Tiedon ja tahdon rajalla

Kohtaavatko tieteen ja politiikan maailmat ja piittaavatko päättäjät tutkimustiedosta? Risto Kunelius, Pekka Rissanen ja Markku Sotarauta kommentoivat.

Tutkimuksen ja politiikan maailmat hylkivät toisiaan mutta kohtaavat kulissien takana

Tutkijat karttavat politikointia, poliitikot taas eivät lue tutkimuksia. Tieteen ja politiikan maailmat löytävät silti toisensa kulissien takana.

– Tutkimus vaikuttaa käytäntöön paljon enemmän kuin kuvittelemme, mutta vaikutus ei ole suoraa, sanoo aluetieteen professori Markku Sotarauta, joka johtaa Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulua.

Sotarauta haluaa pitää rajan selvänä: tutkijat ovat tiedontuottajia, poliitikot tahdontuottajia.

– Ei ole minun työtäni arvottaa näitä asioita eikä ottaa vastuuta päätöksistä tulevina vuosikymmeninä. Me voimme tuottaa tietoa mutta emme lähde kääntämään niitä toimenpiteiksi, Sotarauta sanoo.

Samaa mieltä on professori Risto Kunelius, joka johtaa yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikköä.

– Yliopistoissa tehdään kyllä aika lailla selvitys- ja tutkimustyötä, joka tuottaa tietopohjaa päätöksentekoon. En siis ajattele, että ylipistot ovat unohtaneet päätöksenteon. Mutta tutkimuksen tehtävä ei ole palvella päätöksentekoa tekemällä valmiiksi poliittisia valintoja ja siunaamalla niitä tieteen auktoriteetilla, Kunelius sanoo.


Poliitikot eivät lue tutkimuksia

Johtavat poliitikot eivät lue tutkimuksia eivätkä piittaa tutkimustuloksista, jos ne eivät palvele heidän päämääriään.

Eduskunnan kirjaston johtava tietoasiantuntija Timo Turja kirjoitti Tieteessä tapahtuu -lehdessä 1/2012, että nykyistä suomalaista tieteellistä tutkimusta on vaikea hyödyntää poliittisessa päätöksenteossa. Syy ei Turjan mielestä ole poliitikoissa.

Tutkijat ovat Turjan mukaan kyvyttömiä ymmärtämään politiikkaa ja parlamentaarista päätöksentekoa. Luottamus tieteeseen on hänen mielestään viime vuosikymmeninä jopa vähentynyt.

Turja on löytänyt eduskunnan pöytäkirjoista vain yhden merkinnän siitä, että kansanedustaja olisi julkisessa täysistunnossa muuttanut kantaansa kuultuaan tutkijalta uutta tieteellistä tietoa.

Henrik Jussilan kyselytutkimus ”Päätöksenteon tukena vai hyllyssä pölyttymässä?” kertoo, että kansanedustajat haluaisivat tietoa tutkimuksesta mutta eivät ehdi siihen perehtyä. Tutkimustieto ei kyselyn mukaan juurikaan vaikuta päätöksentekoon.

Jussilan mukaan päättäjien ja tutkijoiden välillä on kuilu. Ongelmat liittyvät joko päätöksenteon valmisteluun tai tutkimustulosten välitysongelmiin.


Politiikan ja tutkimuksen rajalle tarvitaan välittäjä

Jussilan johtopäätökset käyvät yksin tutkijoiden ajatusten kanssa siitä, että politiikan ja tutkimuksen väliin tarvitaan uudenlaista välityskoneistoa.

Tutkijoiden mukaan yliopistojen tarjonnasta löytyy runsaasti politiikkaa palvelevaa tutkimusta. Risto Kunelius arvioi, että tutkimuksen suuntaaminen päättäjien tarpeiden suuntaan on selvästi lisääntymässä. Vuoropuhelua ja tiedon välittymistä pitäisi silti miettiä.

