesti yhteen.

– Ajelimme japanilaisen ystäväni kanssa pitkiä matkoja autolla eikä ollut minkäänlaista ongelmaa olla pitkiä aikoja hiljaa. Kumpikaan osapuoli ei tuntenut itseään vaivautuneeksi. Havaitsin tiettyä samanlaisuutta ja mutkattomuutta siinä yhdessä olemisessa: jos ei ole mitään sanottavaa, niin voi olla ihan hyvin puhumatta.

Akechi, Hironori; Senju, Atsushi; Uibo, Helen; Kikuchi, Yukiko; Hasegawa, Toshikazu; Hietanen, Jari: Attention to eye contact in the West and East: Autonomic responses and evaluative ratings. Plos ONE 8:3. http://dx.doi.org/10.1371/journal.pone.0059312

Teksti Heikki Laurinolli
Kuvitus Jonne Renvall

 

Valokuva ei korvaa elävän ihmisen katsetta

Kahden ihmisen välinen katsekontakti on voimakas sosiaalinen ärsyke. Katsekontakti näyttää synnyttävän aivoissa lähestymismotivaatioon liitettyjä aivovasteita, sivuun käännetty katse taas välttämismotivaatioon.

– Nämä kaksi motivaatiota ovat ehkä perustavimman laatuisen motivationaaliset tendenssit, joita on joka ikisellä oliolla ihan alkeellisista, muutaman solun sisältävistä olioista lähtien, selittää psykologian professori Jari Hietanen, joka on tutkinut katseen suunnan havaitsemista 1990-luvulta saakka.

Kasvoärsykkeitä on ollut tapana näyttää koehenkilöille kuvina monitorilta alan vakiintuneen tutkimuskäytännön tapaan. Kuvien käyttöä koetilanteissa puoltaa se, että niiden avulla ärsykkeet saadaan mahdollisimman hyvin kontrolloitua. Sama naama on takuulla sama kaikille koehenkilöille katsomispaikasta ja ajasta riippumatta.

Hietanen sai vuonna 2008 päähänsä katsoa, ovatko tulokset samanlaisia, näytetäänkö koehenkilöille kuvia vai oikeaa ihmisnaamaa. Tulokset osoittivat, että ihmisen kuvan katsominen olikin eri asia kuin elävän ihmisen katsominen.

– Jälkeenpäin ihmettelen, että miten on mahdollista, että psykologeille ei ole tullut aikaisemmin mieleen, että se ei ole ihan sama juttu katsoa kuvaa kuin oikeaa ihmisnaamaa.

Tulokset hämmästyttivät, kun tutkittiin autonomisen hermoston toimintaa ja aivovasteita. Kaikki tulokset näyttivät, että katsesuunnalla oli merkitystä vain siinä tapauksessa, että koehenkilö näki elävät kasvot. Kuvia katsottaessa ei ollut väliä sillä, katsoiko kuvan hahmo suoraan kohti vai oliko katse käännetty sivuun. Uudessa Suomen Akatemian Mieli-ohjelman projektissa Hietanen aikoo penkoa asiaa vielä tarkemmin.

– Hypoteesi liittyy siihen, että siellä taustalla vaikuttavat korkeamman tason kognitiiviset prosessit eli tieto siitä, että kun katsoo toista ihmistä, niin se toinen ihminen näkee myös minut ja ajattelee minusta jotakin.

Tieto toisen ihmisen läsnäolosta saa aivot toimimaan toisella tapaa.

– Näkötutkijan lähtökohta on ollut vähän semmoinen, että ei sen nyt niin väliä millä tapaa informaatiota tuupataan sinne aivojen näköjärjestelmään. Ajatellaan, että kuvaa käsitellään samalla tavalla kuin elävän elämän kohteitakin. Mutta ei se olekaan näin.

Hietanen pitää jopa hauskana sitä, että sosiaalisen kognition tutkijat ovat käyttäneet kokeissaan elävän ihmisen sijasta kuvia, joiden katsominen ei ole lainkaan sosiaalista.

Hietanen huomauttaa, että myös kuvia näyttämällä on tämän alan tutkimuksessa saatu paljon tietoa esiin. Elävän mallin käyttö vaatii enemmän työtä, jotta koeolosuhteet saadaan mahdollisimman samanlaisiksi.

Kuvien käyttö saattaa tuottaa yllättäviä tuloksia tutkittaessa kulttuurien välisiä eroja kasvojen havainnoinnissa. Elävässä elämässä japanilaiset eivät ota katsekontaktia länsimaiseen tapaan, mutta kasvokuvia käytettäessä silmänliikemittaukset ovat paljastaneet, että japanilaiset katsovatkin silmien seutua enemmän kuin länsimaiset ihmiset.

– Yksi mahdollinen selitys on, että kun se ei ole aito sosiaalinen tilanne, niin ehkä jotkut kulttuuriset säännöt, jotka liittyvät kieltoon olla katsomatta toista silmiin, eivät päde. Sen vuoksi ehkä mielellään katsotaankin silmien seutua.