Tampereen yliopiston terveystieteen yksikön johtaja, professori Pekka Rissanen kaipaa knowledge brokereita, tiedon välittäjiä tai jalostajia, jotka kykenisivät seuraamaan tutkimustuloksia politiikan tarpeiden näkökulmasta. Rissasen mukaan tämä tehtävä kuuluu ministeriöille.

Eivätkö poliitikot kykene lukemaan tutkimustuloksia?

– Eivät kaikki kykene, eikä varmaan koskaan tule sellaista tilannetta, jossa me valitsemme vain meritokratiaa poliitikoiksi. Pitää lähteä siitä, että kansa valitsee päättäjät.

Maailmalta löytyy malleja siitä, miten tutkimustietoa voidaan jalostaa politiikan käyttöön. Tällaista on Rissasen mukaan kaavailtu joskus Suomessakin ainakin sosiaali- ja terveysministeriöön. Nyt on aika miettiä asia uudelleen, kun keskushallinnon rakenteita uudistetaan.

– Kyllähän ministeriön virkamiehet, jotka ovat maistereita ja tohtoreita, ovat saaneet tieteellisen koulutuksen, mutta aika menee muihin tehtäviin kuin tieteen seuraamiseen.

Sotarauta on samaa mieltä Rissasen kanssa. Ongelma koskee ministeriöiden lisäksi myös kuntia.

Nokia-yhtymällä on väitelleitä ihmisiä, jotka osaavat kääntää tutkimustulokset Nokian kielelle, mutta julkisessa hallinnossa sellaisia ihmisiä ei ole.

– Tutkijoilta puuttuu keskustelukumppaneita. Niitä ei ole Suomessa kuin isoissa yrityksissä. Ne puuttuvat pienistä ja keskisuurista firmoista, ja ne puuttuvat julkisesta hallinnosta. Siinä on kuilu. Emme me voi tehdä niiden työtä, Sotarauta sanoo.

Yliopistosta valmistuvat maisterit ja tohtorit sijoittuvat usein julkiseen hallintoon, mutta ei heistäkään ole aina apua. Sotarauta kertoo nähneensä moneen kertaan sen, että kuntaan on tullut aktiivisia ja uudistushaluisia ihmisiä, jotka järjestelmä latistaa ja painaa alas muutamassa vuodessa.


Tutkija ei kirjoita valmiita lakiesityksiä

Rissanen tähdentää, että tutkijoiden tehtävä ei ole kirjoittaa tutkimustuloksia esimerkiksi lakiesityksen muotoon. Hän havaitsi ongelmia ollessaan laatimassa

laskelmia, joiden perusteella mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet tuolloin allokoitiin kunnille.

– Tutkimuksista tuli esille jakokaavoja kuten logaritminen kaava., jossa pitäisi osata matikkaakin. Virkamiehet sanoivat, ettei me voida tuollaisia kaavoja lakiin kirjoittaa, että miten se kirjoitetaan. No, onhan progressiivisesta verotuksestakin kirjoitettu laki. Jonkun lainvalmistelijan siellä pitäisi ymmärtää, mitä ne tarkoittavat ja miten niistä kirjoitetaan laki, Rissanen sanoo.

Sotarauta on tehnyt paljon yhteistyötä suurten kaupunkien kanssa. Hän kertoo joutuneensa usein tilanteeseen, jossa tutkijoiden tuloksia ensin kiitellään mutta seuraavaksi pyydetään ohjelmaa siitä, mitä pitää tehdä ensi vuonna ja paljonko siihen varataan rahaa. Sotaraudan vastaus näihin pyyntöihin on vahva ei.

– Minun lähtökohtani on, että me emme tee muiden työtä. Olen tavannut paljon ministeriöiden ja kuntien ihmisiä, jotka odottavat, että me tehdään heidän työnsä.


Päättäjä valitsee huonomman vaihtoehdon

Rissanen tuntee esimerkkejä siitä, miten kunnat valitsevat kokonaistaloudellisesti huonomman vaihtoehdon, jos niin voidaan siirtää palvelujen rahoitusvastuuta esimerkiksi Kansaneläkelaitokselle. aivan tietoisesti. Kunnan päättäjä ei silloin valitse kaikkien kannalta kustannustehokkainta hoitomuotoa, jos se maksaa kunnalle enemmän, vaikka se säästäisikin Kelan rahaa.

– Kokonaisuuden kannalta edullisinta vaihtoehtoa ei ehkä otetakaan käyttöön, jos päätöksentekijä on kunta eikä Kela – tai päinvastoin. Ehkä tutkimustieto silloin aiheuttaa päätöksentekijöille ahdistusta, jos tiedetään, että tämä päätös ei ole kaikkien kokonaisuuden kannalta paras, mutta niin silti tehdään. Tämän vuoksi julkisella vallalla pitäisi olla vain yksi kukkaro eikä kahta kukkaroa.

Rissanen suosittelee päättäjille luettavaksi hänen oman yksikkönsä tutkimusta ”Vanhuuden viimeiset vuodet”, joka kiteyttää kysymyksen vanhusten hoidon yhteydestä erikoissairaanhoidon kustannuksiin. Jos vanhusten pitkäaikaishoito on järjestetty hyvin, vähenevät myös erikoissairaanhoidon kulut. Nyt kunnat miettivät erikoissairaanhoidon kuluja erillisenä asiana.


Itsenäisiä valintoja koneiston ohjauksessa

Tutkimustieto tihkuu päätöksiin välityskoneiston ja julkisen keskustelun kautta, vaikka poliitikot eivät tutkimuksia lukisikaan.

Sotaraudan mukaan tanskalaisen professorin Bengt-Åke Lundvallin näkemykset ovat suoraan luettavissa Suomen innovaatiopolitiikan linjauksista. Tässä tapauksessa päättäjät jopa tietävät sen ja viittaavat mallin esittäjään. Muunlaisiakin esimerkkejä on.

– Yksi kaupunginjohtaja puuskahti, että ei teistä tutkijoista ole mitään hyötyä. Kysyin, miksi te sitten sovellatte ihan suoraan Minnesotan yliopistossa kehitettyä strategisen suunnittelun mallia, Sotarauta kertoo.

Poliitikot eivät näe alkuperäislähdettä, joka hukkuu matkalla tutkijoilta konsulttien, kouluttajien ja valmistelijoiden kautta päättäjien pöydille.

– Kansanedustajat, valmistelukoneisto ja yleinen keskustelu nielevät sen. Sitten ne kuvittelevat tekevänsä itsenäisiä valintoja.


Haastajan roolissa joutuu maalitauluksi

Markku Sotaraudan, Toni Saarivirran ja Jari Kolehmaisen tutkimus ”Mikä estää kuntien uudistumista?” osoittaa, että kunnat ovat haluttomia uudistumaan eivätkä etsi ja sovella kehittämistä tukevaa uuta tietoa. Tutkijat odottivat työlleen enemmän huomiota kuin mitä saivat.

– Tutkimus vaikuttaa silloin, kun se sopii vallitsevaan poliittisen ajatteluun. Jos se on sen ulkopuolella, se unohdetaan ja hiljennetään. Tämä tutkimus osui ilmeisesti vähän liian kipeän kohtaan.

Sotarauta sanoo, että tällainen haastajan rooli sopii hänelle hyvin. Se on hauska rooli, jossa vinoilun kohteeksi joutuminenkaan ei haittaa.

– Näissä meidän teemoissa on se hankalaa, että saa helposti poliittisen leiman. Minuakin on väitetty demariksi, keskustalaiseksi ja kokoomuslaiseksi. Perussuomalaiseksi ei ole kukaan kutsunut.

Teksti Heikki Laurinolli